keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Vähän arkikuulumisia kolmen viikon ajalta

Bonjour, messieurs-dames.

Kaksi viikkoa sitten aloitin työkokeilun. Hakeuduin sinne ihan oma-aloitteisesti ilman Työ- ja elinkeinotoimiston painostusta, joskin siellä oli ehdotettu viime vuonna ehdotettu sitä paikkaa. Olen ollut samassa paikassa ennenkin – lähes viisi vuotta sitten, jolloin olin siellä kuntouttavassa työtoiminnassa vain kuukauden. Paikka on muuttunut noista paikoista paljon. Myymäläpäällikkö, nimi, aukiolo- sekä työajat ovat muuttuneet. Vuonna 2013 se oli auki vain arkisin ja teimme vuorotyötä; aamuvuoro muistaakseni 8.45 – 15 ja iltavuoro 12 – 18. Nykyäänkin vuorotyötä tehdään, mutta siten että aamuvuoroa ja iltavuoroa on kokonainen viikko putkeen.

Työpaikkani on siis kierrätysmyymälä, jossa myydään vähän kierrätysmateriaaleista tehtyjä käsitöitä mutta suurimmaksi lahjoitettua tavaraa: kodintekstiilejä, huonekaluja, elektroniikkaa, vaatteita, erilaista sisustustavaraa, kirjoja, leluja, pelejä, dvd-, cd- ja blu ray- levyjä ja jopa vinyylejä. (Niin nostalgista.) Kotkassa on kaksi tällaista myymälää sekä Karhulassa että Kotkassa. Aluksi olen vain Karhulassa perehtymässä hommaan. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, kassalla oleminen, tavaran lajittelu, hinnoittelu ja esille pano. Olen kuitenkin ollut niin vähän aikaa talossa, etten ole vielä ollut kassalla.







Ensimmäisessä työviikossa oli oma totuttelemisensa – ei siksi että työpaikassa olisi jotain vikaa. Aika kuluu nopeasti kuusituntisista (edellisessä oli vain viisituntisia työpäiviä), sillä tekemistä riittää koko päiväksi. Syynä oli etten aamuvirkku ihminen. Minulle mieluisin vuorokausirytmi kun olisi valvoa kahteen ja herätä vasta kymmenen jälkeen aloittamaan tuntikausia kestävä 2010-luvun versio aamuseremoniasta. :D Ensimmäisenä työviikkona tulin vain ensimmäisenä työpäivänäni yhdeksitoista, mutta muuten tein niin sanottua aamuvuoroa. Sehän tarkoitti että herätyskello oli laitettava soimaan kello 6.10, jotta ehdin bussipysäkille 8.10. Kolmena ensimmäisenä päivänä olin yhtä nukuksissa kuin päivänvaloon jostain syystä eksynyt vampyyri, mutta sitten aloin tottua päiväkulkijan rytmiin ilmeisesti liiankin hyvin, sillä heräilin viikonloppunakin käsittämättömän aikaisin, vaikka olisin saanut nukkua. Eiköhän minulla ole silti hamaan hautaan asti yökyöpelin sielu?

Minulla jää vapaa-aikaa riittävästi muuhunkin kuin ruokaostosten tekemiseen, ruoanlaittoon, siivoamiseen ynnä muihin kotitöihin. Tietenkin siinä tapauksessa minulla on riittävästi vapaa-aikaa käytettävänä, kun priorisoin sen tehokkaasti To do -listan mukaan enkä löhöile sängyllä puhelinta hipelöiden, joka on hyvin salakavalaa ajantuhlausta. Ehdin tekemään kaikkea minulle tärkeää ja rakasta työkokeilussa yhtä hyvin kuin jos olisi kaikki päivät kotona. Kenties saan jopa enemmän aikaiseksi kun on yksinkertaisesti pakko olla tehokas suorittaja? Entä te?

Nyt minun on kyllä aloitettava iltarutiinini, että saan kaiken ajoissa tehtyä ja ehdin kaikenlisäksi ajoissa nukkumaan, että jaksan herätä 6.10. Viikonloppuna ilmestyy postaus, joka on arvostelu eräästä elokuvatrilogiasta. Palaillaan. Hyvää illanjatkoa.



sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Ketipinor teki elämästäni maanpäällistä helvettiä!

Hyvää päivää kaikille

Ketipinor on ketiapiinia sisältävä lääke- siis myrkkyvalmiste, jota löytyy 25 milligramman, 100 milligramman, 200 milligramman ja 300 milligramman kalvopäällysteisinä tabletteina. Se on halvempi versio Seroquelista. Ketipinor on tarkoitettu kaksisuuntaisen mielialahäiriön, manian ja skitsofrenian hoitoon, mutta lääkärit määräävät sitä unettomuuteen/ nukahtamisvaikeuksiin ja ahdistushäiriöön. Minulle määrättiin vitun ketipinoria ”unta takaamaan” (pikemminkin taju nopeasti kankaalle) annoksella 100 milligrammaa illalla otettavaksi, joskin suurimmaksi osaksi käytin sitä puolitettuna. Käytin sitä sellaisen vuoden 2011 – 2012 välillä.

En tunne oikeasti ketään, jolla olisi ketipinorista mitään hyvää sanottavaa, vaan heille on tullut ikäviä sivuvaikutuksia valmisteesta. Keskustelupalstoilta löytyy niin ikää pahoihin sivuvaikutuksiin tuskastuneiden ihmisten avautumisia. Minullekaan ketipinor ei todellakaan sopinut. Olin jonkun aikaa tyytyväinen siihen, koska ainakin sain nukuttua sen avulla tarpeeksi pitkiä yöunia enkä korkeintaan neljää tuntia yössä. Sitten alkoi ilmetä mahdottoman ikäviä sivuvaikutuksia, joita oli ihan liikaa!

Lista karseista sivuvaikutuksista:

- neljäpäiväisten ennestään epäsäännöllisten menkkojen piteneminen 7 päiväisiksi ja vielä epäsäännöllisimmiksi ja kivuliaiksi
- limakalvojen kuivuminen, etenkin suusta
- ennen niin hyvien ja terveiden hampaiden vahingoittuminen
- voimakas nälän tunne, jota kuitenkin pystyin vastustamaan
- kaikenmaailman pelkotiloja
- muistin heikkeneminen
- kuuloharhoja lääkityksen takia!!!
- tyhmentyminen
- köyhän sanataiteen tuottaminen
- persoonan muutos kummine ajatuksineen
- tokkuraisuus nukahtaessa ja heräämisen jälkeen
- silmien samentuminen
- pehmenneeltä tuntunut pää
- kasvojen turpoaminen, pahiten otsan ja suun ympäriltä vaikken lihonut juurikaan/ ollenkaan muuten
- kermasta vatsavaivoja
- synkät ajatukset ja mieliala

Tässä kuvassa mutristelen 22-vuotiaana Espoossa. En käyttänyt vielä tuolloin ketsaa.


Muutosta huomattavasti pahasti huonompaan suuntaan vuodelta 2012. Olin käyttänyt tuohon mennessä ainakin puoli vuotta ketsaa, ja se näkyy! Silmäni ovat kuin kuolleella ja kasvoni turvoksissa kuin jalkapallo, niin ettei poskipäistä ollut enää tietoakaan. xD Minulla ei ole onneksi paljon kuvia tallessa noilta ajoilta enkä viitsi rumentaa tätä postausta toistamiseen niillä, jotka olen kertaalleen julkaissut.

Eiköhän noissa sivuvaikutuksissa ollut jo itsessään syytä lopettaa unettomuuden lääkitseminen antipsykoottimömmöllä? Tosiaan oli! Lopullisen lopetuspäätöksen tein silti vasta törmättyäni suomenkieliseen nettisivuun, jossa varoitettiin psyykelääkkeiden, myös neuroleptien vaaroista. Osasin arvata ennalta etten tulisi nukkumaan ainakaan pariin kuukauteen hyvin lopetettuani mömmön käyttämisen ja tiesin lopettamisen tekevän elämästäni joksikin aikaa maan päällisen helvetin. Lopetusoireet olivatkin täyttä kidutusta siitä huolimatta että ajoin lääkityksen melko hitaasti alas.

- vielä pahempia pelkotiloja
- nenän limakalvojen paha turvotus
- nukahtamisvaikeuksia ainakin neljä kuukautta lopettamisen jälkeen
- unirytmi aivan sekaisin
- paniikkikohtauksia
- lihasheikkoutta
- kehon hallinta täysin hukassa
- irrallinen olo
- kasvojen hallitsematon nykiminen
- sydämen tykytys
- hengitysvaikeudet joiden takia pelkäsin tukehtuvani
- jäätävä päänsärky, usein toispuoleinen
- huonontunut sietokyky kaikenmaailman lisäaineille, hajusteille, lääkkeille ynnä muille


tammi- tai helmikuussa 2013

tammi- tai helmikuussa 2013

Muka vain kaksi ensimmäistä viikkoa lopettamisen jälkeen ovat pahimmat, mutta paskan latvat. Lopetusoireet kestivät kuusi kuukautta, ja viiden kuukausi oli kaikkein pahinta kidutusta. Mutta minä olin päättänyt päästä ketipinorista lopullisesti eroon, vaikka lopetusoireet tekivätkin elämästäni maanpäällisen helvetin. Sain voimaa toisten selviytymistarinoista. Olin kova, kylmä ja ankara itselleni. Olin itse aloittanut aikanani ketsan syömisen ymmärtämättä vertailla lääkityksen hyötyjä suhteessa haittoihin, joten olin ihan itse syössyt itseni maanpäälliseen helvettiin, joten minun oli itse vapauduttava sieltä yksin.

Hengitysvaikeuksiin, kenties kaikkein tuskallisimpaan lopetusoireeseen ei liiennyt apua julkisen terveydenhuollon taholta, olkoonkin että minulle tehtiin happisaturaatio, spirometria ja nenän limakalvot tarkastettiin. Googlettelin voisinko helpottaa oloani ruokavalionmuutoksilla. Astmaatikot olivat ainakin hyötyneet maidottomasta tai homogenoimattomaan maitoon siirtymisestä, joten päätin kokeilla. Sen lisäksi aloin hankkia luonnonkosmetiikkaa, hajusteetonta kosmetiikkaa ja pyykinpesuaineita/ luonnonmukaisia pyykinpesuaineita. Ennen olin siivonnut about kerran viikossa, mutta aloin siivota perusteellisesti ainakin neljästi viikossa. Ostin vielä sarvikuonon, siis nenähuuhtelukannun joka täytetään haalealla vedellä ja teelusikallisella merisuolaa. Ilmeisesti nämä toimenpiteet laskivat nenän limakalvojen turvotusta, sillä hengittämisen helpottui huomattavasti. 


Toukokuussa 2013 tein edelliseen lifestyleblogiini asupostauksen, jossa kokeilin sweet- ja classiclolitaa yhdistelevää asua hankkimatta erikseen mitään lolitavaatetta.


 Mahdollisesti marraskuussa 2013? Pidän edellään kampauksestani.

Vaikka lopetusoireet hävisivät tai helpottivat, pelkotilat hyökkäsivät vielä kahden vuoden ajan enkä ollut enää lähellekään niin terve kuin olin ollut ennen ketipinorin aloittamista. Kirjoitin 2017 täällä, etten enää edes muista miltä tuntuu olla fyysisesti hyvinvoiva. Tänä vuonna olen vihdoin taas elinvoimainen henkisesti sekä fyysisesti, joskaan en ole ihan niin terve kuin ennen ketiapiinimyrkkyä. Olen silti erittäin kiitollinen että olen saanut lähes takaisin sen mitä aikanani menetin, koska kaduin syvästi viisastuneena terveyden menettämistä.

Mikäli ei ole maaninen, skitsoofreenikko tai bipolaarinen, ei kannata edes harkita ketiapiinin ynnä muun neuroleptilääkityksen aloittamista. Me kaikki emme kuitenkaan ole niin viisaita, että välttyisimme tältä virheeltä. Minun selviytymistarinani lienee aika pitkälti kertomus siitä, millaista kärsimystä psyykelääkityksestä voi koitua. Silti se kertoo myös siitä että elämän voi saada kokonaan takaisin, vaikka siihen voikin mennä kauan. <3


selfie huhtikuulta 2018

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Aikuistumisen tuomia muutoksia minussa

Hyvää iltaa.

Ensi vuonna tähän aikaan olen kolmekymmentävuotias ja ainakin sukulaisia ja muita todellinen ikäni tuntuu häkellyttävän. Minua luullaan paljon nuoremmaksi kuin olen, mutta käytöksestäni ja tyylistäni se johdu. Eihän minulla ole lapsenkasvojakaan. :D Ihoni vaan on pysynyt nuorekkaampana kuin osalla ikätovereistani oikeanlaisen ihonhoidon ja terveellisten elämäntapojen ansiosta. Sen lisäksi minulla on aikuisena naisena edelleen tyttömäinen vartalo, korkeintaan viisitoistavuotiaan vartalo. Katseeni taas on ollut lapsesta lähtien syvä ja vanha – suorastaan ikivanha ikään kuin olisin elänyt monta, monta elämää maan päällä.

Kiistatta ikäni näkyy eniten henkisellä tasolla.

Kaksikymmentäneljävuotiaaksi asti minulle oli tärkeintä gootahtavassa ja vintagehenkisessä tyylissäni sen esteettisen onnistumisen (silloisella esteettisyyden mittapuullani) ja huomion herättäminen. Minusta ei ole edelleenkään tullut tavistallukkapukeutujaa ja tyylini edustaa edelleen gootahtavuuden ja vintagen sekoitusta, mutta tyylini on muuttunut hillitymmäksi ja pelkistetymmällä tavalla naiselliseksi.

Olin joskus aikamoinen kömpelys, melkein Bella Swan Kakkonen. Edelleenkään en voi väittää osaavani tanssia vaikka harrastin hetken aikaa aikuisbalettia, mutta liikkumistapani on muuttunut sulokkaammiksi ja kannan itseni arvokkaammin. Siinä mielessä balettitunnit ainakin hyödyttivät minua.




Nuorempana avauduin vähän kaikille sympaattisen kuuntelijan toivossa, kun olin allapäin. En kaipaa enää ketään kuuntelijaksi saati tuekseni tuossa tilanteessa, vaan käsittelen mieluummin pahan oloni itsekseni ja ratkon ihan itse ongelmani.

Olen päässyt eroon misantropiasta. Joka tapauksessa en luota täysin keneenkään muuhun kuin itseeni.

Olin äkkipikainen ja aggressiivinen hönttö. Minusta on tullut aika kärsivällinen ja rauhallinen jopa vihaisena. Kuitenkin minusta löytyy yhä aggressiivisuutta, mutta hallitsen nyt täysin aggressiivisuuttani hyvillä keinoillani sen sijaan että se hallitsisi minua.

Suhtauduin ennen jos en nyt tuomitsevasti niin ainakin väheksyvästi ihmisiin, jotka eivät muistuttaneet lainkaan ideaaliani ja minua itseäni. En ajattele enää samoin, kunhan ideaalini ja persoonani vastakohdat voivat aidosti hyvin sellaisina kuin ovat.

Teininä vasta olinkin lörpöttelevä papupata, joka ei osannut olla hetkeäkään hiljaa. Kenties olin silloin niin rakastunut omaan ääneeni? Pitäydyn nykyään sillä linjalla että puhun ennemmin vähän mutta asiaa.

Olen vapautunut mustavalkoisesta ajattelutavasta.


 
Olen oppinut käyttämään kaikessa järkeä. Tietenkin kuuntelen myös sydäntäni. Olen siitä huolimatta kaikin puolin enemmän järki-ihminen kuin tunneihminen.

Sosiaaliset taitoni olivat surkeimmillaan tasoa asperger. Olen kehittänyt paljon sosiaalisia taitojani tavoitteellisesti, mutta olen huomannut viihtyväni silti parhaiten yksin. Tietysti kavereita ja perheenjäseniä on kiva nähdä säännöllisesti, mutta en jaksaisi sellaista elämänmenoa, jossa olisin lähes kokoajan menossa.

Missään nimessä en voisi elää askeettisesti kalustetussa kodissa tai elää ilman että ympäröin itseni estetiikalla, sillä minun maailmani on hyvin esteettinen. Materian haalimisen vimma ja ostosten hehkuttaminen sitä vastoin ovat kadonnut minusta. Se korostuu esimerkiksi siinä että haukottelen vaatteidenesittelykuville instassa ja ihmettelen miksi joidenkin kodit pursuavat tavarasta sen sijaan että jonninjoutavuuksista hankkiuduttaisiin eroon.

Huomaatteko samoja muutoksia tapahtuneen aikuistumisen myötä vai näkyykö aikuistuminen toisella tavalla teidän kohdallanne?

Hauskaa Vappua muuten. :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Lempilainaukseni

Hyvää iltaa. Aiheenani on tällä kertaa lempilainaukseni. Niistä kaikki ovat minulle hyvin tärkeitä, sillä olen saanut ja saan niistä voimaa. Osa niistä on peräisin fiktiivisiltä henkilöiltä ja osa historiallisilta henkilöiltä. Joka tapauksessa niissä kaikissa on yhtä paljon viisautta ja voimaa sekä joissakin jonkun verran mahtipontista sointua. Jätin englanninkieliset lainaukset suomentamatta. Latinankieliset sitä vastoin suomensin.

I will take what is mine with fire and blood.” - lohikäärmekuningatar Daenerys Targaryen
Minun oli ehdottomasti laitettava alkuun lempihahmoihini kuuluvan kuningattaren paras sitaatti! Hän tietää kuka hän ja mikä kuuluu hänelle toisin kuin Leijonakuninkaan Simba ennen isänsä haamun kohtaamista.

I am not your little princess.” - lohikäärmekuningatar Daenerys Targaryen
Tämä simppeleistä simppelein feministinen manifesti on melkein yhtä hyvä ja ainakin tulvii voimaa kuin tsunami. Fuck you seksistit naisten aliarvioijat laittaa Daenerysin sanat rokkaamaan. Miksi olla pikku prinsessa kun voi olla vahva johtaja tai vahva nainen yleensä?

Throught the passion I gain strenght.” - sithikoodi
Sithikoodin toinen kohta on sen kaikkein uppoavin ja vaikuttavin osuus kaltaisestani taiteilijasielusta. Intohimo on taiteilijan runsaudenlähde ja kannustin kehittää jatkuvasti itseään ja tavoitella sinnikkäästi unelmiaan. Aloittaessani luovan kirjoittamisen en ollut mikään uinuva lahjakkuus, mutta minulla oli sitäkin enemmän intohimoa tähän taiteenlajiin.



Antakaa minun osoittaa arvoni teille, herrani. Antakaa minun ansaita itselleni nimi armeijassanne. Odottakaa, kunnes soturinne puhuvat taistelussa osoittamastani urheudesta. Silloin he sanovat Ariakaan ottaneen soturin vuoteeseensa, ei huoraa upseerikseen.” - Kitiara uth Matar
Kitiara uth Matar on Dragonlance -kirjasarjan kaksosten Caramon ja Raistlin Majeren isosiskopuoli. Daenerys Targaryenin, Arya Starkin ja Liriel Baenren ohella hän on yksi fantasiakirjallisuuden vahvoista ja itsenäisistä naisista, kenties niin vahva nainen että hän pelottaa heikompia miehiä. Kitiara ei todellakaan ole hauras tuhkimo, joka tarvitsee miestä pelastavaksi ritarikseen eikä hän ole myöskään persoonaton koristehahmo.

Mikä on tullakseen, tulee... ja me kohtaamme sen pystypäin sitten kun se tulee.” - Rubeus Hagrid, Tylypahkan riistanvartija
Hagrid ei ole viisas saati edes järin terävä hahmo, mutta silti häneltä on lohjennut jotain näin viisasta sanottavaa rohkeuden säilyttämisestä. Emme voi millään estää kaikkea pahaa tapahtumasta, mutta muistakaamme että sen sijaan voimme edes kohdata sen rohkeasti.

Seuraava suuri seikkailuhan kuolema vain on levolliselle mielelle.” - Albus Dumbledore, Tylypahkan rehtori
Monet väittävät meillä olevan vain yhden elämän ja näin väittävät ovat jakaantuneet kahteen koulukuntaan. Ensimmäisen koulukunnan mukaan kuoleman jälkeen ei ole enää mitään ja toinen koulukunta uskoo tietoisuuden silti säilyvän. Minä uskon vapaasti jälleensyntymään, sillä mistä ihmeestä riittäisi jatkuvasti uusia sieluja?


Te olette nuori. Teidän katkerat muistonne ehtivät vielä muuttua kauniiksi muistoiksi.” - Athos, yksi kolmesta muskettisoturista
Muskettisoturi sanoi noin surulliselle ystävälleen dʼArtagnanille. Athos oli kolmissakymmenissään mutta dʼArtagnan vasta korkeintaan kaksikymmentäyksivuotias. Athos on harvinaisen oikeassa siinä että hänen ystävänsä kaltainen todella nuori ihminen ottaa vastoinkäymiset herkemmin raskaammin kuin kypsempään ikään ehtinyt.

Tempora mutantur, nos et mutamur in illis. Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana.”
Viimeksi tänään tulin todenneeksi miten paljon olen muuttunut vain vuodessa, muuttunut parempaan suuntaan.

Hard times create strong men. Strong men create good times. Good times create weak men. Weak men create hard times ”
Mikään ei ole vahvistanut ja kehittänyt minua yhtä paljon kuin elämässäni kohtaamat vaikeudet. Ilman vaikeita aikoja luonteeni parhaat puolet eivät olisi koskaan puhjenneet kukkaan. En osaisi myöskään olla kiitollinen kaikesta nykyisestä hyvästä elämästä. Helpolla pääseminen kaiken aikaa ei ole hyväksi ihmisluonteelle, koska silloin veltostuu kun ei joudu sinnittelemään ja mikä pahinta; silloin sortuu kiittämättömyyteen. Kauan, kauan sitten heikkous oli ihmisen loppu, mutta eläinmaailmassa näin on yhä villieläinten parissa.

Faber est suae quisque fortunae. Jokainen on oman onnensa seppä.” - Appius Claudius Caecus
Ainahan sitä voi vierittää epätyydyttävän, suorastaan onnettoman elämänsä muiden ihmisten syyksi. Mutta todellisuudessa onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni jokaisesta itsestään. Voimme valita olemmeko itsemme parhaimpia ystäviä vai pahimpia vihollisia.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Älkää unohtako rakastaa itseänne




Bonjour, messieurs-dames.

Kaksi Facebook-kaveriani tuli kommentoimaan julkaisuani, jossa totesin elämän ensisijaisen tarkoituksen olevan viisastuminen. Viisastuminen tarkoittaa omista virheistään opiksi ottamista sen lisäksi että se tarkoittaa viisaaksi tulemista. Viisas on syvällinen ja henkistynyt pohdiskelija, jolla on paljon hyviä neuvoja jaettavanaan, joskin on eri asia osaavatko kaikki antaa viisaan neuvoille arvoa. Julkaisua kommentoineiden Facebook-kaverieni mielestä rakkaus on kaikkein tärkeintä. Edes rahtunen viisautta tekee jokaisen elämästä parempaa, sillä silloin pystyy esimerkiksi löytämään ongelmatilanteissa itsekin ratkaisun, niinpä ei ole kaikessa riippuvainen muista.

Siitä rakkaudesta sekä ihastuksesta, intohimosta ja kiintymyksestä ihmisillä vasta riittää erityisesti opittavaa. Käsittelen aihetta ihmisten näkökulmasta, jotka eivät rakasta itseään. Tällaiset henkilöt ovat usein pessimistisiä luonteenlaadultaan ja kohtelevat itseään kuin narsisti uhriaan. He ovat hyvin aktiivisia seuranhaussa. Käyväthän he usein ulkona ja käyttävät monta kertaa viikossa jotain Tinderiä, joten seuraa luultavasti löytyy aktiiviselle. Peräti he päätyvät parisuhteeseen, joka ei olekaan pitkälti hyvä suhde – suorastaan huono tai ei ainakaan mitä on haettu. He voivat myös rakastua/ ihastua kuvitelmiinsa siitä millainen joku voisi olla parempansa versiona itsestään. Ensin on opittava rakastamaan ja arvostamaan itseään ollakseen onnellinen ja vetääkseen hyviä ihmissuhteita puoleensa – kaipasi sitten romanttista suhdetta tai ystävyyttä. Kun alkaa rakastaa itseään tuntee itsensä jo sitä kautta hyväksytyksi ja arvokkaaksi, jolloin saattaa huomata ettei välttämättä tarvitse ollenkaan koskaan parisuhdetta ollakseen onnellinen.

Itsensä rakastaminen, hyväksyminen ja arvokkaaksi tunteminen ei saa olla kiinni vain muista ihmisistä kuten siitä omasta kullasta. (Parisuhteet eivät kestä läheskään aina kuolinvuoteelle asti.) Rakastetuksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi tuntemisen on lähdettävä jokaisesta itsestään, koska suhteen päätyessä jää muuten tyhjän päälle, jollei rakasta itseään.





Minä en ole aina välittänyt itsestäni juurikaan enkä ainakaan tarpeeksi. Minulla on ollut itsetunto-ongelmia etenkin ulkonäköni suhteen. Olin täysi pessimisti, katkera nainen joka uskoi tehneensä niin peruuttamattomia virheitä, ettei elämäni voisi koskaan olla sellaista kuin halusin sen olevan. Itsetuntoni ollessa huono terveys ei merkinnyt minulle juurikaan – olipahan itsestään selvyys nuorelle ihmiselle, joten eihän siitä tarvinnut olla kiitollinen eikä tehdä mitään sen ylläpitämiseksi. Sitten kun itsetuntoni oli kohentunut aika paljon unohdin kokonaan kuka minä olen, mistä minä pidän, mistä minä suorastaan nautin ja mitkä ovat minun todelliset unelmani. Yli neljä vuotta olin kuin aina vain enemmän ja enemmän kapinoiva marionetti, joka riuhtoi lopulta narukahleensa kokonaan poikki. Opinpa ainakin noiden vuosien aikana millainen minä en halua olla ja millainen minä haluan olla.
Olen nähnyt rakkauden heikkoutena, joka tekee haavoittuvaksi. Ei rakkaus tee tasapainoista hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä haavoittuvaksi. Olen pitänyt myös rakkautta ällösöpöilynä siksi että monet alkuhuuman päihdyttämät kyyhkyläiset saavat muut helposti vaivautuneeksi, koska eivät tajua että rakkauden fyysisempi puoli pidettäköön neljän seinän sisällä. :D Rakkaus ei ole ällösöpöilyäkään, vaan sillä on monenlaisia ilmentymiä. Rakkaus ei ole myöskään pelkkien naiivien tyttönaisten juttu, vaikka tyttöset ovatkin rakkaustarina sankarittaren ylikansoittama stereotypia.

Minua ei haittaa jäädä lopuksi elämäkseni yksin ilman miestä, joka rakastaa minua. Elinikäinen sinkkuus ei merkitse minulle epäonnistumista, ei ole merkinnyt koskaan. Luen ja katson telkkarista romantiikkasettiä ajankulukseni, mutten haaveile parisuhteesta ja rakkaudesta. Tietenkään en ajattele ettei kukaan voisi minua rakastaa minua, enhän ole mikään inhottava sisäisesti ruma ihminen. Siinä tapauksessa jos unelmieni mies osuisi kohdalle en alkaisi purnata vastaan. Minulle riittäisi enemmän kuin hyvin pari kolme kuukautta kestävät tapailut, joissa on vähän molemminpuolista ihastusta – ei mitään sen syvempää. Tällä hetkellä en ole valmis edes katsastamaan löytyisikö joku jota voisin tapailla. Aikeenani on keskittyä tänä vuonna ottamaan kaikki ilo irti siitä että pystyn rakastamaan itseäni tarpeeksi, vaikka eräs sukulainen lyttäsi itsetuntoni matalaksi jatkuvalla vähättelyllä ja muihin vertaamisella. Olen päässyt kuitenkin yli siitä miten kyseinen tyyppi kohteli minua. Minulle on aivan sama arvostaako hän minua lainkaan vai ei, vähät minä hänestä joka purkaa muihin ettei hänellä ole hyvä olla itsensä kanssa.




perjantai 6. huhtikuuta 2018

1900-luvulle sijoittuvia televisiosarjoja 1910-luvulta 1960-luvulle


Iris Klewe, keskeisissä rooleissa Pirkko "Piitu" Uski, Leila Itkonen, Toivo Salokannel, Tea Ista, Yrjö Tähtelä, Marja-Leena Keski-Kuha, Anu Ahonen, Maria Seire, Katri Uski, Antti Sillanpää, Irma Seikkula ja Seela Sella 


 

Kolmeosainen minisarja Iris Klewe perustuu suomalaisen kirjailijan Anni Swanin tyttökirjaan Iris-rukka, joka sijoittuu 1910-luvun Suomeen. Musikaalisesti lahjakas Iris Klewe on puoliorpo kaksitoistavuotias tyttö, jonka äiti on kuollut. Viulisti-isä kiertelee maailmalla tienaamassa elantoaan, joten tyttö asuu metsäpirtissä Tanelin ja Seren hoivissa, kunnes hänen varakas pankinjohtajaenonsa kutsuu sisarentyttärensä luokseen asumaan perheensä luokse Helsinkiin. Tärkein syy Helsinkiin muuttamiselle on koulunkäynnin aloittaminen, mutta ensin opinnoissaan jäljessä olevan tytön on päntättävä rouva Heinosen ankaran vanhapiikasisaren neiti Hammarin yksityisopetuksessa. Taloksi asettuminen saati Helsinkiin kotiutuminen ei käy mutkattomasti, sillä enon hieno rouva ja kaikki serkut perheen nuorimmaista Sissiä lukuun ottamatta katsovat nenänvarttaan pitkin kömpelöä maaseudun luonnonlasta. Mutta Iris ystävystyy Heinosten piian Ulriikan, Sissi-serkkunsa ja aatelistyttö Ullan kanssa.


Sydämen kutsumus, keskeisissä rooleissa Erin Krakow, Daniel Lissing, Lori Loughlin, Martin Cummins, Jack Wagner, Pascale Hutton ja Kavan Smith





Eletään 1910-lukua. Hienosta kanadalaisperheestä lähtöisin oleva nuori neiti Elizabeth Thatcher on vastavalmistunut opettajatar, jolta löytyy taustastaan huolimatta yllättävän seikkailunhaluinen luonne. Niinpä hän päätyy opettajattareksi hyvin pieneen Coal Valley -nimiseen kaivoskaupunkiin Kanadan rajaseudulle. Heti Coal Valleyhin muutettuaan hän kohtaa salskean ratsupoliisin Jack Thorntonin. Opettajatar ja ratsupoliisi ihastunut heti toisiinsa ja alkavat tapailla. Sarjassa seurataan Jackin ja Elizabethin suhteen kehittymisen ohella kaupunkilaisten elämää, johon mahtuu niin iloa kuin surua.


Peaky Blinders, Gansteriklaani, keskeisissä rooleissa Cillian Murphy, Helen McCrory, Paul Anderson, Sam Neill, Annabelle Wallis, Sophie Rundle, Joe Cole ja Tom Hardy





Tosipohjainen, palkittu brittiläinen draamasarja Peaky Blinders sijoittuu 1920-luvulle Birminghamiin, jossa vaikuttaa mustalaisverta omaava Shelbyn perhe. Ensimmäisessä maailmansodassa tulikasteen saaneet Shelbyn veljekset muodostavat pahamaineisen Peaky Blinders -gansteriklaanin, jonka toimenkuvaan kuuluu uhkapeli ja suojelurahan kerääminen. He haluavat kasvattaa omaa vaikutusvaltaansa keinoja kaihtamatta. Peaky Blindersin johdossa oleva Tom Shelby on veljeksistä säälimättömin ja terävin. Miehellä on kaksi muuta veljeä Arthur ja John, sisko Ada sekä äitihahmo Polly-täti. Ada ei ole mukana perheen bisneksissä, mutta Polly sitä vastoin on. Siinä on täti joka on kaikkea muuta kuin stereotyyppinen pullantuoksuinen äitihahmo.


Isän eläintarha, rooleissa Albert Mottershead, Liz White), Amelia Clarkson, Honor Kneafsey, Ralf Little, Sophia Myles ja Stephen Campbell Moore





Sarjan tapahtuvat sijoittuvat 1920-luvun loppupuolen Englantiin. Ensimmäisen maailmansodan veteraani George Mottershead on perheellinen mies, joka yrittää lunastaa paikkansa kauppiasvanhempien uran jatkajana. Luonteeltaan George on hyvin oikeudenmukainen ja hyväsydäminen, niinpä erityisesti hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen eläinten pelastaminen tuntuu hänen sydämensä kutsumukselta. Hän alkaa unelmoida pelastavansa lisää eläinparkoja ja tuottaa siinä samalla iloa myös ihmisille. Nähdessään pakkohuutokaupattavaksi joutuneen herraskartanon maaseudulle miehen unelman toteutuminen on astetta lähempänä. Hän päättää ostaa kartanon ja perustaa sen maille aivan uudenlaisen eläintarhan, jossa eläimiä ei laitetakaan häkkeihin, vaan ne saavat olla vapaina. Tästä syystä johtuen kyläläiset – paikallinen sielunpaimen kenties etunenässä laittavat kovasti hanttiin, jottei eläintarhasta tulisi mitään.


The Halcyon, keskeisissä rooleissa Steven Mackintosh, Olivia Williams, Annabelle Apsion, Mark Benton, Jamie Blackley, Edward Bluemel, Hermione Corfield, Sope Dirisu as Sonny Sullivan, Charles Edwards, Kevin Eldon, Gordon Kennedy, Nico Rogner, Matt Ryan, Kara Tointon ja Liz White



 

Loistelias hotellimiljöö, tyylikkäästi ja kalliisti pukeutuneita ladyja ja herrasmiehiä, coctaileja, jazzia mutta myös toistuvia ilmahälytyksiä. Toinen maailmansota varjostaa jokaisen ihmisen elämää yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Silti Lontoossa sijaitsevassa viiden tähden hotellista The Halcyonissa viihdytetään entiseen malliin hienostoasiakkaita. Hotellin palvelusväki huolehtii lisäksi hyvin että jopa arkaluontoiset tapaamiset järjestyvät mahdollisimman hienotunteisesti. The Halcyon kertoo hotellin omistavista aatelisista Hamiltoneista sekä hotellin henkilökunnasta.


Sydämen asialla, keskeisissä rooleissa muun muassa Derek Fowlds, Tricia Penrose, Bill Maynard, Nick Berry, William Simons, Mark Jordon, Niamh Cusack ja Peter Benson





Sydämen asialla perustui löyhästi Nicholas Rhean kirjoittamaan Constable-kirjasarjaan, mutta hän on itse käsikirjoittanut vain yhden sarjan jaksoista. Sarja kertoo kuvitteellisen Ashfordlyn pikkukaupungin poliisiaseman poliisien ja samaan alueeseen kuuluvan Aidensfieldin kylän ihmisten usein kohellusten täyttämästä elämästä 1960-luvun Yorkshiressa. Alun perin sarja keskittyy konstaapeli Nick Rowaniin (Nick Berry) ja tämän lääkärivaimoon Kateen (Niamh Cusack), jotka muuttivat Lontoosta Aidensfieldiin rauhallisemman elämän toivossa. Myöhemmin sarjassa jälkeen tarinassa ei enää ole yhtä selkeitä päähenkilöitä. Sarjan jaksot seuraavat aina tiettyä kaavaa: kylässä tapahtuu jakson alussa yksi tai useampi lopulta ratkeava rikos ja paikallinen pikkurikollinen (kuten maanmainio Claude Jeremiah Greengrass) yrittää haalia hyvät tienestit siinä 99 prosenttisin todennäköisyydellä epäonnistuen.


The Outsiders -tvsarja, keskeisissä rooleissa Jay R. Ferguson, Rodney Harvey, Boyd Kestner, Harold Pruett, David Arquette, Robert Rusler, Kim Walker, Heather McComb, Sean Kanan, Scott Coffey, Billy Bob Thornton ja Jennifer McComb




Monella yläasteella saatiin ja mahdollisesti saadaan edelleen luettavaksi S.E. Hintonin esikoisteos Me kolme ja jengi. 1960-luvulle sijoittuvassa kirjassa Ponyboy Curtis ja hänen isoveljensä Darrel ja Sodapop ovat ”me kolme” ja jengi koostuu heidän ystävistään Keith ”Two-Bit” Mathewsistä, Steve Randlesta, Dallas Winstonista ja Jonhnny Cadesta. Darrel on Sodapopin ja Ponyboyn huoltaja, koska veljesten vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudesta. Köyhät pojat elävät kaupungin itäosassa muiden rasvisten tavoin. Rikkaat snobbarit elävät taas länsiosassa. Nämä kaksi nuoruisoryhmää ovat jatkuvasti tappelemassa keskenään, koska snobbarit eivät voi jättää rasviksia rauhaan. The Outsiders -sarja on jatkoa kirjalle.