sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Kahdenlaista aspergerelämää: osa 1

Toisin – Minun Asperger elämäni on Ruotsin suomalaisen Paulan omaelämäkerta. Hän kertoo kirjassa hakeutuneensa tulevaisuuden pelosta kumpuavan pahenevan ahdistuksen takia psykologin vastaanotolle. Ahdistuksen tunne oli sentään ollut niin piinaava, että Paula oli täysin varma ettei hän voisi enää ikinä olla onnellinen. Aikuisille asetettiin niin paljon odotuksia, ettei hän uskonut ikinä pystyvänsä täyttämään niitä kaikkia.Yhdellä psykologin tapaamisesta tämä halusi tietää oliko Paula ollut neuropsykiatrisissa tutkimuksissa. Laajojen tutkimusten jälkeen selvisi Paulalla olevan add:n ja aspergerin oireyhtymän. Minäkin olin Paulan tavoin aikuinen saadessani asperger-diagnoosin, mutta olin tiedostanut ja hyväksynyt asian jo ennen tutkimuksiin pääsemistä. Halusin vain saada virallisen diagnoosin.

Aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa meikäläisten elämää, joillain enemmän ja joillain taas enemmän. Pääasiassa aspergerien elämäntarinoissa kerrotaan suurehkoista vaikeuksista. Olen lukenut tähän mennessä tasan yhden erittäin lievän – jollei suorastaan parantuneen asperger-henkilön elämästä hänen blogistaan ja Autismiliiton sivuilta, joten otan tässä postauksessani oman ja vaikeuksien kanssa kamppailevan Paulan elämän vertailuun.

Itse osasin lukea ja kirjoittaa virheettömästi jo neljän vuoden iässä.” 

Opin lukemaan vasta seitsemänvuotiaana viimeisimpien joukossa luokallani ja pappani täytyi opettaa minua vanhan Kultaisen aapisen uusintapainoksen avulla, sillä olin ihan hukassa Iloisen aapisen kanssa. Kultainen aapinen oli ainakin minulle selkeä ja opin lukemaan sujuvasti. Sen jälkeen minusta tulikin luokan lukutoukka. Yhden kesän aikana luin melkein neljäkymmentä kirjaa, vaikka opettaja oli kehottanut lukemaan vähintään kolme.

Olin huono kaikenlaisessa näpertelyssä, ja opettajat olivat tyytymättömiä, jos tein jotain väärin.

Käteni ovat varsin näppärät ja kädenjälkeni oikein siisti. Siitä syystä käsialaani kehutaan kauniiksi ja loistin peruskoulussa käsitöissä – erityisesti kirjonnassa.

Monen asperger-henkilön tavoin minun on vaikea lukea muiden ihmisten kehonkieltä, mimiikka sekä käyttää kehonkieltä kommunikoidessani.”

Minulla ei ole ollut missään vaiheessa ongelmaa näissä asioissa.

Valitettavasti on vielä monia asioita, joita en ymmärrä. Luultavasti minun on mahdotonta ymmärtää muita ihmisiä täysin, koska olen pohjimmiltani erilainen. Mutta toisaalta ihmisten, joilla ei ole Aspergerin syndroomaa, on yhtä vaikeaa ymmärtää minua kuin minun heitä.”

Empatiakykyni voisi kuvata olleen kehittymätön kaksikymppiseksi asti. Sitten se heräsi kerta ryminällä ja kykenen ymmärtämään erinomaisesti kaikkia ihmisiä tarvitsematta samaistuttavia elämäntilanteita. Ymmärrän neurotyypillisiä, erilaisia, ärsyttäviä ja hirveitä ihmisiä. Ymmärrän ihan kaikkia. Ymmärtäväisyyteni on minulle suuri siunaus, mistä olen kiitollinen, sillä elämäni on seesteisempää ja minun on helpompi mennä eteenpäin omalla polullani.

Minulle on aina ollut vaikeaa laskea leikkiä ja käyttää ironiaa.”

Ala-asteikäisenä olin miltei huumorintajuton, mutta ironiaan kykenin. Yläasteikäisestä lähtien minulta on onnistunut vitsailu ja olen ihan hauskaa keskusteluseuraa, jonka suusta kuulee vitsailua.

On monia sanontoja, joiden merkitystä minun on vaikea ymmärtää. Yksi sellainen on ʻole kuin kotonasiʼ. 

Minulle ei ole tarvinnut ikinä selittää mitä esimerkiksi tämä ilmaisu tarkoittaa. Tiedän ilmankin että se on kehotus vieraalle rentoutua ja tuntea itsensä tervetulleeksi. Mutta olen kyllä samaa mieltä kun asiaa tarkemmin pohtii että olisi yksinkertaista vain toivottaa vieras lämpimästi tervetulleeksi. :D

Kysyn sosiaalisia tilanteita varten usein neuvoa kotiavustajaltani. Hän neuvoo, mitä minun pitäisi vastata saamiini sähköposteihin ja tekstiviesteihin.”

Helppoa minulle kuin heinänteko. Riippuu viestin lähettäjästä, mutta yleissääntö on olla ystävällinen ja kohtelias. Pitäydyn usein lyhyydessä ja ytimekkyydessä, koska minulla ei riitä aina energiaa enempään.



Yksi asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt sosiaalisissa tilanteissa, on ʼsmall talkʼ eli arkipäiväinen rupattelu.--Arkipäiväinen rupattelu ei suju minulta automaattisesti.”

Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään syvällisiä ihmisiä. Itse taas olen syvällinen ihminen ja nautin pitkistä keskusteluista. Kuitenkin olen myös sosiaalisissa tilanteissa puhelias ihminen, joten pitäydyn sitten small talkissa, olkoonkin että se on vähän tylsää naurettavassa helppoudessaan.

Jos olen viettänyt intensiivisesti muiden ihmisten kanssa useita päiviä peräkkäin, olen täysin uupunut. Minulta vie energiaa ajatella tietoisesti kaikkia sosiaalisia koodeja.”Sosiaaliset tilanteet uuvuttavat kaikkia aspergereja. Minä en oikein jaksa juhlatilaisuuksia enkä ollenkaan edes neljäpäiväistä työviikkoa. Syynä ei ole kaikkien sosiaalisten koodien ajattelu. Osaan olla iloinen, hauska, vitsikäs, pitäytyä neutraaleissa keskustelunaiheissa, kohtelias ja tilannetajuinen. En vaan jaksa useamman kuin kahden ihmisen seuraa kerrallaan uupumatta..

Itse en ole koskaan ollut spontaani, vaan haluan suunnitella kaiken etukäteen. Ei ole ollenkaan harvinaista, että suunnittelen kaikki aktiviteetit vähintään kaksi viikkoa etukäteen.” Minäkin tykkään suunnitella kaiken mieluiten huolellisesti etukäteen, mutta saatan tehdä suunnittelutyötä vasta vähän ennen.