Hyvää iltaa.
Ensi vuonna tähän aikaan olen
kolmekymmentävuotias ja ainakin sukulaisia ja muita todellinen ikäni
tuntuu häkellyttävän. Minua luullaan paljon nuoremmaksi kuin olen,
mutta käytöksestäni ja tyylistäni se johdu. Eihän minulla ole
lapsenkasvojakaan. :D Ihoni vaan on pysynyt nuorekkaampana kuin
osalla ikätovereistani oikeanlaisen ihonhoidon ja terveellisten
elämäntapojen ansiosta. Sen lisäksi minulla on aikuisena naisena
edelleen tyttömäinen vartalo, korkeintaan viisitoistavuotiaan
vartalo. Katseeni taas on ollut lapsesta lähtien syvä ja vanha –
suorastaan ikivanha ikään kuin olisin elänyt monta, monta elämää
maan päällä.
Kiistatta
ikäni näkyy eniten henkisellä tasolla.
Kaksikymmentäneljävuotiaaksi
asti minulle oli tärkeintä gootahtavassa ja vintagehenkisessä
tyylissäni sen esteettisen onnistumisen (silloisella esteettisyyden
mittapuullani) ja huomion herättäminen. Minusta ei ole edelleenkään
tullut tavistallukkapukeutujaa ja tyylini edustaa edelleen
gootahtavuuden ja vintagen sekoitusta, mutta tyylini on muuttunut
hillitymmäksi ja pelkistetymmällä tavalla naiselliseksi.
Olin joskus aikamoinen kömpelys, melkein Bella Swan Kakkonen. Edelleenkään en voi väittää osaavani tanssia vaikka harrastin hetken aikaa aikuisbalettia, mutta liikkumistapani on muuttunut sulokkaammiksi ja kannan itseni arvokkaammin. Siinä mielessä balettitunnit ainakin hyödyttivät minua.
Olin joskus aikamoinen kömpelys, melkein Bella Swan Kakkonen. Edelleenkään en voi väittää osaavani tanssia vaikka harrastin hetken aikaa aikuisbalettia, mutta liikkumistapani on muuttunut sulokkaammiksi ja kannan itseni arvokkaammin. Siinä mielessä balettitunnit ainakin hyödyttivät minua.
Nuorempana avauduin vähän
kaikille sympaattisen kuuntelijan toivossa, kun olin allapäin. En
kaipaa enää ketään kuuntelijaksi saati tuekseni tuossa
tilanteessa, vaan käsittelen mieluummin pahan oloni itsekseni ja
ratkon ihan itse ongelmani.
Olen päässyt eroon
misantropiasta. Joka tapauksessa en luota täysin keneenkään muuhun
kuin itseeni.
Olin äkkipikainen ja
aggressiivinen hönttö. Minusta on tullut aika kärsivällinen ja
rauhallinen jopa vihaisena. Kuitenkin minusta löytyy yhä
aggressiivisuutta, mutta hallitsen nyt täysin aggressiivisuuttani
hyvillä keinoillani sen sijaan että se hallitsisi minua.
Suhtauduin ennen jos en nyt
tuomitsevasti niin ainakin väheksyvästi ihmisiin, jotka eivät
muistuttaneet lainkaan ideaaliani ja minua itseäni. En ajattele enää
samoin, kunhan ideaalini ja persoonani vastakohdat voivat aidosti
hyvin sellaisina kuin ovat.
Teininä vasta olinkin
lörpöttelevä papupata, joka ei osannut olla hetkeäkään hiljaa.
Kenties olin silloin niin rakastunut omaan ääneeni? Pitäydyn
nykyään sillä linjalla että puhun ennemmin vähän mutta asiaa.
Olen vapautunut mustavalkoisesta
ajattelutavasta.
Olen oppinut käyttämään
kaikessa järkeä. Tietenkin kuuntelen myös sydäntäni. Olen siitä
huolimatta kaikin puolin enemmän järki-ihminen kuin tunneihminen.
Sosiaaliset taitoni olivat
surkeimmillaan tasoa asperger. Olen kehittänyt paljon sosiaalisia
taitojani tavoitteellisesti, mutta olen huomannut viihtyväni silti
parhaiten yksin. Tietysti kavereita ja perheenjäseniä on kiva nähdä
säännöllisesti, mutta en jaksaisi sellaista elämänmenoa, jossa
olisin lähes kokoajan menossa.
Missään nimessä en voisi elää
askeettisesti kalustetussa kodissa tai elää ilman että ympäröin
itseni estetiikalla, sillä minun maailmani on hyvin esteettinen.
Materian haalimisen vimma ja ostosten hehkuttaminen sitä vastoin
ovat kadonnut minusta. Se korostuu esimerkiksi siinä että
haukottelen vaatteidenesittelykuville instassa ja ihmettelen miksi
joidenkin kodit pursuavat tavarasta sen sijaan että
jonninjoutavuuksista hankkiuduttaisiin eroon.
Huomaatteko samoja muutoksia
tapahtuneen aikuistumisen myötä vai näkyykö aikuistuminen
toisella tavalla teidän kohdallanne?
Hauskaa Vappua muuten. :)