perjantai 22. kesäkuuta 2018

Tunteiden kohtaaminen ja niiden sääteleminen

Kaikki tunteet ovat ok sopivasti annosteltuina!

”Tunteiden säätely merkitsee mahdollisuutta vaikuttaa tietoisemmin siihen, kuinka kauan, kuinka voimakkaasti, kuinka kauan ja mitä ylipäätään tunnemme. Tunteiden säätelyn avulla voimme ensinnäkin pyrkiä eroon tavalla tai toisella epämukavista tunteistamme, kuten esimerkiksi surusta, pelosta tai suuttumuksesta. Mikäli vaikkapa pahantuulisuudesta tai ahdistuksesta ei yrittämisestä huolimatta pääse irti, voi ainakin pyrkiä vaimentamaan ikävien tunteiden voimakkuutta ja lyhentämään niiden kestoa. Tunteiden säätely ei merkitse tunteettomuuden ihannoimista ja täydellistä tunteiden tukahduttamista, vaan tunteiden kokemista ja ilmaisemista siinä määrin, että itse voimme hyvin ja että toisilla ihmisillä on läheisyydessämme hyvä olla. Voimme tunteiden säätelyn avulla myös pyrkiä houkuttelemaan esiin mieluisiksi tai tarpeellisiksi katsomiamme tunteita. Hyväntuulisuuden pintaan houkutteleminen ja hymyn huulille saaminen on myös tunteiden säätelyä.

Tunteiden sääteleminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Meillä kaikilla on varmasti kokemuksia siitä, kuinka surumielisyys on takertunut takinliepeeseen useiksi päiviksi ja kuinka raivonpuuskassa on tullut ladeltua vähän liiankin suoria sanoja. Moni meistä säätelee tunteitaan tiedostamattaan, automaattisesti esimerkiksi syömällä pahaan oloon suklaapatukan. Tunteiden säätelykykyä on kuitenkin mahdollista kehittää tietoisestikin siinä missä mitä tahansa muuta kykyä. Konstit ovat monet. Ensimmäinen edellytys tunteiden säätelyn opettelemiselle on omien tunteiden tunnistaminen. On aivan mahdotonta yrittää säädellä jotakin, jonka nimestä ja tarkemmasta sisällöstä ei ole aavistustakaan. Omaa tunnettaan onkin hyvä tarkastella keskittyneesti niin pitkään, että sille pystyy antamaan nimen ja näin erottamaan sen muista tunteista ja tuntemuksista. Tunteiden säätelyn edellytykset ovat paljon paremmat, kun pystymme kertomaan itsellemme, olemmeko suuttuneita vai turhautuneita, pelokkaita vai mustasukkaisia, kateellisia vai häpeissämme, ahdistuneita vai nälkäisiä, pettyneitä vai vahingoniloisia. Kaikkein hankalinta on epämääräisen, kasvottoman ”pahan olon” sääteleminen.


Tunteita päin, ei niitä pakoon

Karkeasti sanottuna omia tunteita voi opetella säätelemään sekä toiminnan että ajattelun avulla. Tämä tulee erityisen selkeästi ilmi erilaisissa katastrofitilanteissa ja niissä selviytymisessä: Katastrofipsykologiasta olemme oppineet, että traumaattista tilannetta käsitellään usein joko toiminnallisesti dramatisoimalla asioita en halua ajatella tätä asiaa, joten alan siivota tai tietoisemmalla, ajatuksen tasolla käsittelemällä asiaa kielellisesti, eli puhumalla kirjoittamalla olen käynyt kaikille ihmisille uhkaavan tilanteen ja selvinnyt siitä. Traumojensa kanssa yksin, vain toiminnallisten apukeinojen varaan jäävät ihmiset ovat suuremmassa vaarassa koteloida uhkaavissa tilanteissa esiin nousevia tunteita sisälleen aikapommeiksi, jotka voivat muhia vuosikymmeniä. Tarvitsemmekin tunteidemme säätelyyn sekä toimintaa että tietoista tunteiden käsittelyä ajattelun tasolla.

Toimintaan perustuvissa tunteiden säätelykeinoissa on varaa mistä valita. Helpointa tunteiden säätely on siinä vaiheessa, kun tunne ei ole tietoisesti vielä nostanut päätään tai ehtinyt voimistua häiritsevän voimakkaaksi.




Mikäli etukäteen tiedämme kokevamme kielteisiä tunteita tietyissä paikoissa tai tiettyjen ihmisten seurassa, voimme ainakin johonkin pisteeseen asti kiertää nämä paikat ja ihmiset kaukaa. Meillä on myös mahdollisuus tavoitella mielihyvää hakeutumalla pitämiemme ihmisten seuraan tai meille mieluisiin paikkoihin. Arkielämässä ei kuitenkaan voi vältellä loputtomiin kielteisiä tunteita herättäviä paikkoja, ihmisiä ja asioita. Ja mitä kauemmin jotain hankalaksi kokemaansa asiaa välttelee, sen vaikeammaksi tuon asian kohtaaminen yleensä muodostuu. Myönteisten tunteiden kokemistakaan ei kannata jättää pelkästään niiden ääreen hakeutumisen varaan. Seuraava tarina kuvaa värikkäästi sekä toiminnallista tunteiden purkamistapaa että siihen yhdistettyä ajatteluun perustuvaa tunteiden säätelyä. Ennen kaikkea tarinasta välittyy oman kehittymisen kannalta keskeisin tekijä eli sitkeys jatkaa sisäistä työskentelyä, vaikka välillä olisikin hyvin vaikeaa.

Varasin uuden ajan luontaishoitajalle. Pyysin että hän kertoisi lisää tällaisia asioita. Hän sanoi että ihminen on kokonaisuus ja kaikki, mitä tapahtuu tunne-elämän alueella heijastuu kehoon ja ulkoiseen olemukseemme. Näin ollen minunkin oli helpompi ymmärtää omien vaivojeni syitä, jotka olivat ihan muualla kuin niskoissa ja hartiaseudussa. Avioelämäni oli nimittäin siihen aikaan varsin alistavaa ja nöyryyttävää ja se näkyi minussa jatkuvana sairasteluna. Kun ymmärsin pikkuhiljaa tämän, aloin pukea tunteitani, jotka olin aiemmin haudannut aina sisääni, enemmän sanoiksi. Mieheni oudoksui käytöstäni, koska olin tottunut siihen, että minä olin hiljaa ja nielin kaiken. En saanut hänestä muutokseeni tukea, vaan hän poistui huoneesta eikä suostunut keskustelemaan.

Aloin työstää itse sisikuntaani muuttamalla ajatustyyliäni. Joskus menin metsään ja päästin kaiken sisälläni olevan raivon ja vihan ulos potkimalla lunta. Opettelin myös pikkuhiljaa käyttämään positiivisia ajatuksia. Välillä meni karikolle että romina kuului, mutta jatkoin silti samaa rataa. Aina kun törmäsin erilaisiin vastoinkäymisiin, niin ajattelin mielessäni: ”Saat elämästäsi niin hyvän kuin haluat.” Välillä tuli mieleen, että kyllä on pientä se hyvä, kun en millään keksi, mitä se on! Sitkeyteni kuitenkin palkittiin, kun vaan jaksoin taistella. Aloin huomata, että asiat alkoivat sujua kuin itsestään. Positiivisesti ajattelemani asiat alkoivat toimia niin, että imuroin myös muita positiivisia asioita puoleeni. Nyt tajusin lopulta asian ytimen ja myös sen, kuinka oma suhtautumiseni eri asioihin vaikuttaa lopputulokseen. Ainainen vian hakeminen toisista ja toisten syyllistäminen omasta pahasta olosta ei todellakaan ole hyväksi kenellekään. Kun katsoo peiliin ja alkaa tutkia omaa sisikuntaa, niin sieltä löytää vastauksen moneen ongelmaan. Tämä oman tunnetilan säätely avaa uskomattomia asioita, joiden esille ottaminen ja auki repiminen voi olla myös aika rankkaakin.


Säädelläkö tunteita vai ei?

Vaikka tunteiden säätelykyky on eräs tunneälyn kulmakiviä, terveyden kannalta se on kaksiteräinen miekka. Kielteisten tunteiden säätelemättömyys on selvästi yhteydessä omaan pahoinvointiin, kuten ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja syrjäänvetäytyneisyyteen. Vahvojen vaikeasti käsiteltävien tunteiden liian höveli ilmaiseminen johtaa väistämättä myös ihmissuhdeongelmiin – tunteet kun tarttuvat tahtomattamme. Kukaan ei ole valmis vastaanottamaan pitkiä aikoja toisen ihmisen raivoa tai ahdistusta ainakaan varautumattomana.




Myös liiallinen tunteiden säätely kytkeytyy monenlaiseen pahoinvointiin. Tunteiden tukahduttamisen seurauksena ihmisten tunneilmaisu vähenee, mutta omakohtaisen tunnekokemuksen voimakkuuteen tukahduttamispyrkimykset eivät juuri vaikuta. Tunteiden tukahduttaminen näyttääkin entisestään pahentavan ahdistunutta ja masentunutta oloamme. Se kuormittaa myös autonomista hermostoa, minkä seurauksena elimistössämme tapahtuu terveyden kannalta haitallisia biologisia muutoksia. Myös verenpaineemme nousee ja elimistömme alkaa tuottaa liikaa kortisoli-nimistä stressihormonia. Vuosikymmenten kuluessa tunteiden tukahduttaminen näyttäisi rasittavan immuunijärjestelmäämme ja altistavan meitä ns. immunologisten sairauksien kuten sydän- ja verisuonisairauksien, allergioiden ja syöpien puhkeamiselle ja niiden uusiutumiselle. Pitkään jatkuneeseen tunteiden tukahduttamistaipumuksesta johtuvaan fyysiseen kuormittuneisuuteen liittyvät tutkimusten mukaan myös muistin huononeminen, univaikeudet ja lisääntyneet lääkärissäkäynnit.

Koska tunteiden liiallisella, tukahduttamispisteeseen viedyllä säätelyllä on niin paljon haitallisia seurauksia, lienee vielä syytä painottaa tunteiden säätelyn kolmatta tavoitetta. Liian voimakkaiden tunteiden säätelemisen ja tunteista johtuvan häiriökäyttäytymisen hillitsemisen lisäksi tunteiden säätelyllä pyritään joustavaan ja sallivaan tunne-elämään. Tämä tarkoittaa pyrkimystä siihen, että hyväksymme sekä myönteiset että kielteiset tunteet ihmiselämään kuuluviksi. Tunneälykkäät ihmiset suhtautuvatkin omiin kielteisiin tunteisiinsa sallivasti ja omiin huonoihin tuuliinsa armeliaasti. Elämä lienee rikkaimmillaan silloin, kun siihen kuuluu sopivasti ylä- ja alamäkiä. Tämä elämän Yin ja Yang, toisiinsa kietoutuneet musta ja valkoinen, myönteinen ja kielteinen täydentävät toisiaan ja tekevät elämästä elämän makuista.” - Mikael Saarisen ja Marja Kokkosen kirjasta Tunneäly – Kohti Kokonaista elämää

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

1700-luvulle sijoittuva minisarja Gustav III:s äktenskap






Pääosissa:

Jonas Karlsson
Iben Hjejle
Stefan Gödicke
Harald Lönnbro
Evabritt Strandberg
Rebecka Englund
Magnus Roosmann
Tomas Bolme
Hans Wigren
Brasse Brännström
Malin Lundgren
Sanna Mari Patjas
Björn Wahlberg


Ruotsin vallanhimoiset säädyt eivät tietenkään katselleet hyvällä sitä, että kuningas Kustaa III muistutti paljon äitiään leskikuningatar Loviisa Ulrikaa. Vuosikausia säädyt olivat miettineet tapoja tulla äidin ja pojan väliin, ja lopulta ne olivatkin keksineet mielestään parhaimman keinon. Ne olivat uskotelleet kruununprinssille, että Ruotsin etu edellytti muka hyviä välejä Tanskan kanssa. Pelkät lupaukset eivät mitenkään riittäisi, vaan Kustaan oli todistettava ystävälliset suhteensa Tanskaa avioitumalla maan prinsessan Sofia Magdaleenan kanssa.

Leskikuningatar piti sitä säätyjen kostona. Tiesiväthän säädyt hyvin, kuinka paljon hän oli aina vihannut tanskalaisia ja inhonnut Tanskan hovia. Säädyille ei riittänyt vielä se että ne olivat kerran onnistuneet nöyryyttämään kuningatartaan mestauttamalla salaliittoon osallistuneet henkilöt, jolloin kuninkaanvaltaa oli karsittu vähäisemmäksi kuin mitä se oli ollut aiemmin. Kaiken huipuksi niiden oli vielä kerskailtava vallallaan painostamalla kruununprinssi sellaiseen avioliittoon, jonka ne tiesivät – tai ainakin arvasivat loukkaavan erityisesti Loviisa Ulrikaa. Valtaneuvokset olivat vedonneet ovelasti Kustaan isänmaallisuuteen, ajattelemaan Ruotsia ja sen etua.


 Ruotsin kuningasperhe

 hovielämää

Oikein kukaan ei voinut uskoa tästä avioliitosta koituvan mitään hyvää, sillä Kustaa ja Sofia Magdalena olivat niin erilaiset. Kustaan onni ei tietenkään merkinnyt mitään valtaneuvoksille. Niille kun oli olennaisinta saada kruununprinssi pysyvästi pysyvästi äitinsä vaikutuspiirin ulkopuolelle. Kuitenkaan valtaneuvokset eivät onnistuneetkaan täysin. Virallisesti Sofia Magdaleena oli toki Kustaan vaimo, mutta toistaiseksi hallitsija oli noudattanut äitinsä toivomusta eikä avioliittoa ollut pantu täyteen. Tuskin Kustaan oli vaikea täyttää äitinsä pyyntöä, sillä tanskalainen kuningatar ei oikein ollut omiaan herättämään kiinnostusta ainakaan sellaisessa miehessä kuin Kustaan. Säkenöivän älykäs, viehättävä ja nokkela nainen olisi saattanut hyvinkin vastata Kuninkaan makua, mutta Sofia Magdaleena ei missään nimessä ollut vähimmässäkään määrin sellainen daami.

Tavallaan oli kyllä parempi, että kuningattarena mitäänsanomaton tanskatar kuin että hallitsija rakastaisi vaimoaan. Nyt leskikuningatar ainakin oli tärkein nainen poikansa elämässä, niin kuin kuuluukin. Kukapa voisi ymmärtää poikansa luonnetta, vallanhimoisia ja suurta kiinnostusta yhtä hyvin kuin oma äiti.

Sofia Magdaleenan ja Kustaan avioliiton alkuvuodet sujuivat hyvin. Ei tietenkään yhtä hyvin kuin, jos Loviisa Ulriika olisi saanut naittaa poikansa sisarentyttärelleen suunnitelmiensa mukaisesti. Ilman muuta sisarentytär olisi miniänä kunnioittanut tätiään ja huomioinut aina hänen toiveensa. Saksalainen prinsessa ei kuitenkaan kelvannut säätyjen mielestä kruununprinssin vaimoksi, siispä Kustaa oli myöntynyt painostuksen edessä avioitumaan sen sijaan tanskalaisen prinsessan kanssa.

Taistelu säätyjen ja leskikuningattaren säätyjen välillä ei ollut vielä lähimainkaan lopussa. Loviisa Ulriika vain esitti luopuneensa taistelusta. Kun Kustaa oli pian kuninkaaksi tulonsa jälkeen pakottanut vallankaappauksen avulla säädyt tanssimaan pillinsä mukaan, Loviisa Ulriika oli ollut onnensa kukkuloilla. Viimeinkin hän oli uskonut saavansa nauttia vallasta, jonka säätyjen röyhkimykset olivat kerran vohkineet. Hän oli siinä luulossa että olisi tiukasti vallankahvassa johtamassa Ruotsia yhdessä poikansa kanssa. Mutta hän sai pettyä karvaasti huomattuaan, ettei ollutkaan valtakunnan ensimmäinen nainen, jolta hallitsija olisi rakastavasti rynnännyt kysymään yhtenään neuvoja hallitsemiseen – jolloin leskikuningatar olisi itseasiassa ollut valtakunnan todellinen hallitsija. Nuori kuningas olikin päättänyt pitää vallan, jonka oli itse hankkinut vallankumouksen avulla. Hänen Majesteetillaan ei ollut pienintäkään aikomusta jakaa valtaa äitinsä kanssa, olihan hän vahvatahtoinen nuori mies.