Salut,
messieurs-dames. Käännyttyäni pakanaksi kolme vuotta sitten
joulunviettoni on ajoittunut 19.12. - 23.12. Muutoin joulunviettoni
on pysynyt lähes täsmälleen samanlaisena kuin
tapakristittyaikoinani. Joulu on aina ollut minulle täysin maallinen
juhla, johon on kuulunut kodin koristeleminen joulukoristein,
joululahjojen antamista ja saamista sekä joidenkin jouluherkkujen
syömistä.
Kerron lyhyesti
tämänvuotisesta joulusta valmisteluineen ennen kuin siirryn
vuosikatsaukseen. Hain kanahäkkiini varastoimani joulukoristeet
suunnilleen kaksi viikkoa ennen joulua. Koristeköynnöksen,
kuusenkoristeet ja pöytäkokoisen valkoisen tekokuusen, ja se mokoma
tuli koristeltua tänä vuonna kahteen kertaan – joskaan ei
tarkoituksella. Sänkyä pedatessani toimin ilmeisesti liian
lennokkaasti, sillä huitaisin sänkyni jalkopään lähelle
asettamaani joulukuusta täkeillä siten että koristeet menivät
vinoon. Suursiivousta minun ei tarvinnut tehdä erikseen joulua
varten, siivoanhan enemmässä tai vähemmässä määrin lähes
päivittäin/ päivittäin. Pyyhkäisin sentään parit hyllyt
tiskirätillä keittokomeron kaapistoista. Kävin 20.12.
isovanhemmillani Haminassa siivoamassa tätä ajankohtaa varten.
Samalla reissulla ripustin heidän keittiöönsä punatulkkukuvioiset
talviverhot ja vaihdoimme lahjat. Siskopuoleni H piipahti myös
isovanhemmillani (eivät ole H:n isovanhemmat) lahjanvaihdon
merkeissä, sillä tänä vuonna hän matkusti perheineen Lappiin
jouluksi. Muutoin olisin käynyt hänellä kylässä Tapaninpäivänä,
jolloin M olisi myös ollut siellä perheineen. Tänä vuonna sain
lahjaksi rahaa, nahkahansikkaat ja erään magean merkkilaukun, jota
olin toivonut tuliaisiksi Jenkkilästä, New Yorkin matkalta. Mutten
saanut Wienernougatia, koska sitä ei millään löytynyt Lidlistä
höppänämammani ollessa siellä ostoksilla. :D Miten traumatisoiva
kokemus!
Joulu on ohi ja niin
alkaa olla tämä vuosikin. En odottanut joulua innokkaasti, vaan
odotan vuodenvaihtumista. Olen jo kyllästynyt vuoteen 2017, jolloin
en ole päässyt niin paljon eteenpäin kaikessa kuin olisin
halunnut. Vuosi 2017 lähti minulla liikkeelle aika huonosti
humeruksen murtamisen merkeissä, jonka paranteluun kului kokonaiset
viisi kuukautta. Vastoinkäymiset eivät jääneet käden telomiseen,
joskaan minulle ei sattunut enää mitään pahempaa. Onpahan pitänyt
kituuttaa liian pienellä budjetilla, käydä itsekseen läpi ikävää
ajanjaksoa menneisyydestä ja elää ajoittaisen ahdistuksen kanssa.
***
Kirjan
kirjoittaminen on ollut hyvin satunnaista ja hidasta tänä vuonna.
En saanut kirjoitettua edellisenä vuotena niin paljon kuin minun
olisi pitänyt, mutta tänä vuonna en saanut aikaiseksi sitäkään
vähää. Avaudun miksen saanut/ ole saanut kirjoitettua tarpeeksi
mitään fiktiivistä projektia. Syy juontaa siihen että
ihastuminen ja intohimo eivät ole osoittautuneet olevan minulle
hyväksi omassa taiteenlajissani kirjoittamisessa. Tapasin neljä
vuotta sitten erään mieshenkilön ja ihastuin/ hullaannuin oitis
häneen, vaikken tiennyt hänestä käytännössä silloin mitään.
Olen yhä aika ihastunut häneen, joskaan en onneksi niin
järjettömästi hullaantunut etten pysty ajattelemaan ja
keskittymään mihinkään muuhun. Emme alkaneet tapailla silloin
emmekä tapaile edelleenkään. Toistaiseksi olen tehnyt ihan
kaikkeni eikä hänen suhteensa mistään ole tullut yhtään mitään.
Joko minä olen arvon herralle täysin ilmaa tai sitten on
mahdollista että hän on epävarmempi itsestään kuin haluaisi
välttämättä myöntää. Ette voi kuvitella miten olen välillä
kironnut huonoa tuuriani ja toivonut etten olisi koskaan tavannut
ihastustani.
Neljän vuoden
aikana minulle on selvinnyt mikä ihastukseni on tarkalleen ottaen
miehiään. Hän on hyvin puoleensavetävä mies, muttei todellakaan
mitään unelmien vävymateriaalia. Se ei vielä olisikaan ongelma,
ei lainkaan. Sinänsä hänessä olisi muitakin hyviä puolia kuin
ulkonäkö ja puoleensavetävyys, mutta kun ne pari huonoa puolta
ovat ihan tajuttoman huonoja puolia. 1) Hänen toimintansa ja
käytöksensä herättää ajoittain minussa vahvaa myötähäpeää.
2) Hän ei osaa käyttää kaikessa järkeään. 3) Hän on
alkoholisti ja minä puolestani en juo kuin pari annosta muutaman
kerran vuodessa. Arvostan itseäni niinkin paljon etten ikinä
ottaisi rakastajakseni miestä, joka ei saa juomistaan pysyvästi
kuriin tai loppumaan (korkeintaan viikonloppuna ja välillä
keskiviikkona) ja herättää toiminnallaan sekä käytöksellään
minussa vahvaa myötähäpeää.
Välillä haluaisin
unohtaa koko miehen lopullisesti, mennä ihan oikeasti eteenpäin
vauhdilla. Mieluiten haluaisin kirjoittaa kirjoittamistani, sillä
kirjoittaminen on ensirakkauteni. Minulle ei ole välttämättömyys
saada juuri hänet parempana versiona itsestään. Mutta kun olen
löytänyt itsestäni kerran hyvin intohimoisen naisen, mikään
mukava naapurinmies ei tule ikinä riittämään minulle miksikään
muuksi kuin päiväkahviseuraksi platonisessa mielessä. Tarvitsen
miesseuraa, joka menee kerralla kunnolla veriin. Kaikenmaailman
seuranhakupalstoja ja tindereitä on kokeiltu ja herätin siellä
ihan tarpeeksi kiinnostusta, joten niitä ei tarvitse ehdottaa
minulle. Tapasin jopa seuranhakupalstan ja Tinderin miehiä, jotka
olivat ihan okei ja ihan menettelevän näköisiä. Jollen olisi
ikinä kokenut tällaista polttavaa intohimoa ihastustani kohtaan,
tapailisin luultavasti pari kuukautta jotain peruspertsaa,
kyllästyisin, pitäisin ehkä taukoa ja tapailisin taas uudestaan ja
uudestaan eri peruspertsaa. Olisipa latteaa elämää minulle, mutta
toisaalta olisi sentään niin paljon helpompaa elää noin. Ehkä
olen siksikin niin katkera ihastukseni kohtaamisesta, onhan hän
liiankin viettelevä? Tai siksi että tunteeni ovat hämmentäneet
minua liikaa? Uskon vahvasti että olisin tavannut monta perusjamppaa
kiinnostavampaa ja seksikkäämpää tapausta, ellen olisi koskaan
tavannut ihastustani.
Saanko minä edes
valittaa siitä miten asianlaita on miesten suhteen? Ihmiset ovat
solmineet kauemmin järkiavioliittoja kuin rakkausavioliittoja. Se on
ainakin tosiasia että kun minulla on mennyt tosi huonosti, syynä
eivät ole olleet mieskuviot.
Jopa huonoissa
vuosissa on jotain hyvää, koska ainakin vastoinkäymiset uudistavat
minua, ja sen seuraamuksena opin asettamaan asiat oikeaan
tärkeysjärjestykseen. Vuosi 2017 ei ole ollut huono, mutta minulla
ei ole mennyt niin hyvin kuin vuonna 2016. Ehkä vuosi 2017 ei ole
ollut niinkään hyvä vuosi taloudellisesta tilanteesta ja käden
murtamisesta johtuen kuin vuosi 2015, mutta on tämä ainakin ollut
parempi vuosi kuin 2014, olkoonkin jopa se siedettävä vuosi minun
tapauksessani. Tänä vuonna olen löytänyt uudestaan vanhat
mielenkiinnon kohteeni. Olen kasvanut henkisesti. Niinpä
ylimääräinen materia tuntuu minusta vastenmieliseltä ja turhalta.
Olen hyväksynyt että voin hyväksyä myös itsestäni kovuuteni ja
karskiuteni vastapainoksi löytyvän herkkyyden, sillä tiedostan
milloin herkkyydelle sopii antaa, mutta kun minulla vastoinkäymisiä
kovuus kantaa minua niiden läpi.
Parempaa uutta vuotta 2018 kaikille!