keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Nokkosteetä


Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Suomessa esiintyvät nokkosen alalajit etelännokkonen (Urtica dioica ssp. dioica) ja pohjannokkonen (Urtica dioica ssp. sondenii). Nokkonen kuului ennen Urticales-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu Rosales-lahkoon. Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen valkopeippiin (Lamium album) ja rautanokkoseen (Urtica urens). Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Herkille ihoalueille osuessaan neste saattaa olla kivuliasta. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaat suojaavat nokkosiskuilta. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessa. Polttiaiskarvat sisältävät muun muassa asetyylikoliinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, etikkahappoa, sitruunahappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia ja koliinia.Nokkosen parantava voima löytyy sekä kasvin juurista, varresta, lehdistä että kukista. Jo varhaisina aikana se sai osakseen ansaitun suurta arvonantoa. Albrech Dürer maalasi oikein Kaikkivaltiaan valtaistuinta kohti lentävän enkelin, nokkonen kädessä.

Nokkonen on paras verta puhdistava ja samalla vertamuodostava lääkeyrtti. Verensokeri laskee nokkosteen avulla, koska sillä on myös vaikutus haimaan. Koska nokkonen edistää myös ruoansulatusta, se omiaan keväisiin puhdistautumiskuureihin. Keväällä pitää kerätä käyttöönsä keväällä puhkeavia ja syksyllä taas heinänteon jälkeen uudelleen kasvavia versoja. Parasta olisi juoda kupillinen teetä typötyhjään vatsaan puolituntia ennen aamiaista ja lisäksi 1-2 teekupillista lisää päivän aikana, kulauksittain vaikutuksen parantamiseksi. Tee juodaan ilman sokeria eikä se maistu karsealle mietoine makuineen. Kansanlääketieteessä suositellaan nokkosteetä viikon pituisina kuureina maksa- ja sappivaivoihin, pernasairauksiin, peräti pernakasvaimiin, vatsan ja ilmatiehyeiden limanmuodostukseen, vatsan kouristuksiin, maha- ja suolistohaavaan ja keuhkovaivoihin. Vaikuttavien aineiden säilyttämiseksi teetä ei keitetä, vaan haudutetaan vähän aikaa yrttien päälle kaadetussa kiehautetussa vedessä. Ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa päivittäin juodaan kupillinen nokkosteetä vuoden ajan. Lisäksi nokkostee on mahtava apu elimistölle virussairauksien ja bakteerien hyökätessä.

Veren rautapitoisuus alkaa vähentyä tietyssä iässä. Sen myötä ilmenee ikäviä väsymystiloja, jotka saavat tuntemaan itsensä vanhaksi ja kyvyttömäksi. Tuoreitten, rautapitoisten nokkosten käyttäminen ravintona tepsii parhaiten tähän heikkouteen. Nokkoskuurin jälkeen tuntee vointiansa melko ripeästi kohentuneeksi, energia ja luomisvoima palaavat ja ulkonäkökin kohenee. Nokkonen auttaa turvotuksiin ja nestekertymiin, sillä se on tehokas nesteenpoistaja. Siinä olevat vertamuodostavat aineet auttavat verenvähyyteen ja anemiaan.


***

Yrttien kerääminen

Kokemusten mukaan parhaat hoitotulokset saavutetaan vastapoimituilla, tuoreilla yrteillä. Tuoreita yrttejä voi poimia jo alkukeväästä. Esimerkiksi isoa keltamoa löytää jopa talvella lumeen hautautuneena, mikäli muistaa sen kasvupaikan. Yrtit kerätään niiden vaikuttavien aineiden pitoisuuksien ollessa suurimmillaan.

Kukat kerätään kukintakauden alussa.
Lehdet kerätään ennen kukintakautta ja sen aikana.
Juuret kaivetaan maasta aikaisin keväällä tai syksyllä.
Hedelmät kerätään niiden kypsyttyä.

Muistilistana yrttien kerääjälle: Kerätään ainoastaan terveitä ja puhtaita kasveja, joissa ei ole syöpäläisiä. Yrtit kerätään aurinkoisina ja kuivina päivitä kasteen haihduttua. Poimimiseen sopimattomia paikkoja ovat liian kuivat niityt ja nummet, saastuneitten vesistöjen rannat, rautateiden, maanteiden ja teollisuusalueiden lähialueet.

luonnonantimia sekä luontaistuotekaupasta ostettua kuivattua nokkosteetä

Käyttötapoja

Tee: Kukkurainen teelusikallinen nokkosia, ¼ litraa vettä. Tuoreet yrit hakataan ja suositeltu määrä pannaan lasi- tai muuhun purkkiin, muttei metalliastiaan. Vesi keitetään ja kaadetaan esikäsiteltyjen yrttien päälle. Tuoreita yrttejä ei hauduteta puolta minuuttia kauemmin. Teen on oltava hyvin laihaa, vaaleankeltaista tai vaaleanvihreää. Kuivatetut kasvit saavat hautua pikkuisen kauemmin, minuutista kahteen minuuttiin.
Tinktuura: Juuret kaivetaan ylös keväällä tai syksyllä, harjataan puhtaiksi, leikataan hienoksi, täytetään niillä pullot kaulaa myöten ja kaadetaan päälle 38 – 40 prosenttista viinaa. Annetaan seistä hyvin suljettuna 14 päivää lämpimässä paikassa (noin 20 asteessa). Ravistetaan usein, siivilöidään ja puserretaan yrtit kuiviksi. Tinktuuroja käytetään sisäisesti tipoittain teellä laimennettuina ja ulkoisesti kääreisiin tai hierontaan.
Jalkakylpy: Kaksi kukkuraista kourallista hyvin pestyjä ja harjattuja juuria ja tuoreita nokkosia, varsia ja lehtiä laitetaan yöksi viiteen litraan vettä ja lämmitetään seuraavana päivänä kiehumispisteeseen. Jalkoja kylvetään 20 minuutta niin kuumassa kylvyssä kuin pystytään. Nokkoset saavat jäädä kylpyveteen. Kylpyveden voi lämmittää ja käyttää uudelleen vielä kaksi tai kolme kertaa.
Hiustenpesu: 8-10 kukkuraista kourallista tai kuivattuja nokkosia pannaan yöksi kylmällä vedellä täytettyyn viiden litran kattilaan ja lämmitetään aamulla hitaasti kiehumispisteeseen. Annetaan hautua viisi minuuttia. Juuria käytettäessä kaksi kukkuraista kourallista nokkosenjuuria pannaan kylmään veteen yöksi, lämmitetään seuraavana päivänä kiehumispisteeseen ja annetaan hautua kymmenen minuuttia. Hiukset tulisi pestä esimerkiksi mäntysaippualla.




perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vuoden 1988 Avotakka 23,90 markkaa


Pekka Piekaisen Auran Kultaseppä Oy:lle suunnittelemat kahvikannu, kermakko ja sokerikko

Milanilainen Naj-Olearin liike myi sisustustuotteita, vaatteita ja runsaasti kodin pikkutavaraa. Yritys oli tuttu kukikkaista muovilaukuistaan, kirjavista kankaistaan ja raikkaiksi lehdessä kehutuista puuvillaverhoistaan, jotka järkyttivät sisustusvinkeissä.



Jo historian lehdiltä tuttua silmänlumemaalausta ja marmorointia siis maalaten tehtyä marmorin jäljitelmää



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kuusenkerkkäsiirappi sekä pari bonusreseptiä kuusenkerkistä


Kuusenkerkkäsiirappi

1,5 litraa kuusenkerkkiä
1 kilo sokeria
1,5 teelusikallinen kanelia
1 ruokalusikallinen vaniljasokeria
2 litra vettä

Kerää kuusenkerkät toukokuussa tai kesäkuun alussa – hyttysmyrkyin ja pitkin housuin varustautuneena. Minä reppana tässä tuskailen hyttysenpuremia säärissäni. Offin viilentävää hoitogeeliä on levitetty puremakohtiin ja vieläkin kutisee, niin etten enää unohda laittaa housuja metsään.


Huuhtele kerkät hyvin, siirrä kattilaan, peitä vedellä ja keitä miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Nosta lopuksi kerkät pois ja purista niistä loputkin mehut kattilaan siivilän läpi.

Lisää noin 1,5 litraan kuusenkerkkälientä sokeri, kaneli ja vaniljasokeri ja keitä vielä 1-2 tuntia, kunnes keitos muuttuu tummanruskeaksi ja siirappimaiseksi. Purkita.

Sokeri, vaniljasokeri ja kaneli on lisätty ja vaaleanvihreä liemi on muuttunut vaaleanruskeaksi.

Olin kyltymättömän hyttysarmeijan uhrina ja keittokomeron ja hellan välissä kokeilemassa saisinko aikaiseksi hyväksi yskänlääkkeeksi käyvää ja jälkiruokakastiketta. Jotkut pitävät siitä myös monien pääruokien makeana mausteena, esimerkiksi juuresten tai vaikkapa grillipihvien kanssa. Meikäläinen roiskuttaa jatkossakin pihvinsä vihannesten kera. :D

Netistä löytyi kaksi muutakin kuusenkerkkäreseptiä. Itse en ole kokeillut, mutta jaetaanpa nekin, jos joku on innostunut useammasta käyttötarkoituksesta. :) 

 Valmista tulikin!



*** 


Kuusenkerkkätee

3-5 teelusikallinen kuusenkerkkiä
1-2 teelusikallinen hunajaa
(1 tilkka maitoa)
n. 2 desilitraa vettä

Hauduta kuusenkerkkiä 3-5 minuuttia noin 2 desilitrassa keitettyä vettä. Teen väri on hyvin hailakkaa, mutta kerkän maku maistuu. Lisää hunaja. Sekoita ja kaada tilkka maitoa viilennykseksi, jos maito on sinusta kuuluvinaan teehen. Minusta maito kuuluu juoda sillään tai lorauttaa kahviin ja sokerittomaan kaakaoon. :D
”P.S. Jos tahdot teestäsi hieman erilaisemman makuista, käytä hunajan sijasta kuusenkerkkäsiirappia”, neuvoo reseptin kirjoittaja.


***

 
Kuusenkerkkäkääretorttu

4 vapaan kananmunaa
150 gramma sokeria
50 grammaa vehnäjauhoja
75 grammaa perunajauhoja

Täyte:
0,5 desilitraa hilloa
3 ruokalusikallista kuusenkerkkiä
250 grammaa maitorahkaa
1 litra kermavaahtoa, joka saadaan 2 desilitrasta vispikermaa?
2-3 ruokalusikkalista kuusenkerkkäsiirappia

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos taikinaan, sekoita varovasti nostellen esimerkiksi nuolijaa apuna käyttäen, jottei vaahto lässähdä. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200) asteessa 6 minuuttia, kunnes paistos on saanut väriä. Kumoa valmis torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä hetki.

Levitä hillo tasaisesti pohjan päälle. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon maitorahka. Hienonna kuusenkerkät pieneksi silpuksi ja lisää kermatäytteeseen. Lisää kuusenkerkkäsiirappi ja hieman sokeria. (Jospa kuusenkerkkäsiirapista lohkeaisi tarpeeksi makeutta sokerittakin, ohjeen laatinut sokerihiiri?) Tarkista maku, ennen kun levität täytteen tortun päälle lastaa apuna käyttäen. Jätä reunoista muutama sentti vajaaksi, jotta täyte ei pursuisi täysin yli rullausvaiheessa. Kääri torttu rullalle leivinpaperia apuna käyttäen, jättäen sauman valmiin rullan alle. Laita torttu hetkeksi kylmään tekeytymään, niin kuusenkerkkien aromi tulee paremmin esiin.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Photoshootti Sara-Collien kanssa

Vastaantulevat koirat eivät enää pelota ja hermostuta minua, jolleivät ne ala murista turpa rytyssä tai niiden taluttaja ei vaikuta osaavan hallita ulkoilutettavaansa. Koirapelkoisena tienpuolta tuli vaihdeltua vaistomaisesti lähes minkä tahansa koiran ulkoiluttajineen tullessa vastaan ja lenkkeily loppui yläasteella. Huvittavaa turhan murehtimista antaa lemmikkieläinten stressaamisen heikentää elämänlaatua saamalla ihmisen käyttäytymään kuin säikyn peltohiirulaisen. :D Pelottaa milloin naapuritalon koiranomistaja kadottaa tykkänään sen vähäisen hallinnan inhotuspiskiinsä, jolla elukka on tähän asti viety kus- lenkille. En ole ainut, koska ihan naapuruston koiranomistajatkin kiertävät dobermannin kaukaa, vaikka omistaja on muka oikein Ranskassa esitellyt koirankoulutustaitojaan. ”Se on vaan leikkisä”, jamppa uskoo.

Koiran hankkimista suunnitteleville kuuluisi pitää soveltuvuuskokeet, vaikka nelijalkaiseksi perheenjäseneksi ei kaavailtaisikaan esimerkiksi saksanpaimenkoiraa. Hemmetti sentään sakemanni ei ole koirankoulutuksessa laiskottelevan sohvaperunan ja lepertelijän rotu. Mikään koira ei ole kenenkään karvainen vaavelitaaveli vaan lemmikkieläin, joten sille ei kuulu lässyttää kuten pikkumuksulle. Koiranomistaja, ole laumanjohtaja äläkä lepertelevä täti tai setä, niin koirastasi kasvaa suhteellisen harmiton yksilö. Äläkä vetoa laiskuuttasi ja välinpitämättömyyttäsi verukkeeseen ”Ei meiän Rekku mitään tee.”

Kasvoin koirataloudessa, jossa oli kultainennoutaja. Ne ovat kultaisia niin turkiltaan kuin ihmisystävälliseltä luonteeltaan, ja leppoisa ja kiltti oli vanha M:kin – ärsytti vaan karvakuonon kärkkymistaipumus ja piimän juominen. Tädilläni oli yhteen aikaan enimmillään neljä koiraa, saksanpaimenkoiria ja welsh gorgeja. Töppöjalat olivat välillä hoidossakin lapsuudenkodissani, kun minua kaksi vuotta vanhempi M oli jo hitaasti tassuttava vanhus.

Yksikään koira ei ole upottanut hampaitaan minuun. Sitä vastoin erään luokkakaverin susikoira ja kaksoistyttöjen nuori urospuolinen leonbergin koira nousi takajaloilleen näykkäisemään minua ilman että mitenkään ärsytin kumpaakaan koiraa. Urospuolisilla leonbergeilla ei ollut säkäkorkeutta ”kuin” 72 – 80 senttimetriä ja painoa 60 – 100 kiloa. Susikoira piti toimittaa viimeiselle piikille kun se rupesi puremaan (muttei minua). Silmille hyppineestä leonbergista kasvoi kunnollinen koira ilman Ceasar Millania.


Vantaalla kyläillessäni tutustuin paitsi Millan uuteen kotiin sekä hänen isänsä perheen skotlanninpaimenkoiraan, joka tuli vähäksi aikaa hoitoon. Tricolorjuniori Sara ei ollut vielä vuottakaan silloin, nyt taitaa olla. Millan opiskelijaboxissa riitti syynättävää ensimmäistä kertaa kylässä olevalle söpöläiselle, ettei se juurikaan malttanut pysähtyä kirmailultaan poseeraamaan meikäläiselle. Jaloilteluaan mielensä mukaan collie loikkasikin komealle kolmen istuttavalle rokokoosohvalle, vieläpä mainioimmalle paikalle kuvailla. Haa, Sara taitaakin olla esteetikkokoira, joka ei tyydy malleilemaan kyökin kaapiston edessä. ;)






Hauskaa, ihanaa ja tapahtumarikasta kesää lukijoilleni. :)