En halua päästää
ketään liian lähelle itseäni, mutta tällainen avautuminen ei ole
vastoin periaatteitani. ;)
Vuosi vaihtuu jo
huomenna – ikävä sinänsä flunssassa (vaikka rohdot alkavat
tehota vähitellen.) Muistelen kuitenkin kulunutta vuotta lämmöllä,
sillä mulla on paljon syytä olla tyytyväinen. Tänä vuonna
palaset ovat alkaneet loksahdella kunnolla paikoilleen hyvityksenä
kaikesta kärsimyksestäni.
Lueskelin läpi
päiväkirjaani, jonka kirjoittamisen lopetin kuusi vuotta sitten.
Vihasin silloin kovasti elämääni – vai voiko jälkeenpäin puhua
vihasta, sillä olin silloin todella nuori, vasta kaksikymmentäyksi.
Pieninkin vastoinkäyminen voi tuntua maailmanlopun enteeltä niin
nuoresta, vaikka katkerat muistot ehtivät muuttua aikanaan kauniiksi
muistoiksi. Päiväkirjaa pitänyt naisenalku oli katkera, synkkä ja
persoona, joka ei ymmärtänyt että elämä on nauttimista varten
eikä pelkkää suorittamista suorittamista ja vielä enemmän
suorittamista. Juuri ja juuri kaksikymppiset ovat pahimmanlaatuisia
carpe diemistejä, mutta mulla oli kuusi vuotta sitten rohkeutta ja
älyä todeta, ettei elämälläni tule olemaan koskaan mitään
merkitystä, jollen minä m u u t u paljon.
Ja niin tein –
omaksi parhaakseni, en ketään muuta miellyttääkseni.
Muutin vuosi
myöhemmin toiselle paikkakunnalla, joskaan en kauas. Luulin
paikkakunnanvaihdoksen olevan nopea oikotie onneen, mutta sen sijaan
laivani iskeytyi karille kolmena vuotena karille. Vuonna 2011, vuonna
2012 ja vuonna 2013. Vuonna 2013 meni huonommin kuin koskaan. En
kerro miksi meni huonosti, koska sympatiaa ei kuitenkaan tipu enkä
kyllä tee mitään kenenkään sympatialla. Yhdenkään ihmisen
ansiosta en muistele tyytyväisenä kaikkea kurjuutta, josta olen
selvinnyt voittajana. Olen itse halunnut näyttää, ettei julmasta
ja kovasta maailmasta ole mun vastustajakseni.
Elämä alkoikin
voittaa.
Kolmen huonon vuoden
jälkeen tuli ensin jotenkuten siedettävä vuosi vastoinkäymisistä
huolimatta. Sitten täysin siedettävä vuosi ja viimein pääsin
kokemaan, miltä tuntuu kun menee suhteellisen hyvin. Toisille taas
2016 on ollut kamalin vuosi tähän asti. Mulla on tapana sanoa,
ettei loputtomasti voi mennä vain huonosti, sillä raja tulee
vastaan oikeudenmukaisesti. Osaisiko elämän hyviä puolia arvostaa,
ellei olisi kärsinyt?
En toivota
onnellista uutta vuotta. Se on jokaisesta itsestään suuresti
kiinni, miten menee. Emme elä missään Saudeissa, jossa nainen on
pelkkä orjatar emmekä sodanruntelemissa raunioissa. Paska hallitus
ja eduskunta eivät estä ketään liikuntakykyistä
ei-kuolemansairasta kehittämästä ajatusmallejaan siihen suuntaan,
että pystytään tuntemaan kiitollisuutta, olemaan optimistisempia
ja arvostamaan enemmän itseään. Muistaakseen avata sydämensä
elämän ihanille mahdollisuuksille, että menestyy.
Lopuksi vielä
hetkiä vuoden varrelta.
Paras lukukokemus:
Bel ami by Guy de Maupassant
Mieleen jäävimmät
kokemukset: Fantasialarppi ja Harry Potter -larppi
Paras ostos:
tv-taso, Kalevala-sormukset
Lempivaate:
halkiohame
Paras kirja-/
elokuvaparitus: Clotilde ja Georges
Herkullisin herkku:
suolatut ja paahdetut cashewpähkinät
Suurimmat
onnistumisen hetket: kirjan aloittaminen, uudet optimistiset
ajatusmallit
Lempiasuste: puuhkat
ja chokerit
Tsemppaavimmat
lainaukset: ”I will take what's mine.” ”You ain't seen best of
me yet.”a
Sain paljon
ajattelemisen aihetta: Kaverini totesi että elämälläni on muukin
tarkoitus kuin saavuttaa pelkkä romanssi.