tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulunviettoa ja vuosikatsaus

Salut, messieurs-dames. Käännyttyäni pakanaksi kolme vuotta sitten joulunviettoni on ajoittunut 19.12. - 23.12. Muutoin joulunviettoni on pysynyt lähes täsmälleen samanlaisena kuin tapakristittyaikoinani. Joulu on aina ollut minulle täysin maallinen juhla, johon on kuulunut kodin koristeleminen joulukoristein, joululahjojen antamista ja saamista sekä joidenkin jouluherkkujen syömistä. 






Kerron lyhyesti tämänvuotisesta joulusta valmisteluineen ennen kuin siirryn vuosikatsaukseen. Hain kanahäkkiini varastoimani joulukoristeet suunnilleen kaksi viikkoa ennen joulua. Koristeköynnöksen, kuusenkoristeet ja pöytäkokoisen valkoisen tekokuusen, ja se mokoma tuli koristeltua tänä vuonna kahteen kertaan – joskaan ei tarkoituksella. Sänkyä pedatessani toimin ilmeisesti liian lennokkaasti, sillä huitaisin sänkyni jalkopään lähelle asettamaani joulukuusta täkeillä siten että koristeet menivät vinoon. Suursiivousta minun ei tarvinnut tehdä erikseen joulua varten, siivoanhan enemmässä tai vähemmässä määrin lähes päivittäin/ päivittäin. Pyyhkäisin sentään parit hyllyt tiskirätillä keittokomeron kaapistoista. Kävin 20.12. isovanhemmillani Haminassa siivoamassa tätä ajankohtaa varten. Samalla reissulla ripustin heidän keittiöönsä punatulkkukuvioiset talviverhot ja vaihdoimme lahjat. Siskopuoleni H piipahti myös isovanhemmillani (eivät ole H:n isovanhemmat) lahjanvaihdon merkeissä, sillä tänä vuonna hän matkusti perheineen Lappiin jouluksi. Muutoin olisin käynyt hänellä kylässä Tapaninpäivänä, jolloin M olisi myös ollut siellä perheineen. Tänä vuonna sain lahjaksi rahaa, nahkahansikkaat ja erään magean merkkilaukun, jota olin toivonut tuliaisiksi Jenkkilästä, New Yorkin matkalta. Mutten saanut Wienernougatia, koska sitä ei millään löytynyt Lidlistä höppänämammani ollessa siellä ostoksilla. :D Miten traumatisoiva kokemus!

Joulu on ohi ja niin alkaa olla tämä vuosikin. En odottanut joulua innokkaasti, vaan odotan vuodenvaihtumista. Olen jo kyllästynyt vuoteen 2017, jolloin en ole päässyt niin paljon eteenpäin kaikessa kuin olisin halunnut. Vuosi 2017 lähti minulla liikkeelle aika huonosti humeruksen murtamisen merkeissä, jonka paranteluun kului kokonaiset viisi kuukautta. Vastoinkäymiset eivät jääneet käden telomiseen, joskaan minulle ei sattunut enää mitään pahempaa. Onpahan pitänyt kituuttaa liian pienellä budjetilla, käydä itsekseen läpi ikävää ajanjaksoa menneisyydestä ja elää ajoittaisen ahdistuksen kanssa.


***

Kirjan kirjoittaminen on ollut hyvin satunnaista ja hidasta tänä vuonna. En saanut kirjoitettua edellisenä vuotena niin paljon kuin minun olisi pitänyt, mutta tänä vuonna en saanut aikaiseksi sitäkään vähää. Avaudun miksen saanut/ ole saanut kirjoitettua tarpeeksi mitään fiktiivistä projektia. Syy juontaa siihen että ihastuminen ja intohimo eivät ole osoittautuneet olevan minulle hyväksi omassa taiteenlajissani kirjoittamisessa. Tapasin neljä vuotta sitten erään mieshenkilön ja ihastuin/ hullaannuin oitis häneen, vaikken tiennyt hänestä käytännössä silloin mitään. Olen yhä aika ihastunut häneen, joskaan en onneksi niin järjettömästi hullaantunut etten pysty ajattelemaan ja keskittymään mihinkään muuhun. Emme alkaneet tapailla silloin emmekä tapaile edelleenkään. Toistaiseksi olen tehnyt ihan kaikkeni eikä hänen suhteensa mistään ole tullut yhtään mitään. Joko minä olen arvon herralle täysin ilmaa tai sitten on mahdollista että hän on epävarmempi itsestään kuin haluaisi välttämättä myöntää. Ette voi kuvitella miten olen välillä kironnut huonoa tuuriani ja toivonut etten olisi koskaan tavannut ihastustani.

Neljän vuoden aikana minulle on selvinnyt mikä ihastukseni on tarkalleen ottaen miehiään. Hän on hyvin puoleensavetävä mies, muttei todellakaan mitään unelmien vävymateriaalia. Se ei vielä olisikaan ongelma, ei lainkaan. Sinänsä hänessä olisi muitakin hyviä puolia kuin ulkonäkö ja puoleensavetävyys, mutta kun ne pari huonoa puolta ovat ihan tajuttoman huonoja puolia. 1) Hänen toimintansa ja käytöksensä herättää ajoittain minussa vahvaa myötähäpeää. 2) Hän ei osaa käyttää kaikessa järkeään. 3) Hän on alkoholisti ja minä puolestani en juo kuin pari annosta muutaman kerran vuodessa. Arvostan itseäni niinkin paljon etten ikinä ottaisi rakastajakseni miestä, joka ei saa juomistaan pysyvästi kuriin tai loppumaan (korkeintaan viikonloppuna ja välillä keskiviikkona) ja herättää toiminnallaan sekä käytöksellään minussa vahvaa myötähäpeää.

Välillä haluaisin unohtaa koko miehen lopullisesti, mennä ihan oikeasti eteenpäin vauhdilla. Mieluiten haluaisin kirjoittaa kirjoittamistani, sillä kirjoittaminen on ensirakkauteni. Minulle ei ole välttämättömyys saada juuri hänet parempana versiona itsestään. Mutta kun olen löytänyt itsestäni kerran hyvin intohimoisen naisen, mikään mukava naapurinmies ei tule ikinä riittämään minulle miksikään muuksi kuin päiväkahviseuraksi platonisessa mielessä. Tarvitsen miesseuraa, joka menee kerralla kunnolla veriin. Kaikenmaailman seuranhakupalstoja ja tindereitä on kokeiltu ja herätin siellä ihan tarpeeksi kiinnostusta, joten niitä ei tarvitse ehdottaa minulle. Tapasin jopa seuranhakupalstan ja Tinderin miehiä, jotka olivat ihan okei ja ihan menettelevän näköisiä. Jollen olisi ikinä kokenut tällaista polttavaa intohimoa ihastustani kohtaan, tapailisin luultavasti pari kuukautta jotain peruspertsaa, kyllästyisin, pitäisin ehkä taukoa ja tapailisin taas uudestaan ja uudestaan eri peruspertsaa. Olisipa latteaa elämää minulle, mutta toisaalta olisi sentään niin paljon helpompaa elää noin. Ehkä olen siksikin niin katkera ihastukseni kohtaamisesta, onhan hän liiankin viettelevä? Tai siksi että tunteeni ovat hämmentäneet minua liikaa? Uskon vahvasti että olisin tavannut monta perusjamppaa kiinnostavampaa ja seksikkäämpää tapausta, ellen olisi koskaan tavannut ihastustani.

Saanko minä edes valittaa siitä miten asianlaita on miesten suhteen? Ihmiset ovat solmineet kauemmin järkiavioliittoja kuin rakkausavioliittoja. Se on ainakin tosiasia että kun minulla on mennyt tosi huonosti, syynä eivät ole olleet mieskuviot.

Jopa huonoissa vuosissa on jotain hyvää, koska ainakin vastoinkäymiset uudistavat minua, ja sen seuraamuksena opin asettamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Vuosi 2017 ei ole ollut huono, mutta minulla ei ole mennyt niin hyvin kuin vuonna 2016. Ehkä vuosi 2017 ei ole ollut niinkään hyvä vuosi taloudellisesta tilanteesta ja käden murtamisesta johtuen kuin vuosi 2015, mutta on tämä ainakin ollut parempi vuosi kuin 2014, olkoonkin jopa se siedettävä vuosi minun tapauksessani. Tänä vuonna olen löytänyt uudestaan vanhat mielenkiinnon kohteeni. Olen kasvanut henkisesti. Niinpä ylimääräinen materia tuntuu minusta vastenmieliseltä ja turhalta. Olen hyväksynyt että voin hyväksyä myös itsestäni kovuuteni ja karskiuteni vastapainoksi löytyvän herkkyyden, sillä tiedostan milloin herkkyydelle sopii antaa, mutta kun minulla vastoinkäymisiä kovuus kantaa minua niiden läpi. 



Parempaa uutta vuotta 2018 kaikille!

lauantai 23. joulukuuta 2017

My Warderobe: part 4 jackets

Salut, messieurs-dames. My Warderobe -sarja antaa nyt vaihteeksi taas kuulua itsestään sarjan neljännen osan voimin, jossa on näytillä minun takkejani. Ihanin ja harkituin yksityiskohdin koristellut classic-lolitatakit ovat tyylikkäitä, mutta minun takkini ovat jotain ihan muuta kuin koristeellisia. Ne ovat hameideni tavoin klassisia ja ehkä jonkun silmissä jopa ankaran yksinkertaisia, josta pidänkin erityisesti niissä. Yksinkertaisuus on kaikkein monikäyttöisintä takeissa eikä niihin kyllästy hetkessä. Hyvä leikkaus ja istuvuus tekee takista tyylikkään ja hyvän, ja jollei takkia ole siunattu valmiiksi tyylikkyyden ja laadukkuuden edellytyksillä, se käy läpi korjauskäsittelyn. Kun nyt mainitsin korjauskäsittelyn mieleeni muistui eräs violetti jakku, joka minun kiikutettava ompelijalle, koska se ei istu täydellisesti ja haluan liian lyhyet hihat lyhennettävän ¾ -pituuteen...

Molemmat villakangastakit ovat Vero Modan. Ruskea on kokoa XS ja harmaa kokoa S, mutta silti ne ovat täsmälleen samaa kokoa. Niissä on valmiiksi erinomainen leikkaus, mutta niiden solmittavilla vöillä saan tuotua vyötäröni, kroppani yhden parhaimman avun esille kunnolla. Olen tarennut ruskealla takillani jopa yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa napittamalla sen leukaan asti ja käyttämällä turkiskeeppiä sen päällä.

 
Vasemmanpuoleinen takki on Lindexin. Lisäsin siihen olkatoppaukset antamaan sille lisää ryhtiä. Oikeanpuoleinen takki on aitoa nahkaa, Vilan takki. Se oli alessa Helsingin Selectidillä, niinpä maksoin siitä vain seitsemänkymppiä. On siis hyvinkin mahdollista saada aitoa nahkaa oleva nahkatakki alle kahdellasadalla, vaikka eräs kaverini piti sitä aika epätodennäköisenä. :D

Musta trenssitakki on myös Vilan. Sen helma näyttää aika kapealta henkarissa roikotettuna, mutta sen alle mahtuu hyvinkin ainakin puolikello hamonen. ¾ -hihainen jakku on Mötivin ja näyttää mielestäni ehdalta designiltä tai vähintään siltä että olisin teettänyt sen ateljeeompelimossa.

Shampanjanvärinen jakku on H&M:n ja kullanvärinen jakku taas Gina Tricotin.

 
Pinkki jakku on aitoa kasaria, edustaa malliltaan kertaustyylejä jotka tulivat tuona vuosikymmenenä ensimmäistä kertaa muotiin. Siitä löytyy paksut olkatoppaukset ja leveät nauhat takaa, joilla vyötäröä voi säätää. Puhvihihainen farkkujakku on Seppälän oman merkin Reflexin.

Rauhallista ja tunnelmallista joulua/ yulea! <3

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Helppoja ja edullisia joululahjoja askarrellen



Salut, messieurs-dames. Joulu voi olla vuoden parasta aikaa jouluihmiselle. Kynttiläasetelmia tasoilla, kimaltelevia joulukoristeita, piparin- ja glögintuoksua, hilpeitä joululauluja soimassa, sievien lahjapakettien väkertämistä sekä erityisesti yhdessäoloa niiden tärkeimpien ihmisten kanssa. Joulu voi myös olla niinkin stressaavaa aikaa että sen toivoisi olevan mahdollisimman nopeasti ohi. Ainakin jouluherkkujen hamstraaminen ruuhkaisissa ruokakaupoissa on uuvuttavaa ja hermoja koettelevaa, piti Joulusta tai ei.

Niin ikään joululahjojen kehittäminen on ”Helpommin sanottu kuin tehty!” -osastoa, mikäli haluaa tosissaan ilahduttaa lahjansaajaa. Lahjapaketeista kun paljastuu enemmän suklaakonvehteja ynnä muita joulukarkkeja kuin kaikkein ahnein sokerihiiri ehtii hotkia kuin hyeenat savannilla. Okei, täysin vähävaraiset raukat ilahtuvat lähes mistä tahansa lahjoista, mutta kun pitäisikin keksiä kivoja joululahjoja ”hiukan” vakavaraisemmille tyypeille… Aika monella suomalaisella on jo valmiiksi kaikkea kaapit täynnä, joten luonnollisesti on varminta hankkia lahjakortti esimerkiksi S-ryhmään tai antaa rahaa. Saan aina isovanhemmiltani rahaa, Fazerin Wienernougatia ja mamman neulomat klassiset villaterukkaat – joille löytyy ainakin käyttöä.

Mä en ole ostanut vuosiin vuosiin joululahjoja kavereilleni, vain perheelleni ja siskopuolilleni. Tapanani on ollut ostaa isovanhemmilleni yhteinen joululahja sekä mammalleni historiallinen hömppäpokkari ja pari sokeritonta suklaalaatua. Olen hankkinut myös isosiskopuolilleni ja heidän miehilleen yhteiset lahjat pariskunnittain. Tänä vuonna minua huvitti askarrella pikkuisen. Hankin paksuja valkoisia pöytäkynttilöitä ja kynttilöiden koristeluun tarkoitetut värit Lidlistä. 





Kynttilöiden koristelusettiin sisältyy kolme kermaisen pehmeää vahakynää, itsekiinnittyvä sabluuna ja yksi palettiveitsi.

Kynttilät voi koristella kolmella erilaisella tekniikalla. Kokeilin kaikkia tekniikoita, ja sitten huomasin että viimeisellä eli Window-Color -tekniikalla sain parasta jälkeä aikaiseksi. :)

Maalaus vapaalla kädellä:
Maalaa tai kirjoita kynttilän koristelukynällä suoraan kynttilän pintaan. Nestemäinen vaha kiinnittyy kuivuessaan kynttilän pintaan. Vahakynää voidaan maalata myös siveltimellä.

Mallintaminen:
1. Kiinnitä sabluuna kynttilän pintaan. Kiinnitä sabluunan reunat tarvittaessa teipillä välttääksesi värin leviämisen sabluunan ulkopuolelle.
2. Levitä vahakynää sabluunan päälle ja sivele tasaiseksi palettiveitsellä. Voit levittää väriä myös siveltimellä.
3. Poista sabluuna ja värin kuivua noin 4 – 5 tuntia. Nestemäinen vaha kiinnittyy kuivuessaan kynttilän pintaan.

Window-Color- tekniikka ja vahafoliot:
1. Aseta haluamasi kuvio kalvon alle ja väritä sen päältä koristelukynällä.
2. Anna ääriviivojen kuivua hetki ennen maalaamista.
3. Noin 4 – 5 tunnin kuivumisen jälkeen kuvio voidaan irrottaa kalvosta ja liimata kynttilän päälle käyttämällä liimana kuvion väristä vahakynää.

Tai:
1. Levitä vahakynää ja sivele tasaisesti palettiveitsellä.
2. Noin 4 – 5 tunnin kuivumisen jälkeen värikalvo voidaan irrottaa.
3. Nyt voit leikata kalvosta haluamiasi kuvioita ja liimata ne kynttilän pintaan käyttämällä liimana kuvion väristä vahakynää.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Huulimeikkini



Salut, messieurs-dames. Tavistyyliset teinitytötkin ovat löytäneet punaiset huulet osaksi meikkiään kuin 1950-luvun leidit, joilla piti aina olla ihmisten ilmoille lähtiessään huulet punattuna, kynsilakan sävyyn täydellisesti sointuvina. Melko monet heistä kategorisoivat itsensä suorastaan huulipuna-addikteiksi. Ollessani itse teini huulipuna ei ollut suuressa suosiossa meikkaavien tyttöjen keskuudessa. Yleisintä oli käyttää jotain vaaleanpinkkiä huulikiiltoa, pakkeloida huulet meikkivoiteella tai peitepuikolla ja sivellä vielä päälle väritöntä huulikiiltoa tai jättää huulet kokonaan meikkaamatta. Jos huulipunaa käytettiin, se oli kalvakan pinkkiä. Levitin teininä omillekin huulilleni jotain pinkinsävyistä huulikiiltoa, joskaan en usein vaaleinta pinkkiä – mutta käytin silloinkin punaisia kiiltoja ja huulipunia.

Tarkoin vedoin siveltynä huulipuna tekee naisen huulista kutsuvat, somat ja kauniit. Ohuistakin huulista saa piirrettyä ja väritettyä täyteläisen viekoittelevan suukkosuun, jollei missään nimessä halua ottaa huuliinsa lainkaan täyteainetta. Pidän siitä miltä huuleni näyttävät luumun- tai viininpunaiseksi punattuina, mutta minun ei kannata käyttää huulipunaa kuin silloin tällöin, kuten viihteelle pynttäytyessäni ja ollessani kamerani edessä. Minulle ei ole löytynyt sitä lempihuulipunaa. Kosteuttavakin huulipuna saa nimittäin huuleni rohtumaan inhasti ympäri vuoden – osalla huulet rohtuvat vain talvella – vaikka käytän huulirasvaa useamman kerran päivässä ja olen levittänyt sitä huulipunan ”alle” ennen punaamista ja kuorinut viikoittain huuleni, usein kahdestikin viikossa. Enpä ole ainakaan ainoa nainen, jonka huulet huulipuna saa rohtumaan. Huulipunan toinen huono puoli on huulipunajälkien hankaamista laseista ja kahvikupeista, joka on pidemmän päälle ärsyttävää puuhaa.

Sävyttävien huulivoiteiden puolelta löytyi minua parhaiten palveleva ja huuliystävällinen ratkaisu. Enimmäkseen punaankin huuleni sävyttävillä huulirasvoilla käyttäen huulipunasivellintä, jotta huulimeikistäni tulee mahdollisimman siististi tehty. Tavallisessa huulimeikissäni en käytä lainkaan huultenrajauskynää, vaan rajaan huulet vain jos haluan tehdä huulimeikin huulipunalla. Edes silloin en välitä muotoilla huuliani mitenkään niiden luonnollisesta muodosta poiketen, jota on kehuttu aika usein, ovathan huuleni täyteläiset ilman täyteaineitakin. Arkisin käyttämässäni huulimeikissä ei ole tarpeen olla huulipunan pigmenttimäärää, sillä huuleni eivät ole luonnostaan mitenkään hailakat. Essencen Balmy Kissit ja Hurrawin Black Cherry Tinted lip palm ovat osoittautuneet juuri oikeiksi huulimeikkituotteiksi minun käyttööni. Essencen Balmy Kissin sävy 03 Can't Live Without on minulle liian vaalea, mutta sävy 04 Threat Me Rightissa ja Hurrawin Black Cherryssä on ihan riittävästi pigmenttiä antamassa kasvoilleni tervettä väriä. :)


 Vasemmalta oikealle Essencen Balmy Kiss Can't Live Without, Hurrawin Black Cherry Tinted lip palm ja Essencen Threat Me Right




lauantai 2. joulukuuta 2017

Kolme unelmalarppiani

1. Westerosiin sijoittuva larppi Hullun kuninkaan Aerys II:n hallituskauden lopulta

Kruununprinssi Rhaegar ja Dornen prinsessa Elia ovat hyviä ystäviä, niinpä avioliitto olisi voinut tehdä molemmat onnellisiksi. Mutta Aerys ei halunnut kruununperillisen solmivan avioliittoa Dornen sairaalloisen prinsessan kanssa. Elia Martell kihlautuikin Eddard Starkin kanssa ja Rhaegar puolestaan avioitui kauniin, mutta julman Cersei Lannisterin kanssa. Robert Baratheon on larpissa jo ukkomies, naimissa rakkaan Lyannansa kanssa.

Cersei on mustasukkainen vaimo, niinpä hän ei siten voi sulattaa sitä miten hyvin Rhaegar viihtyy Elian seurassa – olkoonkin dornelaisprinsessa kihlattu Eddard Starkille. Cersei haluaa Elian hengiltä ja kaksoisveli Jaime saa hoitaa likaisen työn viettelemällä dornelaishempukan, jotta murhaaminen on helpompaa. Yhteen aikaa Jaime olikin manipuloitavissa tekemään mitä tahansa Cersei käski, mutta hän ei suostukaan murhaamaan Eliaa. Turnajaiset voitettuaan Jaime kruunaa Elian kuningattarekseen (His Queen of Love and Beauty), koska ei keksi siihen hätään mitään muutakaan keinoa prinsessan pelastaiseksi. Cersei on raivoissaan tästä tempauksesta, vaikka olisi valmis valitsemaan tuhannesti ennemmin Rhaegarin kuin Jaimen. Hullu kuningas käskee Jaimen luokseen. Tivaa syytä miksi nuorukainen kruunasi toisen miehen tulevan vaimon kuningattarekseen. Sitten ailahtelevainen hallitsija tulee siihen tulokseen että menköön Jaime Lannister seuraavana päivänä naimisiin Elian kanssa eikä heidän auta kuin totella, vaikka he eivät ole ehtineet edes tutustua juurikaan toisiinsa tähän mennessä.

Rhaegar, Starkit ja Robert Baratheon saavat selville että Kuninkaansatamaan on varastoitu niin paljon villitulta että koko paikan voisi hävittää kuninkaan irvikuvan sattuessa sille päälle – viattoman hovineidin polttamisen tuntuessa liian lattealta huvitukselta. Kruununperillinen ei kestä enää katsella miten hänen isänsä kohtelee hänen äitiään ja alamaisiaan. Westerosin on vapauduttava tuosta verenhimoisesta hirviöstä aikailematta.






2. 1980-luvulle sijoittuva mafialarppi, tapahtumapaikkana jokin suurkaupunki

Viisikymppinen kummisetä (mafiapomo siis eikä mikään jonkun lapsen kummi) ammuttiin tämän ollessa palaamassa kotiin sukulaistytön konfirmaation jälkeen. Ennen kuolemaansa hän ehti kuitenkin laatia testamentin. Hänen edesmenneen veljensä poika Rinaldo perii hänen kaikki liiketoimensa, joista kaikki eivät ole tietenkään laillisia. Donin poika Carlo ja tytär Monica ovat enemmän kuin pettyneitä. Ainahan don suosi enemmän veljenpoikaansa Rinaldoa kuin juopotteluun ja äkkipikaisuuteen taipuvaista poikaansa, mutta miten isä ei voinutkaan valita omaa pikkuprinsessaansa seuraajakseen? Mafiaperheen sisältä löytyy muitakin, joita uusi don ei miellytä.

Kestää aikansa selvittää kuka on edellisen donin murhan takana. Don Rinaldon saatua syyllisen selville on perinteisen sisiliaisen koston aika ja alkaa myös verinen valtataistelu alamaailman herruudesta. Onko uudesta donista lopulta täyttämään edeltäjänsä suuret saappaat? Raivaavatko serkut hänet tieltään ja jatkavat keskenään taistelua perheen johtajuudesta?


3. Harry Potter -larppi ennen hänen-joka-jääköön nimeämättä ensimmäistä kukistumista

Tässä unelmalarpissani liikutaan Iso-Britannian velhomaailman seurapiireissä, joiden ylintä kastia ovat kiistatta tämän maailman vanha raha: puhdasveriset suvut kuten Mustat, Malfoyt ja Lestranget. Selittämättömiä katoamisia on alkanut tapahtua tähän mennessä eikä niiden takana voi olla kukaan muu kuin tietty pimeyden velho – hän-joka-jääköön-nimeämättä kannattajineen, joita kutsutaan kuolonsyöjiksi. Seurapiiririentojen ohella larppi keskittyy kuolonsyöjien ja muiden pimeyden lordin apureitten elämään tämän vallanhimoisen ja armottoman miehen palveluksessa, joka ei koskaan jätä tehtävissään epäonnistuneita palvelijoitaan rankaisematta. Harry Potter -larpin suhteen minulla ei olekaan sen kummempia toiveita. :)





Millainen olisi teidän unelmalarppinne? Olisiko teistä kiinnostavaa pelata jotain sen tyyppistä, josta meikäläinen haaveilee?

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Herkät miehet, jotka stressaavat etteivät kelpaa naisille sellaisina kuin ovat

Jokaisessa meissä on enemmän tai vähemmän herkkyyttä olimme sitten miehiä tai naisia. Minun luonteestani löytyy kovuutta sekä herkkyyttä. Herkkyys on inhimillinen piirre. Yksi viidestä taitaa olla herkkä.

Herkät ihmiset nähdään usein hauraina, hiljaisina ja varautuneina, mutta se ei tarkoita, että herkkyys olisi negatiivinen piirre. Herkät ihmiset ovat herkempiä kivulle, joten he välttelevät riitoja. Näin ihminen saattaa näyttää heikolta vain, koska ei ole aggressiivinen. Herkkä ihminen myös itkee helpommin. Herkät kuitenkin aistivat paremmin toisten ihmisten tunteet ja se voi olla hyödyllistäkin. Herkät ihmiset näkevät asiat toisin kuin muut. Se on erilaista vahvuutta, jota toisilla ei ole. Suurin väärinkäsitys on, että herkät ihmiset ovat ujoja tai neuroottisia. Olisi tärkeätä huomata, mikä ero on ujoudella ja varautuneisuudella. Ujous on sosiaalisen arvostelun pelkoa, eikä sitä löydy jokaiselta herkältä ihmiseltä. Useimmissa tapauksissa herkkää ihmistä ei tunnista muista. He mukautuvat paikkaan kuin paikkaan, vaikka mieluummin viettäisivätkin aikaa hiljaisessa ravintolassa meluisan sijaan. Herkät ihmiset ovat luovia, oivaltavia ja empaattisia.” Onko sellaisesta ihmisestä vaikea pitää?

Erityisherkkyys puolestaan on synnynnäinen piirre, joka liittyy erityisen herkästi reagoivaan hermojärjestelmään, jonka vuoksi erilaiset tunne- ja aistiärsykkeet – niin sisäiset kuin ulkoisetkin – koetaan huomattavasti voimakkaampina. Erityisherkkä havainnoi syvällisemmin sekä ympäröivää että omaa sisäistä maailmaansa. Myös aistit ovat herkillä. Äänet, hajut ja maut erityisherkkä kokee voimakkaasti, samoin erilaiset visuaaliset elementit, kuten värit, valot ja liikkeet. Keskushermostoa stimuloivat aineet, kuten vaikkapa kahvi, vaikuttavat erityisherkkään voimakkaammin.” 
 




Herkät miehet ajattelevat pienenkin herkkyyden olevan naiset karkottava turn off, niinpä heistä epävarmimmat pistävät äijäilyroolin päälle. Rohkeimmat heistä ovat avoimemmin omia itsejään, olkoonkin osa huolissaan kelpaamisestaan naisille. Äijäilyyn voi kuulua esimerkiksi turhanpäiväinen uhoaminen somessa. En tietenkään voi puhua kaikkien naisten suulla, mutta uskoisin että useimpia naisia ei niinkään häiritse miehissä että miesten persoonista löytyy jonkun verran herkkyyttä, vaan se on jopa ihan hyväkin ominaisuus sopivina annoksin – herkän ei-erityisherkän miehen ollessa kyseessä. Tein FB-ryhmään ja yhdelle sivustolle gallubin ja ainakaan suurin osa naisista ei pitänyt herkkyyttä joko ollenkaan heikkoutena tai sitten siinä piirteessä oli hyvät ja huonot puolensa. Gallubiin vastanneet alfamalet pitivät herkkyyttä pelkkänä heikkoutena, jolleivät ne halunneet vain provota kommenttiboksissa. He ovat niin äijiä että. (Katsotaanpa ovatko sittenkään, kun oikein vahva nainen tulee vastaan, niin taitaa olla häntä sitten koipien välissä. ;> ) Turhanpäiväinen uhoaminen somessa ja irl sitä vastoin häirinnee eikä se edes ole naisista (siis järkevistä naisista) järin miehekästä. Miehekästä on osata pitää aina tarvittaessa puoliaan, tehdä velvollisuutensa, omata itsehillintä ja ottaa vastuu omasta elämästään ihan itse. Herkkyys ei estä että pystyy pitämään tarvittaessa puolensa, tekemään velvollisuutensa, omaamaan itsehillinnän ja ottamaan vastuun omasta elämästään ihan itse. Herkkä mies voi näin ollen olla ihan tarpeeksi miehekäs mies, muttei alfamaleuteensa tukehtuva.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Terveys on itsestäänselvyys?

Salut, messieurs-dames. Luvassa on katkeransävyistä avautumista tärkeästä asiasta, vaikka yleensä haluan pitää tämän blogin tunnelman keveänä ”hömppälinjalla”. Aina voitte jättää lukematta tämän postauksen, jos haluatte välttyä katkerammalta setiltä. ;) Postaukseni käsittelee myös alkoholismia, joka on minulle henkilökohtainen aihe. Minulla itselläni ei ole ikinä ollut pienintäkään alkoholiongelmaa enkä pidä enää suuremmin alkoholista. Juon pari alkoholiannosta muutaman kerran vuodessa jossain illanvietossa tai baarissa. Molemmat vanhempani ovat kuitenkin alkoholisteja ja siksi muutin kolmevuotiaana kokonaan sijaisperheeseen, äitini vanhemmille.

Kaikki nuoret ihmiset eivät osaa olla aina kiitollisia hyvästä terveydestään. Kai he pitävät itseään haavoittumattomina tai luulevat – mikä on vielä pahempaa! - hukkaavansa ”ainoan elämänsä” jolleivät ryyppää ryyppäämistään kuin olisi meneillään viimeinen päivä ennen maailmanloppua. Minä en todellakaan osannut olla kiitollinen hyvästä terveydestä, silloin kun sain vielä nauttia siitä. Kun terveyttä pidetään itsestään selvyytenä, ei muka tarvitse tehdä yhtään mitään sen edistämiseksi ja vaalimiseksi.

Joku menettää terveytensä kerralla aivohalvauksen tai ketiapiinin (vaikuttavaa ainetta ketiapiinina Seroquelissa ja halvemmassa versiossa Ketipinorissa) käytön ja lopetuksen myötä kuten minulle valitettavasti kävi... Aikanaan he toipuvat osittain ja saavat sentään elämänsä takaisin. Sitten he ymmärtävät ettei terveyden arvoa voi mitata rahassa ja tekevät kaikkensa ylläpitääkseen edes sen hataran terveytensä, jonka he ovat sinnikkyydellä saavuttaneet. Nuorilta alkoholisteilta ei riistetä kerralla terveyttä, vaikkeivät he ole piitanneet ollenkaan terveellisistä elämäntavoista toisin kuin joku ketiapiinia unettomuuteen syönyt tai pari masennuslääkekuuria popsinut on saattanut tehdä. Nykyisin minulla on merkittävästi terveellisemmät elämäntavat kuin vielä viisi vuotta sitten, mutta kyllä minulla voisi sanoa silti olleen ihan terveet elämäntavat sitä ennen – monien mielestä todella terveet elämäntavat. En hotkinut silloinkaan monta kertaa viikossa roskaruokaa tai valmisruokaa, en käyttänyt juurikaan alkoholia, tupakoin vähän, ulkoilin päivittäin ja minulla oli välillä liikuntaharrastuksia kuten aerobic teininä ja klassinen baletti.

Alkoholistit ovat vain saaneet hälyttäviä varoitusmerkkejä enemmän kuin kerran tai kaksi, joista heidän pitäisi päätellä että on tehtävä pysyvä elämänmuutos eikä vaan olla kuukautta selvin päin. En oikeasti tiedä tulenko ikinä ymmärtämään miksi alkoholisteille annetaan useita varoitusmerkkejä, muttei minulle. Enhän minä pelannut yhtä riskialtista uhkapeliä omalla terveydelläni? Keskustelupalstat olisivat olleet kyllä täynnä ihmisten käyttökokemuksia ketiapiinista, joista löytyy todella paljon tositarinoita ikävistä sivuvaikutuksista. Totta kai olisi ollut hemmetin järkevää lukea enemmän käyttökokemuksista ja harkita niiden perusteella kannattaako minun todellakaan alkaa käyttämällä käyttää unettomuuteen vakaviin psyykkisiin harhoihin tarkoitettua lääkevalmistetta. Mietin kolkosti virnistäen että ehkä olin siinä määrin pölkkypää että minua piti rangaista niin että seuraamukset ovat elinikäiset ja oppisin punnitsemaan kaikenmaailman lääkkeiden hyötyjä suhteissa haittavaikutuksiin.

Minä kun pidin teini-ikäisenä itseäni tyttönä, jolla ei ollut mitään. Hyvä terveyskö on yhtä kuin ei mitään, olkoonkin kyseessä alle kaksikymmentävuotias tytön hupakko? Minulla on nyt lähes kaikkea jota minulla ei ollut teininä, mutten edes muista enää miltä tuntuu olla fyysisesti terveyden perikuva.





maanantai 20. marraskuuta 2017

Kuinka kerrytän sanavarastoani opiskellessani vierasta kieltä

Salut, messieurs-dames. Syyskuun alussa aloitin uuden harrastuksen. Toiveenani olisi ollut aloittaa kaksikin uutta harrastusta: itämaisen tanssin sekä ranskan alkeet. Itämaisen tanssin alkeistunnit pidetään minulle täysin sopimattomana ajankohtana ja tunneille pitäisi kulkea vielä KAHDELLA eri bussilla, niinpä ilmoittauduin suosiolla pelkästään ranskan alkeisiin. Kuitenkin ranska kiinnosti minua noista kahdesta harrastuksesta eniten. Sensuellilta ja aistilliselta kuulostava ranska sidottuine ääntämyksineen on ollut vuosia lempikieleni. Ranskaa ennen suurta vallankumousta hallinneiden Ludvig XIV:n ja tämän seuraajan Ludvig XV:n aika kiinnostaa minua suuresti – sattumoisin heidän aikansa on minun erityisalaani historian tuntemuksessa. Osa lempikirjoistani kuten Bel Ami, Kolme muskettisoturia ja kaksi ensimmäistä Angelika-kirjaa ovat ranskalaisten kirjailijoiden luomuksia. Näin ollen Ranskalla on paikka sydämessäni.

Valitsin ranskan valinnaisaineeksi jo seiskaluokan kevätlukukaudella, mutta ryhmää ei voitu aloittaa liian vähäisen osallistujamäärän takia. Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa ei ollut edes ranskaa tarjolla opiskelijoilleen. Saattaisin lukea suuremmitta ymmärtämisvaikeuksitta fanfictionia ranskaksi enkä tarvitsisi englanninkielistä tekstitystä ranskalaisiin sarjoihin, jos olisin päässyt opiskelemaan teininä kieltä. Silti pääasia on että pääsin lopulta aloittamaan ranskan opiskelun, vaikka jouduinkin kustantamaan sen omasta pussistani osittain. Kotkan opistossa on tarjolla oikein seitsemän ranskan kurssia, jos lasketaan mukaan edistyneiden kurssi jossa luetaan ranskaksi Le Petit Prince eli tv-piirrettynäkin tuttu Pikkuprinssi.




Onko teillä usein vaikeuksia kerryttää sanavarastoa vieraita kieliä opiskellessa vai oletteko lahjakkaita kielissä? Haluatteko kokeilla jotakin muuta tapaa kuin sanaston pänttäämistä, jonka jälkeen miesystävä kuulustelee sanoja teiltä? Minullapa onkin tarjota teille jotain muuta niksiksi Olen käyttänyt tätä tapaa sanavarastoni laajentamisessa ja tämä tehokkaaksi havaitsemani metodi on edelleen käytössäni.

Ala-asteella aloitimme kolmannella luokalla englannin opiskelun. Meillä oli sama melkoinen natsitäti englantia opettamassa viidennen luokan loppuun asti. Aina kun aloitimme tekstikirjasta uuden lukukappaleen saimme kotiläksyksi kirjoittaa englannin vihkoon kopion sen sanoista. Minulle se oli tavattoman tylsää puuhaa, eikä urakka valmistunut silmänräpäyksessä. Menetelmä ei ikinä auttanut minua laajentamaan suuresti englannin sanavarastoa. Yläasteen opettaja ei ainakaan laittanut kopioimaan sanastoa. Täti saattoi antaa kotiläksyksi suomentaa kappaleen ruutuvihkoon, ja se onkin jo tehokkaampi opiskelukonsti. Peruskoulussa englanti oli heikoimpia aineitani matematiikan, fysiikan, kemian ja liikunnan jälkeen. Sanaston lukeminenkaan ei oikein toimi minulla sanojen opettelussa.

Minun menetelmäni on seuraavanlainen: kirjoitan mieluiten värikkäille muistilapuille tai valkoisille muistilapuille sanat/ sanonnat vieraalla kielellä ja toiselle puolelle suomeksi. Teen siis pieniä sanakortteja. Plärään ensin sanakortteja ranskan sana/ sanonta päällimmäisenä, kunnes muistan mitä mikäkin on suomeksi. Sen jälkeen käännän sanakorttinivaskan, suomi etupuolella. Minun onkin jo vaikeampia muistaa aluksi kunkin sanan/ sanonnan ranskannos, mutta kun selaan useana päivänä sanakortteja muistan lopulta ainakin lähes jokaisen sananparren. :D Sanakorttien askarteluun pitää uhrata pikkuisen aikaa eikä kirjoittaminen ole ainakaan teineistä miellyttävää älypuhelimien aikakaudella, mutta ainahan opiskelun eteen on uhrattava vähän aikaa ja vaivaa että oppii hyvin.



keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Patriisittarena isompien ja pienempien halloweenmörköjen seassa





Salut messieurs-dames. En ole vielä ihan kokonaan parantunut flunssassasta, joskin oireet ovat helpottaneet huomattavasti. Olen ollut jossain määrin kuumeinen, minulla on ollut sekavahko ja heikko olo lievine huimauksineen ja sairastaminen on väsyttänyt. Sairastelun aikana minua ei ole yskittänyt kunnolla kuin korkeintaan kahtena päivänä. Ennemmin vähän kuumetta kuin lähes tauotonta limansyöksemistä ja yskimistä, nenä kokonaan tukkoon muurautunut ja parin tunnin mittaisiksi jäävät yöunet. Luullakseni sisarenpoikani tartuttivat flunssan minuun sisarentyttäreni syntymäpäivillä. Aivan ”mahtavaa”. Toivottavasti te ette ole tällä hetkellä flunssassa.

Palatkaamme Halloween 2017:n viettämisestä tarinointiin kuulumiskartoituksen jälkeen. Juhlin tänäkin vuonna Halloweenia/ Kekriä pääkaupunkiseudulla, joskin eri seurassa kuin kahtena aiempansa vuotena. Lähdinkin siskopuoleni H:n ja sisarenpoikieni E:n ja O:n (seitsemän- ja viisivuotias) kanssa ajamaan kotipihastani Karhulasta Espooseen siinä yhdentoista tienoilla aamupäivällä. Kolme vuotta täyttäneellä sisarentyttärelläni oli Halloween-teemaiset syntymäpäivät. Niissä oli kaksi kattausta: ensimmäinen päivänsankarin porvoolaisille isänpuoleisille sukulaisille ja toinen hänen vanhempiensa ystäväpariskunnille plus näiden lapsille, joita oli muistaakseni viisitoista.


Saarekkeen herkut olivat suklaakakun haamumarenkeja ja mutakakkua lukuun ottamatta lankoni ja siskoni M:n käsialaa. H oli leiponut marengit ja mutakakku oli pakastetuote.




Ylhäisen vampyyrittaren asuun sonnustautumisesta on muodostunut minulle ihana Halloween-traditio, koska haluan ennemmin olla elegantti, naisellinen ja viettelevä olento kuin mätäihoinen zombie tai kallonaama. Rikoin kuitenkin tällä kertaa traditioni pukeutumalla patriisittareksi eli antiikin roomalaiseksi aatelisnaiseksi. Alunperin minä olin aikeissa pukeutua patriisittareksi erään kaverini antiikkiteemaisiin syntymäpäiväpippaloihin, mutta jouduin jättämään ne harmikseni väliin, sillä Kiinasta tilaamani mekko ei kulkeutunut ajoissa lähikauppani K-marketin postiosaston hyllylle. Mekon piti olla perillä syyskuussa eikä lokakuussa! Saatuani lopulta mekon kiertelin kirpputoreilla metsästämässä ylellisen näköistä ikkunaverhoa stoolaksi muuten kasassa asusteita myöten olevaan naamiaisasuun. Minun lisäkseni vain siskoni H ja itse päivänsankaritar eivät olleet pukeutuneet kauhuteemaisesti. H oli yksisarvinen sarvipantoineen ja minun sprayhiusväreillä raidoittamissa hiuksissaan. Päivänsankaritar puolestaan oli my little pony pastellinsävyisessä naamiaisasussaan, johon kuului pitkähihainen, legginssit, puffuhelmaisista puffuin tutu ja korvallinen hiuspanta, jossa oli sateenkaarenväreissä säihkyvä otsatukka.

Minusta on kivaa ettei Halloweenin/ Kekrin juhliminen ole toistanut samaa kaavaa. Vuonna 2015 oli isot bileet ja viime vuonna tyttöjen ilta ja tänä vuonna juhlimista lastenkutsujen merkeissä. Ehkä ensivuonna on taas erilainen Halloween? :)

 pieni päivänsankaritar


 minä ja vanhin siskonpoikani ekaluokkalainen E



sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Elämä katkerana muijana, joka ei halua mennä eteenpäin









Sinulla oli – ainakin omasta mielestäsi – täysin kusipäinen kaveri. Todellisuudessa tyyppi oli aika ärsyttävä, määräilevä ja hyvin äkäinen. Kaverin masennus ja turhautuminen huonoihin ihmissuhteisiin purkautuivat helposti äkäisyydella. Tämän antamat neuvot eivät olleetkaan sinun kohdallasi hyviä, ja tämän osoittama alentuva suhtautuminen sinuun otti pattiin. Päätit sitten ettet halua olla kyseisen kaverisi kanssa enää missään tekemisissä, joten pistit välit kokonaan (selän takana) poikki. Sen jälkeen pääsit kokonaan eroon entisestä kaveristasi.

Noin kaksi vuotta kului. Sinä aikana entinen kaverisi huomasi jossain vaiheessa, miten töykeästi oli kohdellut sinua. Hän esitti nöyrästi ja aidosti pahoillaan anteeksipyynnön sinulle kerjäämättä sinua kaveeraamaan kanssaan niin kuin ennen. Ainakin siinä asiassa hän teki täysin velvollisuutensa sinua kohtaan. Sitä sinäkään et voi kiistää. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä entinen kaverisi joutui vielä maksamaan kalliin hinnan hankalasta käytöksestään – tai sen lisäksi jostain omasta hölmöilystään – takertumalla pariksi vuodeksi suurten vastoinkäymisten paksuun seittiin. Vihdoin ja viimein tuon ”kusipäiden kuningattaren” vastoinkäymiset olivat ohi. Ensin hänellä meni jo välillä siedettävästi, sitten tasaisen siedettävästi ja lopulta ihan hyvin, lopulta paremmin kuin sinulla. Hänen menestyksensä oli sen ansiota, että hän oli viisastunut paljon ja muuttunut kärsivällisemmäksi ja positiivisemmaksi. Hänestä tuli parempi versio itsestään: huomaavaisempi, empaattisempi ja sympaattisempi muita ihmisiä kohtaan.

Satuitte samaan bussiin, kun välienne katkeamisesta oli kulunut seitsemän vuotta. Hän istui penkillään niin huoliteltuna, rentoja tyynenä että säteili elämäniloa. Sinä selailit äkäisenä puhelintasi ja olisit halunnut kirkua hysteerisesti, miten elämä oli kohdellut sinua. Vittu perkele saatana tuo ämmä vielä antaa näkyä, miten hyvä sillä on olla itsensä kanssa!

Vierität lähes aina kaikki epäonnistumisesi edelleen entisen kaverisi syyksi. Ethän ole aikuisena vastuussa omista teoistasi. Toki on sinun asiasi olla olematta tekemisissä esimerkiksi tuon entisen kaveri kanssa olla antamatta ikinä anteeksi tämän vääriä neuvoja ja alentuvuutta. Toki on sinun asiasi olla olematta edes hyvillään suorastaan huvittunut siitä miten mokoma on saanut kärsiä, jollet pysty antamaan anteeksi, antamaan jo olla. :)

Olisiko mitenkään mahdollista että sinä olet aikuisena parikymppisenä naisena vapaa tekemään omat valintasi? Oletkohan ihan itse valinnut olla hapan ja katkera muija, joka ei ole halunnut mennä eteenpäin elämässään ja olla paras versio itsestään?

maanantai 23. lokakuuta 2017

Gluteeniton banaanikakku




Hyvinkin mahdollisesti taitaa olla vierähtänyt yli vuosi kun olen leiponut edellisen kerran banaanikakkua. Tekeleen onnistuttua siitä huolimatta oikein hyvin huomasin että minun kannattaisi leipoa tästä lähtien sitä banaanikakkua useammin, koska se on vielä parempaa kahvileipää kuin sokeriton vadelmapiirakka (joka vaatii kermavaahtoa kaveriksi). Leivonnaismieltymykseni on muuttunut. Sokerittoman ruokavalion myötä en himoitse vesi kielellä äklömakeita mudcakeja, Almondyn suklaatorttuja enkä brownieseja, vaan raikkaampia herkkuja. Alkuvuodesta varasin aina herkkupäiväksi juurikin noita suklaapommeja. :D

Banaaninkakun resepti:

* 2 banaania (älä käytä halvimpia kuten Rainbowin)
* kukkurallinen teelusikallinen kanelia
* 1 kahvikupillinen karppisokeria
* 1 vapaan kanan muna (Laitilan tai Pirkan luomunat)
* 50 grammaa voisulaa (luomuvoita)
* 1 teelusikallinen vaniljasokeria
* 4 ruokalusikallista luomukuohukermaa
* 1 teelusikallinen leivinjauhetta
* 1 ½ kahvikupillista hienoja tattarijauhoja
* 25 grammaa Brunbergin sokeritonta suklaata rouheena

Voitele pieni rengasvuoka ja sulata voi mikroaaltouunissa tai liedellä. Pilko suklaa rouheeksi. Ripottele kanelia banaaneille ja vatkaa ne ja sokeri vaahdoksi. Lisää kaikki muut ainekset yllä olevassa järjestyksessä.

Resepti on 1950-luvun keittokirjasta nimeltä Kotikokin leivonnaisia ja jälkiruokia, josta ei muistaakseni löydy ensimmäistäkään reseptiä, jossa leivonnaiset olisi kypsennetty sähköuunissa. Leivonnaiset työnnettiin leivinuuniin. Kokeillessani ensimmäisen kerran banaanikakun leipomista minun piti ottaa googlettamalla selvää kauanko paistan ja missä lämpötilassa. Tavakseni on vakiintunut paistaa banaanikakkua 175 asteisessa uunissa vähintään 50 minuuttia ja niin se on onnistunut minun kyökissäni. :)

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

My Warderobe: part 3 skirts

Hei. Hameet hulmuavat My Warderobe -sarjan kolmannessa osassa. Viimeksi esittelin sarjassa korujani.

Housujen käyttöni väheni vähenemistään kaksikymppisenä ja olenkin ostanut viimeksi kolme vuotta sitten housut Kotkan H&M:n alennusrekistä, jollei talvisin yöasuun kuuluvia trikoolegginssejä lasketa. Hamepinojen alta löytyy ”jopa” kahdet tai kolmet housut, mutten ole tullut kiskaisseeksi mitään niistä aikapäiviin jalkaan. Olkoonkin että ne housut ovat niin suuressa määrin minun tyylisiäni kuin housut voivat olla. :D Mutta housut eivät voi koskaan olla täysin 100 prosenttisen hameihmisen tyyliä. Minusta olisi lähes epämiellyttävää lähteä kotoani missä tahansa housuissa. Lähden ulkoilemaankin hameessa. Täten en ymmärräkään miten farkuista on voinut tulla maailman suosituin vaate, joita on lähes kaikilla naaraspuoleisilla tyttövauvasta muoriin. Ajatuskin farkkujen pukemisesta tuntuu minusta alakropan pakkopaidalta vyötärölinjoineen, joka jää liian ylös kaikissa farkkumalleissa. Niinpä erään miehenpätkän toivomus nähdä minut ”tavallisissa vaatteissa kuten lantiofarkuissa” ei tule koskaan toteutumaan.

Garderoobini hamepuoli käsittää karkeasti jaoteltuna myöhäissyksystä kevättalveen ja keväästä alkusyksyyn käytettävät sekä juhlalookiin käytettävät hameet. Näin ollen en siis ole yksi hupsuista akoista, joilla on kovilla pakkasilla (Suomen mittapuulla) on kyllä yllään paksu talvitakki (paksu kurpitsamainen pomppa oikein), mutta ohuen ohut hellekäyttöön paremmin sopiva hamonen. Housulikatkaan eivät näy huomioivan talvisaikaan sen enempää mikä vuodenaika on talvisaikaan; heillä on pakkasillakin nilkat paljaina, jalassa tukossa olevilla teillä samoiluun sopivat tennarit tai farkut, joissa on enemmän reikiä kuin farkkukangasta. Minulla sen sijaan on talvella monet sukkahousut päällekkäin, villakankainen-/ villakangassekoitteinen hame, villasukat, saapikkaat, villatakki takin alla ja jopa rumat nahkarukkaset, mikäli pakkasta on lähemmäs kaksikymmentä astetta. Olisitteko ajatelleet, että hameella tarkenee kovillakin pakkasilla vai pidättekö paksuja toppahousuja elinehtona? :'D


nilkkapituisia halkiohameita

nilkkapituinen halkiohame (halkio reiden puoliväliin) ja vähän alaspäin levenevä maksihame


villakankaisia talvihameitani


polven alapuolelle tapaava vintagevekkihame ja polven yläpuolelle tapaava tartanhamonen