sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Suosikkikosmetiikkaa

Bonjour, messieurs-dames. Olen kirjoitellut kosmetiikkatuotteista jotka ajavat halpuudestaan huolimatta hyvin asiansa ja suosikkituotteistanihuulimeikissä erillisessä postauksessa. Tässä postauksessa esittelen Asiansa mainiosti ajavia halpistuotteita -postauksen malliin, siten että sekin koostuu sekä hoitotuotteista että värikosmetiikasta. Halpoja tuotteita löytyy tällä kertaa vain kaksi, mutta loputkin suosikkituotteistani ovat erittäin kohtuuhintaisia. :)




Maybellinen Liquid Eyeliner, sävyssä black/noir ja Laveran Volume Mascara sävyssä 01 black

Maybellinen meikit eivät ole huonoja, joskaan eivät järin ihmeellisiä vastaaviin kosmetiikkasarjoihin verrattuna. Maybellinen eyelineri on ylivoimaisesti edullisten sarjojen parhaimpia hintalaatu-suhteeltaan, ja siinä on itsessään niin näppäränkokoinen sivellin, ettei erillistä rajaussivellintä tarvita hyvään rajausjälkeen. Vähän sinne päin olevat silmänrajaukset eivät kelpaa minulle erityisesti siksi, että rajaan silmäni kissamaisiksi kauttaaltaan. ;D

Jotkut vannovat Kanebon 38 -mascaran nimeen. Sinänsä kolmekasi on laadukas tuote, mutta se maksaa liikaa ja jälki näyttää lähinnä siltä kuin olisi kestovärjännyt ripsensä. Minä kaipaan tuuhentavuutta ripsiväriltä. Laveran Volume Mascaralta saa nimensä mukaisesti volyymiä eikä siitä tarvitse pulittaa kuin kymppi. Mascaran harjankin koko on juuri sopivan siro, joten ripsien mustaaminen hoituu siististi meikatessa.

Mádaran Eye Contour Cream ja Louis Widmerin Gel contour des yeux

Silmänympärysvoiteiden puteleissa lukee että ne vaalentavat tummat silmänaluset ja litistävät silmäpussit. Minulla ei ole silmäpusseja muutenkaan ja luonnostaan tummiin silmänalusiini eivät mitkään voiteet auta, vaan minun on otettava concealeri-paletin keltainen peiteväri avuksi, Muuten luonnonkosmetiikka-sarja Mádaran ja apteekissa myytävän Louis Widmerin silmänympärysvoiteet ovat ihanan hoitavia tuotteita, ihoa virkistävästi. Ne imeytyvät nopeasti eikä niissä ole ainesosia, jotka ovat vähällä saada silmäni ärtymään.


Trindin Nail Repair, sävyssä natural ja Essencen The Gel Nail Polish

Kynteni ovat luonnostaan hauraat ja katkeilevat. Tietenkin biotiini, kalkkitabletit ja erinäiset vitamiinit vahvistavat kynsiäni, mutta ne eivät yksinään riitä kynsien kasvattamiseen ja pituuden säilyttämiseen. Olen saanut aina nysäpituisimmista nysäpituisimmat kynteni kasvamaan Trindin Nail Repairilla, jota löytyy natural-sävyn lisäksi mattana ja helmiäisväreissä. Siksi olen käyttänyt tätä kynnenvahvistajaa neljätoista vuotta! Kun halutaan buustata kynnenkasvua Nail Repairilla kynnet lakataan sillä päivittäin kahden viikon ajan niin että entinen lakkaus poistetaan ensin Trindin omalla kynsilakan poistoaineella tai Mavalan vastaavalla, jotka eivät ole liian vahvoja kuten asetonipitoiset vastaavat. Nail Repairia voi käyttää myös aluslakkana ja teenkin. Manikyyri vaatii ehdottomasti vielä värilakan päälle geelimäisen päällyslakan ollakseen kestävä ja viimeistelty kokonaisuus. Käytän päällyslakkana uutta hyväksi havaitsemaani tuttavuutta Essencen The Gel Nail Polishia, jota aion ostaa jatkossakin huomattuani sen olevan täysin Dermosilin geelimäistä päällyslakkaa vastaavaa. Niillä kahdella päällyslakalla ei oikeasti ole mitään muuta eroa kuin pakkaus ja hinta!


Erisanin hajustamaton Extra Strong -hiuskiinne ja Four Reasonsin Argan Beauty Serum

Hiuslakan sanotaan olevan pahaksi hiuksille. Tätä väittämää en alkuunkaan allekirjoita, sillä hiuksia voi vahingoittaa paljon pahemmin tiheällä lämpökäsittelyllä ja blondauksella sekä shokkivärjäyksellä. Hiuslakka on ehdottoman välttämätön jos haluan pitää hiukseni hallinnassa kampauksessa! Kuitenkaan en voi olla huomaamatta eroa kun olen käyttänyt Erisanin tai LV:n hajusteetonta Extra Strong -hiuskiinnettä. Ne eivät tahmaa hiuksia sellaiseksi massaksi, jonka selvittämisessä menee aikaa, jotta saa iltatoimien yhteydessä papiljotit paikalleen. Hajusteettomuudesta tulee myös kymmenen pistettä ja papukaija-merkki kaupanpäälle, sillä hajusteelliset hiuslakat löyhkäävät tympeälle enemmässä tai vähemmässä määrin.

Latvasuoja on välttämätön hoitotuote jo hartiapituisille hiuksille – eikä suinkaan latvojen tasaaminen joka kuukausi tai ainakin kahden kuukauden välein, vaikka kampaajat niin sanovatkin. Se kertonee jo jotain että latvani eivät kuivuneet eivätkä hapertuneet vaikka latvojen tasaamisesta on minun tapauksessani kulunut pisimmillään yli vuosi. Latvasuojana minulla on ollut Kérastasea, Tigiä ja Bonacurea, mutta Four Reasonsin Argan Beauty Serum on kiistatta ykkönen. Se kosteuttaa latvoja niin tehokkaasti, että sitä ei tarvitse olla erikseen levittelemässä – riittää että hieron öljyä latvoihin/ vähän matkaa pituuksiin pyyhekuiviin suortuviin.


torstai 18. tammikuuta 2018

Kauneusleikkauksissa käydään nykyään lähes yhtä usein kuin kauneushoidoissa





Somen vaikuttajista löytyy muun muassa luonnostaan rintavia naisia, jotka haluavat ihan välttämättä leikkauttaa itselleen valtavat silikonitorpedot. Veitsen alla vierailu ei jää silikonimeloneihin vaan vähintään entuudestaan ihan hyvänmuotoinen nenäkin käydään leikkauttamassa. Implantteja otetaan myös muualle, pakaroihin Kim Kardashian Westin malliin.

Muovisen näköiset kauneusleikkausten suurkuluttajaeukot antavat paitsi erityisen bimbon kuvan kauneusleikkaukseen menevästä henkilöstä niin myös huonoa esimerkkiä teini-ikäisille faneilleen. Teinit alkavat sitten helposti ajatella etteivät voi omata hyvää itsetuntoa ilman kauneusleikkausta. Olisi ihan hyvä etteivät sometähdet hirveästi puhuisi kauneusleikkauksistaan. Kauneusleikkauskokemuksia löytyy keskustelupalstoiltakin, kuten Suomi24:sta.

Minä en ole kauneusleikkauksien vastustaja, mutta kauneusleikkauksissa käydään nykyään kuin kauneushoidoissa ja se on jo liikaa. Kauneusleikkaukset ovat – mun mielestäni – oikeasti epäedullisten ulkonäköpiirteiden korjaamiseen, esimerkiksi ison pottunenän, leuattomuuden, lattarintaisuuden ja hörökorvien korjaamiseen. Tietenkään ei ole pakko leikkauttaa vaikkapa sitä pottunenää pienemmäksi, vaikka sirohko nenä antaakin laadukkaan ilmeen naisihmisen kasvonpiirteille.

Kauneusleikkausten vastustajat saattoivat kuvitella välttyneensä tähän asti ruotimiselta, mutta he tulevat pettymään. Minulla on vielä lopuksi sananen sanottavana myös heikäläisille. Annan näistä vastustajista kaksi esimerkkiä.

1. Anneli on kylässä tuttavallaan Emmillä. Ensin mainittu sanoo harkitsevansa silikonien ottamista, koska hänellä on tyyliin a-kuppi, vaikka ikää on lähemmäs 30v. Emmi alkaa kaakattaa: ”Silikoneissa on riskinsä.” ”Voihan joku mies tykätäkin a-kupista.” Tapaus Emmi on itse leikkauttanut hörökorvansa ja käynyt silmien laserleikkauksessa. Kyllä nyt pitäisi tietää että silmien laserleikkauksesta voi tulla pahempia ja lopullisempia komplikaatioita kuin silikoneista, joiden takia tulee pahimmillaan hylkimistä ja rumat arvet. Yhtä hyvin hänelle voi myös sanoa: ”Miksi leikkautit hörökorvasi, koska varmasti joku mies voi tykätä hörökorvistakin.” Mistä muuten kumpuaa se harhaluulo, että jokainen nainen ottaisi silikonit vaan siksi että miehet tykkäsivät enemmän naisen kropasta? Laudalla voi olla lautanakin ihan hyvä itsetunto, mutta hän haluaa vaan paremman kropan, koska se on mahdollista ja hänelle tärkeää.

2. Jensku ja Meri istuksivat Jenskun keittiössä lukemassa yhdessä aikansa kuluksi Merin entisen koulukaverin pitämää suosittua lifestyleblogia. Bloggaaja on ottanut joitakin vuosia silikonit ja kirjoitti aiheesta yhden postauksen, jossa hän tuo esille myös operaatiosta toipumisen huonot puolet lähinnä siksi että niin moni lukija on kysynyt aiheesta. Hänkään ei ollut ennen silikoneja rintava, mutta hän toteaa postauksen lopussa että nyt voisi olla ihan tyytyväinen kroppaansa vaatimattomalla rintavarustuksellakin. Jensku silmäilee postauksen kuvia katse pistävänä ja tuhahtaa halveksivasti ikään kuin olisi tuota bloggaajaa parempi ihminen siksi ettei ole itse käynyt kauneusleikkauksessa. Kannattaisikohan arvon Jenskun ehkä hankkia elämä, jos hän demonisoi bloggaajaa joka ei millään muotoa kannustamalla kannusta ottamaan silikoneja?

torstai 11. tammikuuta 2018

Kolme unelmataloani Kotkasta

Tervehdys, herrasväki. Missään vaiheessa en ole pitänyt nykyistä kotikuntaani Kotkaa unelmieni asuinpaikkana, vaikka asunkin mieluummin täällä kuin Vehkalahden kirkonkylässä. Kotkan huonoja puolia ovat vaikeudet työllistyä, mielenkiintoisten tapahtumien olemattomuus/ vähäisyys ja rajalliset harrastusmahdollisuus. Kuitenkaan minua ei harmita pienimmässäkään määrin, että Kotka on pikkukaupunki Karhulan ja Kotkan yhdistymisen jälkeenkin. Helsingin ja Tampereen ihmismassat ovat valmiiksi kuin värikäs tilkkutäkki, joten olisin siellä vain yksi lanka lisää sulautumaan johonkin tilkkuun. Noissa kaupungeissa olisi kaikenlaisia tapahtumia, loistavat harrastusmahdollisuudet, minulle kauppoja ja paremmat työllistymismahdollisuudet. Huonoja puolia taas olisivat kalliimmat vuokrat ja liiallinen ihmismäärä, joka ahdistaa minua erityisesti Kampissa. En haluaisi erityisemmin asua paikassa, jossa ihmisiä on yhtä paljon kuin muurahaispesässä ja kaiken huipuksi ihmisillä on olevinaan kokoajan yhtä kiirekin kaikkialle kuin he olisivat lähdössä pois sodan jaloista pakokauhun vallassa.

Kotka on omalla tavallaan ihan kaunis kaupunki 1960-luvun uudisrakentamisella lähes kokonaan raiskattua Helilää lukuun ottamatta, joten olen kuitenkin kohtuullisen ylpeä että olen nyt kotkalainen. Täältä löytyy pelkästään pikkukaupungeille ominaista seesteistä viehätystä, kauniita puistoja sekä upeita maisemia ja vanhoja rakennuksia ajalta jolloin osattiin vielä rakentaa jotain, jossa usean sukupolven silmä lepää. Leikitään että olen niin rikas nainen, että voisin ostaa Kotkasta minkä tahansa talon tai asunnon kodikseni. Pystyn sanomaan tuosta noin mitkä talot ostaisin.






Nykyisin Kymenlaakson käräjäoikeuden kanslia toimiva kansallisromanttista arkkitehtuuria edustava talo on kuin englantilaisen aatelisen kaupunkitalo Lontoossa ilman kamalaa hissitornia, jonka haluaisin räjäyttää olemattomiin. Kotkansaarella Keskuskadulla komeileva rakennus on valmistunut vuonna 1909. Alunperin ”englantilaisen kaupunkitalon” tiloissa oli Suomen pankin aluekonttori ja ennen käräjäoikeutta Helsingin yliopiston ennätti pitää sitä viisitoista vuotta Kotkan toimitiloina.


  

  

Karhulan keskustan rumuutta ja ankeutta kaunistaa sentään yksi rakennus: Ruthin suvulle aikoinaan kuulunut Karhulan kartano, jonka rakennustyöt valmistuivat vuonna 1892. Siinä asuminen olisi suurin kotiunelmien täyttymys. Vaikka se sijaitsee keskeisellä paikalla Kymijoen varrella josta se näkyy hyvin tielle, tontilla kävellessä tuntuu kuin olisi erakoitunut kauas Helilästä oman pikkukylän rauhaan, jota kukaan ulkopuolinen ei häiritse koskaan. Iso tontti on kuin maanpäällinen paratiisi. Kartanon uusgotiikkaa ja -renessanssia jäljittelevä päärakennus on hyvin linnamainen torneineen, ranskalaista linnaa muistuttava. Karhulan hovin pihalta löytyy aivan ihana pieni huvimajakin, jossa varmasti tulisin viettäneeksi kesällä paljon aikaa. Aivan omiaan paikkana kaverien kahvittamiseen.


Karhulan kartanon huvimaja




Mutta en osaa sanoa, mistä kerrostalosta ostaisin osakkeen. Kokonaisen talon lisäksi rikkaalla voisi olla myös kokonainen kerros asuintilanaan. Sentään minulla on vahva visio, miltä kerrostalon pitäisi osapuilleen näyttää. Sen pitäisi muistuttaa esimerkiksi Kirkkokadulla Kotkan pääkirjastoa vastapäätä olevaa kerrostaloa, joka on sekin yli satavuotias – valmistunut jo 1914. Pohjakerroksessa toimiva Tyylikotka mukaan lukien talossa on kymmenen liikehuoneistoa ja neljätoista asuinhuoneistoa.
  
Eivätkös kaikki unelmataloni olleetkin aikamoisia rakennustaiteen helmiä? ;) Millainen olisi teidän unelmatalonne/ asuntonne?








keskiviikko 3. tammikuuta 2018

1600-luvulle sijoittuvia leffoja

Angélique, marquise des anges, pääosissa Michéle Mercier, Robert Hossein, Jean Rochefort, Claude Giraud ja Giuliano Gemma
Angélique-elokuvat perustuvat Sergeanne Golonin samannimiseen romanttiseen sekä seikkailupitoiseen kirjasarjaan, joka sijoittuu nuoren Ludvig XIV:n hallitsemaan Ranskaan. Angélique on köyhän maalaisaatelisen miehen poikamainen villikkotytär, josta kasvaa luostarikoulussa häikäisevä kaunotar. Ajan tavan mukaisesti neito lähtee luostarikoulusta siinä vaiheessa, kun hänelle on löytynyt sulhanen. Rikas aatelismies kreivi de Peyrac, niin rikas että itse kuningaskin kadehtii häntä. Aluksi Angélique ei pidä miehestään yhtään, mutta vähän myöhemmin hän huomaakin rakastuneensa kreivi Joffreyhin. He saavat kaksi poikaa, jotka ristitään Florimondiksi ja Cantoriksi. Eikö kuulostakin ihan joltain ”Ja he elivät elämänsä onnellisena elämänsä loppuun asti.” -harlekiinisiirapilta? Jep, mutta Peyracien onni ei tule kestämään. Peyracin kreivi tuomitaan poltettavaksi roviolle rangaistukseksi noituuden harjoittamisesta ja kaunis kreivitär jää ihan puille paljaille kruunun takavarikoitua pariskunnan omaisuuden.





Merveilleuse Angélique, pääosissa Michéle Mercier, Claude Giraud, Jean Rochefort, Giuliano Gemma, Jean-Louis Trintignant, Jacques Toja
Henkensä pitimiksi kerjäämään joutuvalla Angéliquella ei ole mitään muuta paikkaa, jonne mennä kuin alamaailman edustajien asuttama Ihmeiden hovi. Siellä hän eli vapaata ja yllättävän turvallista elämää Calembredainen ja Puukaukalon ystävyyden ansiosta. Häneen ei saanut kajota, sillä hän oli maksanut suojelurahaa. Jouduttuaan vankilaan parin muun Calembredainen joukkioon kuuluvan naisen (porttojen) kanssa Angélique ei enää palannut alamaailmaan. Päästyään vapaaksi hän alkoi vähitellen nousta yhteiskunnallisessa hierarkiassa kovalla työllä ja sisulla. Viimein hänestä tuli varakas porvarisnainen, jolla oli suklaatupia Pariisissa, Pariisin lähistön pikkukaupungeissa, Saint-Germainissa, Fontainebleauissa, Versaillesissa, Lyonissa ja Nantesissa. Sankarittaremme oli toki ylpeä saavutuksistaan päästä ihan pohjalta ylös, mutta hän halusi takaisin aatelispiireihin, joihin hän oli syntynyt. Angélique alkoi hautoa avioliittoa kauniin Philippe-serkkunsa kanssa, joka oli nyt Plessisin markiisi. Niin hartaasti, ettei hänellä ollut enää rohkeutta luopuakaan aikeistaan. Kun hänestä olisi tullut Plessisin markiisitar, hänet esiteltäisiin hovissa, hän pääsisi jälleen syntymäseudulleen ja omaistensa luo sekä olisi kauniin valkoisen satulinnan valtiatar.





Angélique et Le Roy, pääosissa Michéle Mercier, Estella Blain, Jacques Toja, Jean Rochefort, Sami Fray ja Fred Williams
Kolmannessa Angélique-elokuvassa sulotar on saanut entisen statuksensa takaisin. Nyt hän on Plessisin markiisitar. Elokuvan alussa Hänen Majesteettinsa Ludvig XIV kutsuu rouva markiisittaren hoviin, sillä hänellä on tehtävä johon madame de Plessis on nainen paikallaan. Persian hankalan suurlähettilään Baktiari Beyn kanssa pitäisi saada tärkeä sopimus syntymään. Kauniista ja teräväpäisestä madame de Montestapanista on tullut kuninkaan rakastajatar, koska hallitsija kyllästyi edelliseen rakastajattareensa Louise de la Valliéreen. Kuningas Ludvig on iskenyt silmänsä lumoavaan Plessisin markiisittareen jo ensimmäisessä elokuvassa ja hän haluaisi juuri tämän naisen rakastajattarekseen. Madame de Montespan on päättänyt pitää kynsin hampain kiinni asemastaan, johon hän lopultakin päässyt. Hän on täysin valmis eliminoimaan tarvittaessa kilpasiskonsa Angéliquen.
Angelika-kirjat hakkaavat kuusinolla elokuvat, vaikka elokuvissakin oli tarpeeksi romantiikkaa ja seikkailudraamaa. Olen kuitenkin hullaantunut puvustukseen ja miljööseen. Angéliquen, madame de Monstespanin ja nuoren Aurinkokuninkaan rooleihin valitut näyttelijät Michéle Mercier, Estella Blain ja Jacques Toja olivat täydelliset rooleihinsa. 





Le Roi danse, pääosissa Benoît Magimel, Boris Terral, Tchéky Karyo, Colette Emmanuelle, Cécile Bois ja Idwig Stephane
Ludvig XIV ei ollut kovin työteliäs tai ahkera oppilas latinassa, historiassa, matematiikassa, italiassa tai piirustuksessa, mutta hän osoitti suurta kykyä maalaustaiteessa, arkkitehtuurissa ja musiikissa. Erityisen lähellä Ludvigin sydäntä oli tanssi, joka oli tuohon aikaan oleellinen osa herrasmiehen kasvatusta. Yleisesti oletetaan että nuori Ludvig XIV harrasti tanssia joka päivä seitsemänvuotiaasta lähes kolmekymmentävuotiaaksi. Le Roi dansessa pääosassa ovat nuori monarkki ja syntyperältään italialainen säveltäjä Jean-Babtiste Lully (alunperin Giovanni Battista Lulli). Elokuva kertoo hovielämästä ja nuoren Ludvigin noususta valtaan yksinvaltiaaksi Aurinkokuninkaaksi, vaikka hänen äitinsä leskikuningatar epäilee ääneen onko hänen pojastaan mihinkään muuhun kuin tanssimaan ja huvittelemaan.
Le Roi danse on vähän niin kuin barokkivastine Coppolan ohjaamalle Marie-Antoinettelle eli silmänruokaa eikä edes mikään neljän tähden filmi. Musiikki ja tanssipuoli sen sijaan ovat huippuhyviä, nähdäänhän nuori monarkki tanssimassa balettia Lullyn barokkimusiikin säestyksellä.





Kurkunleikkaajien saari, pääosissa Geena Davis, Matthew Modine, Frank Langella, Maury Chaykin, Patrick Malahide
Vuonna 1668 Morgan Adams jahtaa setäänsä ja merirosvotoveriaan Dawg Brownia, joka on siepannut hänen isänsä Mustan Harryn. Isällä oli yksi kolmasosa aarrekartasta, joka johdattaa Kurkunleikkaajien saarella. Dawgilla on myös yksi kartan kappale, jonka hän sai varastamalla sen kolmannen veljen ruumiilta. Viimeinen kappale on neljännellä veljellä Mordechailla. Harry ei suostu antamaan omaa kappalettaan Dawgille ja pakenee Morganin avulla, mutta haavoittuu siinä rytäkässä kuolettavista. Kuoleva isäukko paljastaa tyttärelleen, mistä kartan kappale löytyy: hänen päänahastaan. Skalpeerattuaan kuolleen isänsä, Morgan lähtee aarrejahtiin isänsä aluksella Aamutähdellä. Valitettavasti kartan ohjeet ovat latinaksi, jota kukaan miehistöstä ei osaa. Niinpä he suuntaavat lähelle Port Royaliin etsimään jonkun joka osaa kieltä. Siellä löytyykin rangaistusvankina oleva William Shaw -niminen varas, joka osaa hyvin latinaa.
Kurkunleikkaajien saaren tekijät eivät todellakaan saaneet omiaan takaisin, sillä se tuotti vain kymmenen miljoonaa dollaria. Okei se ei ole mikään mestariteos, mutta minun mielestäni se on ihan sopivan jännittävä ja hauska merirosvoaiheinen seikkailuelokuva. Mikäli pitää Pirates of Caribbeonin tapaisista leffoista Kurkunleikkaajien saarikin menettelee ajanvietteenä.





The Four Musketeers, Miladyʼs Revenge, pääosissa Oliver Reed, Raquel Welch, Richard Chamberlain, Michael York, Frank Finlay, Faye Dunaway, Christopher Lee, Geraldine Chaplin, Roy Kinnear ja Charlton Heston
Nuori hurjapää dʼArtagnan on päässyt Kuninkaan muskettisoturiksi, joihin hänen ystävänsä Aramis, Athos ja Porthos kuuluvat entuudestaan. Kolmen muskettisoturin pahis kardinaali Richelieu määrää luottoapurinsa kreivi de Rochefortin kidnappaamaan Constance Bonancieuxʼn, kuningatar Anna Itävaltaisen ompelijattaren ja dʼArtagnanin vuokraisännän nuoren ja hehkeän vaimon. Madame Bonancieux on vähäisestä asemastaan huolimatta kuningattaren uskottu ja hänen eminenssinsä haluaa raivata hovista kaikki Itävallan Annan uskotut. Kardinaalin toinen apuri Milady de Winterkin juonii. Julma ja pirullisen nerokas tenhotar janoaa kostoa kyltymättömän verenhimoisena, koska hänen juonittelunsa ei sittenkään kantanut lopulta hedelmää edellisessä osassa. Milady viettelee helposti dʼArtagnanin pitääkseen nuorukaisen kiireisenä. Mutta pian tenhottaren todellinen luonne ja menneisyys paljastuvat nuorelle muskettisoturille. Milady oli nuorempana naimisissa Athoksen kanssa, mutta hän tappoi vaimonsa, koska tämä oli paljastunut liljankukalla (polttomerkki) merkityksi rikolliseksi. Mutta mikäs pahan olisi tappanut?
Alexandre Dumas vanhemman kirjallinen mestariteos on filmattu monta kertaa, mutta yksikään filmatisoinneista ei yllä lähellekään kirjan tasoa. Joka tapauksessa Richard Lesterin ohjaama The Four Musketeers, Miladyʼs Revenge ja sitä edeltävä osa The Three Musketeers (1973) ovat onnistuneimmat elokuvaversiot Ludvig XIII:n ja tämän pääministerin kardinaali Richelieun ajan Ranskasta.