sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Kahdenlaista asperger-elämää osa 1

Toisin – Minun Asperger elämäni on Ruotsin suomalaisen Paulan omaelämäkerta. Hän kertoo kirjassa hakeutuneensa tulevaisuuden pelosta kumpuavan pahenevan ahdistuksen takia psykologin vastaanotolle. Ahdistuksen tunne oli sentään ollut niin piinaava, että Paula oli täysin varma ettei hän voisi enää ikinä olla onnellinen. Aikuisille asetettiin niin paljon odotuksia, ettei hän uskonut ikinä pystyvänsä täyttämään niitä kaikkia.Yhdellä psykologin tapaamisesta tämä halusi tietää oliko Paulal ollut neuropsykiatrisissa tutkimuksissa. Laajojen tutkimusten jälkeen selvisi Paulalla olevan add:n ja aspergerin oireyhtymän. Minäkin olin Paulan tavoin aikuinen saadessani asperger-diagnoosin, mutta olin tiedostanut ja hyväksynyt asian jo ennen tutkimuksiin pääsemistä. Halusin vain saada virallisen diagnoosin.

Aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa meikäläisten elämää, joillain enemmän ja joillain taas enemmän. Pääasiassa aspergerien elämäntarinoissa kerrotaan suurehkoista vaikeuksista. Olen lukenut tähän mennessä tasan yhden erittäin lievän – jollei suorastaan parantuneen asperger-henkilön elämästä hänen blogistaan ja Autismiliiton sivuilta, joten otan tässä postauksessani oman ja vaikeuksien kanssa kamppailevan Paulan elämän vertailuun.

Itse osasin lukea ja kirjoittaa virheettömästi jo neljän vuoden iässä.” 

Opin lukemaan vasta seitsemänvuotiaana viimeisimpien joukossa luokallani ja pappani täytyi opettaa minua vanhan Kultaisen aapisen uusintapainoksen avulla, sillä olin ihan hukassa Iloisen aapisen kanssa. Kultainen aapinen oli ainakin minulle selkeä ja opin lukemaan sujuvasti. Sen jälkeen minusta tulikin luokan lukutoukka. Yhden kesän aikana luin melkein neljäkymmentä kirjaa, vaikka opettaja oli kehottanut lukemaan vähintään kolme.

Olin huono kaikenlaisessa näpertelyssä, ja opettajat olivat tyytymättömiä, jos tein jotain väärin.

Käteni ovat varsin näppärät ja kädenjälkeni oikein siisti. Siitä syystä käsialaani kehutaan kauniiksi ja loistin peruskoulussa käsitöissä – erityisesti kirjonnassa.

Monen asperger-henkilön tavoin minun on vaikea lukea muiden ihmisten kehonkieltä, mimiikka sekä käyttää kehonkieltä kommunikoidessani.”

Minulla ei ole ollut missään vaiheessa ongelmaa näissä asioissa.

Valitettavasti on vielä monia asioita, joita en ymmärrä. Luultavasti minun on mahdotonta ymmärtää muita ihmisiä täysin, koska olen pohjimmiltani erilainen. Mutta toisaalta ihmisten, joilla ei ole Aspergerin syndroomaa, on yhtä vaikeaa ymmärtää minua kuin minun heitä.”

Empatiakykyni voisi kuvata olleen kehittymätön kaksikymppiseksi asti. Sitten se heräsi kerta ryminällä ja kykenen ymmärtämään erinomaisesti kaikkia ihmisiä tarvitsematta samaistuttavia elämäntilanteita. Ymmärrän neurotyypillisiä, erilaisia, ärsyttäviä ja hirveitä ihmisiä. Ymmärrän ihan kaikkia. Ymmärtäväisyyteni on minulle suuri siunaus, mistä olen kiitollinen, sillä elämäni on seesteisempää ja minun on helpompi mennä eteenpäin omalla polullani.

Minulle on aina ollut vaikeaa laskea leikkiä ja käyttää ironiaa.”

Ala-asteikäisenä olin miltei huumorintajuton, mutta ironiaan kykenin. Yläasteikäisestä lähtien minulta on onnistunut vitsailu ja olen ihan hauskaa keskusteluseuraa, jonka suusta kuulee vitsailua.

On monia sanontoja, joiden merkitystä minun on vaikea ymmärtää. Yksi sellainen on ʻole kuin kotonasiʼ. 

Minulle ei ole tarvinnut ikinä selittää mitä esimerkiksi tämä ilmaisu tarkoittaa. Tiedän ilmankin että se on kehotus vieraalle rentoutua ja tuntea itsensä tervetulleeksi. Mutta olen kyllä samaa mieltä kun asiaa tarkemmin pohtii että olisi yksinkertaista vain toivottaa vieras lämpimästi tervetulleeksi. :D

Kysyn sosiaalisia tilanteita varten usein neuvoa kotiavustajaltani. Hän neuvoo, mitä minun pitäisi vastata saamiini sähköposteihin ja tekstiviesteihin.”

Helppoa minulle kuin heinänteko. Riippuu viestin lähettäjästä, mutta yleissääntö on olla ystävällinen ja kohtelias. Pitäydyn usein lyhyydessä ja ytimekkyydessä, koska minulla ei riitä aina energiaa enempään.



Yksi asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt sosiaalisissa tilanteissa, on ʼsmall talkʼ eli arkipäiväinen rupattelu.--Arkipäiväinen rupattelu ei suju minulta automaattisesti.”

Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään syvällisiä ihmisiä. Itse taas olen syvällinen ihminen ja nautin pitkistä keskusteluista. Kuitenkin olen myös sosiaalisissa tilanteissa puhelias ihminen, joten pitäydyn sitten small talkissa, olkoonkin että se on vähän tylsää naurettavassa helppoudessaan.

Jos olen viettänyt intensiivisesti muiden ihmisten kanssa useita päiviä peräkkäin, olen täysin uupunut. Minulta vie energiaa ajatella tietoisesti kaikkia sosiaalisia koodeja.”Sosiaaliset tilanteet uuvuttavat kaikkia aspergereja. Minä en oikein jaksa juhlatilaisuuksia enkä ollenkaan edes neljäpäiväistä työviikkoa. Syynä ei ole kaikkien sosiaalisten koodien ajattelu. Osaan olla iloinen, hauska, vitsikäs, pitäytyä neutraaleissa keskustelunaiheissa, kohtelias ja tilannetajuinen. En vaan jaksa useamman kuin kahden ihmisen seuraa kerrallaan uupumatta..

Itse en ole koskaan ollut spontaani, vaan haluan suunnitella kaiken etukäteen. Ei ole ollenkaan harvinaista, että suunnittelen kaikki aktiviteetit vähintään kaksi viikkoa etukäteen.”Minäkin tykkään suunnitella kaiken mieluiten huolellisesti etukäteen, mutta saatan tehdä suunnittelutyötä vasta vähän ennen.



lauantai 13. maaliskuuta 2021

Täydellinen kalustevalinta pieneen asuntoon

Iltaa. Asuttuani vasta joitakin kuukausia tässä nykyisessä kodissani minulle tuli akuutti tarve löytää mahdollisimman nopeasti hyvin pieni kirjoituspöytä atk-tasoksi. Silloin en ollut millään muotoa erityisen hyvä sisustaja, olihan sisustustyyli jonkun verran hakusessa, enkä ymmärtänyt mikä olisi kaikkein hyödyllisen ratkaisu rajoitetun tilan määrän hyödyntämisen kannalta. Hairahduin ostamaan jalalla poljettavan Singerin kiireen takia. Joo, se oli vintagea ja sopi pieneen tilaan, mutta siihen hyvät puolet jäivätkin. Yksiöissä on järjestään hyvin rajallisesti säilytystilaa – valitettavasti tässä asunnossa vielä rajallisemmin kuin edellisessä, jonka keittiön kätevä komero jäi miltei kokonaan tyhjäksi.

Aloin huolellisesti puntaroida erilaisia vaihtoehtoja ja hylkäsin heti kirjoituspöydän hankkimisen. Kirjoituspöytää ei kannata hankkia yksiöön eikä edes pieneen kaksioon, jolla tarkoitan maksimissaan 45 neliöistä asumusta ilman erillistä keittiötä. Hoksasin että kirjoituslipasto veisi kutakuinkin saman verran tilaa kuin Singer, mutta saisin sen avulla vihdoin tarpeeksi paljon säilytystilaa: kirjoitus- ja askartelutarvikkeet, läppäri, kamera, kansiot ja maksamattomat laskut samaan paikkaan eikä sinne tänne asuntoa ripotelluiksi.

Olin löytänyt tässä vaiheessa sisustustyylini ja saanut inspiraatiota siitä millaista kirjoituslipastoa alkaisin katsella kirpputoreilta, kierrätysmyymälöistä ja antiikkiliikkeestä. Halusin mieluiten tassujalkaisen kalusteen, joka olisi ehdottomasti massiivipuuta. Värin piti olla joko valkoinen tai vaaleanruskeaksi petsattua, sen takia että kaikki muut kalusteeni ovat jompaa kumpaa väriä – ja kirjoituslipaston täytyi ehdottomasti olla hyvässä kunnossa. Huonekalujen kunnostaminen voi tulla kalliimmaksi kuin hyväkuntoisten kalusteiden hankkiminen (näin kävi ruokapöytäni kanssa), sillä minulta itseltäni ei löydy riittävästi osaamista laadukkaaseen kädenjälkeen entisöinnissä.

 

Varauduin siihen että minun on oltava tässä kalustemetsästyksessä kärsivällinen, sillä aikaa tulisi todella menemään. Kiertelin Kotkan kirpputoreilla ja kierrätysmyymälässä säännöllisesti. Kotkassa tuli vastaan vain yksi kirjoituslipasto. Petsi olisi sentään ollut oikeaa sävyä ja kunto hyvä, mutta tyylisuunta edusti liian pelkistettyä ja modernia funkkista. Haminassa tärppäsi toisella yrityksellä (ensimmäisellä yrityksellä liian tummia ja huonokuntoisia kalusteita). Hyvä löytöni ei kylläkään ollut tassujalkainen, mutta se oli joka tapauksessa täydellisesti sisustukseeni sopiva ja hyvässä kunnossa. Halvalla lähti, kotiinkuljetus myyntihintaan lisättynäkin. Olisin voinut olla valmis maksamaan nurkumatta viisikymppiä enemmänkin kuin mitä huonekalusta pyydettiin. Vasta kotiin toimitettu kirjoituslipasto vielä sulautui samantien kotiini kun se oli saatu siirrettyä omalle paikalleen, ja näytti sekä tuntui kuin se olisi ollut minulla jo vuosia, vuosia.

 

Kirjoituslipasto on ollut minulla yli kaksi vuotta ja olen ollut todella tyytyväinen siihen. Se näyttää niin hyvältä ja on kivan tunnelmallista laskea kansi alas ja istuutua sen ääreen kirjoittamaan.


 

lauantai 20. helmikuuta 2021

Oppitunti kiitollisuudesta

1. Kiitos juoksevasta vedestä ja sähköstä.

2. Kiitos Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä. 

3. Kiitos edullisesta ja viihtyisästä kodistani.

4. Kiitos siitä että luonto on lähellä kotiani.

5. Kiitos miellyttävästä ostosreissusta.

6. Kiitos siitä että minulla oli varaa maksaa laskuni.

7. Kiitos virkistävästä metsäkävelystä.

8. Kiitos siitä että olen näinkin terve henkisesti sekä fyysisesti.

9. Kiitos siitä että minulla oli hauskaa kaverini X:n seurassa.

10. Kiitos hyvästä treenistä.

 


 

Pieneen punakantiseen muistikirjaani ilmestyy päivittäin tai ainakin melkein joka päivä vähintään(!) kymmenen kiitollisuudenaihetta – usein enemmänkin – sellaisista asioista, joita lukemattomat ihmiset pitävät täysin itsestään selvyyksinä. Mutta mikään ei ole minulle itsestäänselvää – ei edes se että kotonani on juokseva vesi ja sähkö – vaan kaikki on nyt omalla tavallaan minulle suuressa mittakaavassa arvokasta, ihanaa, tärkeää, rakasta tai hyödyllistä. 2021 on ensimmäinen vuosi, jonka aloitin kiitollisena kaikesta hyvästä, mitä elämääni yksittäisine hetkineen sisältyy.

Parina kolmena viimeisenä vuotena olen muuttunut aiempaa positiivisempaan suuntaan miltei Mount Everestin korkuisesta negatiivisuuden röykkiöstä. (Minulle positiivinen ihminen merkitsee itseensä, elämäänsä ja tulevaisuuteensa myönteisesti suhtautuvaa ihmistä, joka pitää ja välittää itsestään tarpeeksi eikä ns. hajutonta väritöntä mautonta tyyppiä, joka ei sano kenestäkään ihmisestä mitään negatiivista.) Osasin olla kiitollinen muutamasta asiasta, pääasiassa omista saavutuksistani. Niinpä olin kovasti sitä mieltä että kun kerran pystyn olemaan jostakin kiitollinen, se tarkoittaa ilman muuta sitä että minä olen kiitollinen ihminen.

Sitten eräänä päivänä loppuvuodesta 2020 kävin kirjastossa ja lainasin Rhonda Byrnen kirjoittaman Salaisuuden. Pääsyy siihen että halusin lukea juuri Salaisuuden, oli se että kirja käsitteli law of attractionia, jota olin jo ehtinyt kokeilemaan aiemmin ihan kohtuullisella menestyksellä. Halusin oppia yhä enemmän ja enemmän mullistavasta, maagisesta ja hyödyllisestä law of attractionista, että minulle tapahtuisi entistä enemmän kaikkea hyvää!

Heti Salaisuuden alussa selvisi, mikä on taikasana onneen ja menestykseen. Se on kiitos. Sinun on harjoitettava mahdollisimman paljon kiitollisuutta, sillä silloin tyytyväisyytesi lisääntyy entisestään. juuri niillä elämäsi osa-alueilla ja sinusta tulee myös positiivisempi. Kirjassa neuvottiin myös miten manifestoida ja otinkin innokkaasti uuden manifestointitavan käyttöön, mutta pyörittelin silmiäni neuvolle olla kiitollinen jopa juoksevasta vedestä ja esimerkiksi liikuntakyvystä, huolimatta Byrnen hyvistä perusteluista. 

 


 


Jonkun ajan kuluttua sain todella, todella ikävän herätyksen yhdeltä miehen muodossa. Hän käyttäytyi siinä tilanteessa täysin törkeästi ja epäasiallisesti tavalla, joka tuntui siltä kuin jalkojeni alta olisi vedetty matto vauhdilla. Mietin miksi hän käyttäytyi noin, sillä minä olen positiivinen, rakastan itseäni riittävästi ja ymmärrän olla kiitollinen. Pidin siihen asti ystävällisyyttä ja asiallisuutta itsestään selvyytenä. Ihmisiä nyt kuuluu vaan kohdella ystävällisesti ja asiallisesti oli kantani. Päätin kuitenkin alkaa kirjoittamaan kiitosta muistikirjaan jopa siitäkin että minua kohdellaan ystävällisesti ja asiallisesti.

Sain hyvän oppitunnin. Otin nopeasti kuuliaisesti opikseni, jolloin ymmärsin että minun pitää olla aina kaikesta kiitollinen ja etten voi olla koskaan liian kiitollinen mistään.