perjantai 6. huhtikuuta 2018

1900-luvulle sijoittuvia televisiosarjoja 1910-luvulta 1960-luvulle


Iris Klewe, keskeisissä rooleissa Pirkko "Piitu" Uski, Leila Itkonen, Toivo Salokannel, Tea Ista, Yrjö Tähtelä, Marja-Leena Keski-Kuha, Anu Ahonen, Maria Seire, Katri Uski, Antti Sillanpää, Irma Seikkula ja Seela Sella 


 

Kolmeosainen minisarja Iris Klewe perustuu suomalaisen kirjailijan Anni Swanin tyttökirjaan Iris-rukka, joka sijoittuu 1910-luvun Suomeen. Musikaalisesti lahjakas Iris Klewe on puoliorpo kaksitoistavuotias tyttö, jonka äiti on kuollut. Viulisti-isä kiertelee maailmalla tienaamassa elantoaan, joten tyttö asuu metsäpirtissä Tanelin ja Seren hoivissa, kunnes hänen varakas pankinjohtajaenonsa kutsuu sisarentyttärensä luokseen asumaan perheensä luokse Helsinkiin. Tärkein syy Helsinkiin muuttamiselle on koulunkäynnin aloittaminen, mutta ensin opinnoissaan jäljessä olevan tytön on päntättävä rouva Heinosen ankaran vanhapiikasisaren neiti Hammarin yksityisopetuksessa. Taloksi asettuminen saati Helsinkiin kotiutuminen ei käy mutkattomasti, sillä enon hieno rouva ja kaikki serkut perheen nuorimmaista Sissiä lukuun ottamatta katsovat nenänvarttaan pitkin kömpelöä maaseudun luonnonlasta. Mutta Iris ystävystyy Heinosten piian Ulriikan, Sissi-serkkunsa ja aatelistyttö Ullan kanssa.


Sydämen kutsumus, keskeisissä rooleissa Erin Krakow, Daniel Lissing, Lori Loughlin, Martin Cummins, Jack Wagner, Pascale Hutton ja Kavan Smith





Eletään 1910-lukua. Hienosta kanadalaisperheestä lähtöisin oleva nuori neiti Elizabeth Thatcher on vastavalmistunut opettajatar, jolta löytyy taustastaan huolimatta yllättävän seikkailunhaluinen luonne. Niinpä hän päätyy opettajattareksi hyvin pieneen Coal Valley -nimiseen kaivoskaupunkiin Kanadan rajaseudulle. Heti Coal Valleyhin muutettuaan hän kohtaa salskean ratsupoliisin Jack Thorntonin. Opettajatar ja ratsupoliisi ihastunut heti toisiinsa ja alkavat tapailla. Sarjassa seurataan Jackin ja Elizabethin suhteen kehittymisen ohella kaupunkilaisten elämää, johon mahtuu niin iloa kuin surua.


Peaky Blinders, Gansteriklaani, keskeisissä rooleissa Cillian Murphy, Helen McCrory, Paul Anderson, Sam Neill, Annabelle Wallis, Sophie Rundle, Joe Cole ja Tom Hardy





Tosipohjainen, palkittu brittiläinen draamasarja Peaky Blinders sijoittuu 1920-luvulle Birminghamiin, jossa vaikuttaa mustalaisverta omaava Shelbyn perhe. Ensimmäisessä maailmansodassa tulikasteen saaneet Shelbyn veljekset muodostavat pahamaineisen Peaky Blinders -gansteriklaanin, jonka toimenkuvaan kuuluu uhkapeli ja suojelurahan kerääminen. He haluavat kasvattaa omaa vaikutusvaltaansa keinoja kaihtamatta. Peaky Blindersin johdossa oleva Tom Shelby on veljeksistä säälimättömin ja terävin. Miehellä on kaksi muuta veljeä Arthur ja John, sisko Ada sekä äitihahmo Polly-täti. Ada ei ole mukana perheen bisneksissä, mutta Polly sitä vastoin on. Siinä on täti joka on kaikkea muuta kuin stereotyyppinen pullantuoksuinen äitihahmo.


Isän eläintarha, rooleissa Albert Mottershead, Liz White), Amelia Clarkson, Honor Kneafsey, Ralf Little, Sophia Myles ja Stephen Campbell Moore





Sarjan tapahtuvat sijoittuvat 1920-luvun loppupuolen Englantiin. Ensimmäisen maailmansodan veteraani George Mottershead on perheellinen mies, joka yrittää lunastaa paikkansa kauppiasvanhempien uran jatkajana. Luonteeltaan George on hyvin oikeudenmukainen ja hyväsydäminen, niinpä erityisesti hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen eläinten pelastaminen tuntuu hänen sydämensä kutsumukselta. Hän alkaa unelmoida pelastavansa lisää eläinparkoja ja tuottaa siinä samalla iloa myös ihmisille. Nähdessään pakkohuutokaupattavaksi joutuneen herraskartanon maaseudulle miehen unelman toteutuminen on astetta lähempänä. Hän päättää ostaa kartanon ja perustaa sen maille aivan uudenlaisen eläintarhan, jossa eläimiä ei laitetakaan häkkeihin, vaan ne saavat olla vapaina. Tästä syystä johtuen kyläläiset – paikallinen sielunpaimen kenties etunenässä laittavat kovasti hanttiin, jottei eläintarhasta tulisi mitään.


The Halcyon, keskeisissä rooleissa Steven Mackintosh, Olivia Williams, Annabelle Apsion, Mark Benton, Jamie Blackley, Edward Bluemel, Hermione Corfield, Sope Dirisu as Sonny Sullivan, Charles Edwards, Kevin Eldon, Gordon Kennedy, Nico Rogner, Matt Ryan, Kara Tointon ja Liz White



 

Loistelias hotellimiljöö, tyylikkäästi ja kalliisti pukeutuneita ladyja ja herrasmiehiä, coctaileja, jazzia mutta myös toistuvia ilmahälytyksiä. Toinen maailmansota varjostaa jokaisen ihmisen elämää yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Silti Lontoossa sijaitsevassa viiden tähden hotellista The Halcyonissa viihdytetään entiseen malliin hienostoasiakkaita. Hotellin palvelusväki huolehtii lisäksi hyvin että jopa arkaluontoiset tapaamiset järjestyvät mahdollisimman hienotunteisesti. The Halcyon kertoo hotellin omistavista aatelisista Hamiltoneista sekä hotellin henkilökunnasta.


Sydämen asialla, keskeisissä rooleissa muun muassa Derek Fowlds, Tricia Penrose, Bill Maynard, Nick Berry, William Simons, Mark Jordon, Niamh Cusack ja Peter Benson





Sydämen asialla perustui löyhästi Nicholas Rhean kirjoittamaan Constable-kirjasarjaan, mutta hän on itse käsikirjoittanut vain yhden sarjan jaksoista. Sarja kertoo kuvitteellisen Ashfordlyn pikkukaupungin poliisiaseman poliisien ja samaan alueeseen kuuluvan Aidensfieldin kylän ihmisten usein kohellusten täyttämästä elämästä 1960-luvun Yorkshiressa. Alun perin sarja keskittyy konstaapeli Nick Rowaniin (Nick Berry) ja tämän lääkärivaimoon Kateen (Niamh Cusack), jotka muuttivat Lontoosta Aidensfieldiin rauhallisemman elämän toivossa. Myöhemmin sarjassa jälkeen tarinassa ei enää ole yhtä selkeitä päähenkilöitä. Sarjan jaksot seuraavat aina tiettyä kaavaa: kylässä tapahtuu jakson alussa yksi tai useampi lopulta ratkeava rikos ja paikallinen pikkurikollinen (kuten maanmainio Claude Jeremiah Greengrass) yrittää haalia hyvät tienestit siinä 99 prosenttisin todennäköisyydellä epäonnistuen.


The Outsiders -tvsarja, keskeisissä rooleissa Jay R. Ferguson, Rodney Harvey, Boyd Kestner, Harold Pruett, David Arquette, Robert Rusler, Kim Walker, Heather McComb, Sean Kanan, Scott Coffey, Billy Bob Thornton ja Jennifer McComb




Monella yläasteella saatiin ja mahdollisesti saadaan edelleen luettavaksi S.E. Hintonin esikoisteos Me kolme ja jengi. 1960-luvulle sijoittuvassa kirjassa Ponyboy Curtis ja hänen isoveljensä Darrel ja Sodapop ovat ”me kolme” ja jengi koostuu heidän ystävistään Keith ”Two-Bit” Mathewsistä, Steve Randlesta, Dallas Winstonista ja Jonhnny Cadesta. Darrel on Sodapopin ja Ponyboyn huoltaja, koska veljesten vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudesta. Köyhät pojat elävät kaupungin itäosassa muiden rasvisten tavoin. Rikkaat snobbarit elävät taas länsiosassa. Nämä kaksi nuoruisoryhmää ovat jatkuvasti tappelemassa keskenään, koska snobbarit eivät voi jättää rasviksia rauhaan. The Outsiders -sarja on jatkoa kirjalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti