Musikaali
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on tunnetuin
Emil Loteanun ohjaustöistä sekä yksi oman aikansa (1970-luvun)
tunnetuimpia neuvostoliittolaisia elokuvia. Moldovan mustalaisten
elämää 1900-luvun taitteessa käsittelevä tarina on myös tuttu
kesäteattereiden lavoilta – eräs kaverini onkin käynyt Haminan
kesäteatterissa katsomassa sen. Tarina alkaa siten että hevosvaras
Zobar (näyttelijänä Grigore Grigoriu) lähtee ystävineen
ryöstöretkille, jonka tiimellyksessä ystävä menehtyy ja Zobar
taas puolestaan haavoittuu. Vaarallisen viettelevä, noitana pidetty
mustalaisneito Rada (näyttelijättärenä kaunis Svetlana Toma)
sattuu ratsastamaan sattumalta paikalle onneksi ja samalla
onnettomuudeksi, jossa Zobar makaa veren peitossa. Neito parantaa
miehen haavan noituuden avulla. Siinä sivussa Zobar rakastuu ja
hullaantuu järjettömästi Radaan, mutta oikukas neito haluaakin
olla vapaa – ainakin toistaiseksi. Heidän ei näy olevan hyvä
olla erillään eikä yhdessä, joten heidän rakkaustarinansa ei voi
päättyä mitenkään onnellisesti, vaikkei heidän suhdettaan
vastusteta samalla tavalla kuin Romeon ja Julian romanssia.
En
spoilaa miten Radalle ja Zobarille lopulta käy. Venäjänkielisen
elokuvan voitte katsoa englanninkielisillä teksityksillä
Youtubesta, mikäli postaukseni herätti mielenkiintoa.
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen kuvaa kiinnostavasti aikaa jolloin
mustalaiset vielä elivät kiertolaiselämää. Musikaali on myös
hyvä elokuvagenre tapa tuoda esille heidän kulttuuriaan, jossa
tanssi ja laulu ovat edelleen maailmanlaajuisesti tärkeässä
osassa. Rada ja Zobar ovat myös yhdessä sekä yksinään kiehtovia
persoonia, vaikka katsoja voi välillä pitää Radaa ärsyttävänä
narttuna ja tuhahdella Zobarin ammatille. He eivät ole ohuita
hahmoja, vaan heissä on luonnetta, tulisuutta. Heidän tragedisen
rakkaustarinansa seuraaminen on huomattavasti antoisampaa minulle
kuin katsoa esimerkiksi Salattuja elämiä tai lukea Harlekiinia.
Radan ja Zobarin ensitapaaminen
Elokuvan
mustalaisromantiikasta sain sitten inspiraatiota Vapun 2016 asuun.
Päädyin pukeutumaan vähän oikukkaaksi 1800-luvun
mustalaisnoidaksi, joka ennustaa korteista ja kädestä sekä kiroaa
suutuspäissään ihmisiä. Tukkaakin minulla on luonnostaan
tarpeeksi jopa Radalle - pituussuunnassa ainakin. Korujen ja hameen
osalta en ole täysin tyytyväinen asuun. Olisin halunnut täytteet
ranteeni leveillä rannerenkailla ja pukea kirjavan hameen päälleni,
mutta koska olin rajannut kirpputorit ennestään puuttuvan hameen ja
rannekorujen ostopaikaksi, piti hankkia vähän sinne päin olevat
rannekorut ja hame. Sinänsä näytin tarpeeksi mustalaisnaiselta
näinkin tarvitsematta minkäänlaista erikoismaskeerausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti