Herkät miehet, jotka stressaavat etteivät kelpaa naisille sellaisina kuin ovat

Jokaisessa meissä on enemmän tai vähemmän herkkyyttä olimme sitten miehiä tai naisia. Minun luonteestani löytyy kovuutta sekä herkkyyttä. Herkkyys on inhimillinen piirre. Yksi viidestä taitaa olla herkkä.

”Herkät ihmiset nähdään usein hauraina, hiljaisina ja varautuneina, mutta se ei tarkoita, että herkkyys olisi negatiivinen piirre. Herkät ihmiset ovat herkempiä kivulle, joten he välttelevät riitoja. Näin ihminen saattaa näyttää heikolta vain, koska ei ole aggressiivinen. Herkkä ihminen myös itkee helpommin. Herkät kuitenkin aistivat paremmin toisten ihmisten tunteet ja se voi olla hyödyllistäkin. Herkät ihmiset näkevät asiat toisin kuin muut. Se on erilaista vahvuutta, jota toisilla ei ole. Suurin väärinkäsitys on, että herkät ihmiset ovat ujoja tai neuroottisia. Olisi tärkeätä huomata, mikä ero on ujoudella ja varautuneisuudella. Ujous on sosiaalisen arvostelun pelkoa, eikä sitä löydy jokaiselta herkältä ihmiseltä. Useimmissa tapauksissa herkkää ihmistä ei tunnista muista. He mukautuvat paikkaan kuin paikkaan, vaikka mieluummin viettäisivätkin aikaa hiljaisessa ravintolassa meluisan sijaan. Herkät ihmiset ovat luovia, oivaltavia ja empaattisia.” Onko sellaisesta ihmisestä vaikea pitää?

”Erityisherkkyys puolestaan on synnynnäinen piirre, joka liittyy erityisen herkästi reagoivaan hermojärjestelmään, jonka vuoksi erilaiset tunne- ja aistiärsykkeet – niin sisäiset kuin ulkoisetkin – koetaan huomattavasti voimakkaampina. Erityisherkkä havainnoi syvällisemmin sekä ympäröivää että omaa sisäistä maailmaansa. Myös aistit ovat herkillä. Äänet, hajut ja maut erityisherkkä kokee voimakkaasti, samoin erilaiset visuaaliset elementit, kuten värit, valot ja liikkeet. Keskushermostoa stimuloivat aineet, kuten vaikkapa kahvi, vaikuttavat erityisherkkään voimakkaammin.” 

 

 

Herkät miehet ajattelevat pienenkin herkkyyden olevan naiset karkottava turn off, niinpä heistä epävarmimmat pistävät äijäilyroolin päälle. Rohkeimmat heistä ovat avoimemmin omia itsejään, olkoonkin osa huolissaan kelpaamisestaan naisille. Äijäilyyn voi kuulua esimerkiksi turhanpäiväinen uhoaminen somessa. En tietenkään voi puhua kaikkien naisten suulla, mutta uskoisin että useimpia naisia ei niinkään häiritse miehissä että miesten persoonista löytyy jonkun verran herkkyyttä, vaan se on jopa ihan hyväkin ominaisuus sopivina annoksin – herkän ei-erityisherkän miehen ollessa kyseessä. Tein FB-ryhmään ja yhdelle sivustolle gallubin ja ainakaan suurin osa naisista ei pitänyt herkkyyttä joko ollenkaan heikkoutena tai sitten siinä piirteessä oli hyvät ja huonot puolensa. Gallubiin vastanneet alfamalet pitivät herkkyyttä pelkkänä heikkoutena, jolleivät ne halunneet vain provota kommenttiboksissa. He ovat niin äijiä että. (Katsotaanpa ovatko sittenkään, kun oikein vahva nainen tulee vastaan, niin taitaa olla häntä sitten koipien välissä. ;> ) Turhanpäiväinen uhoaminen somessa ja irl sitä vastoin häirinnee eikä se edes ole naisista (siis järkevistä naisista) järin miehekästä. Miehekästä on osata pitää aina tarvittaessa puoliaan, tehdä velvollisuutensa, omata itsehillintä ja ottaa vastuu omasta elämästään ihan itse. Herkkyys ei estä että pystyy pitämään tarvittaessa puolensa, tekemään velvollisuutensa, omaamaan itsehillinnän ja ottamaan vastuun omasta elämästään ihan itse. Herkkä mies voi näin ollen olla ihan tarpeeksi miehekäs mies, muttei alfamaleuteensa tukehtuva.

Terveys on itsestäänselvyys?

Salut, messieurs-dames. Luvassa on katkeransävyistä avautumista tärkeästä asiasta, vaikka yleensä haluan pitää tämän blogin tunnelman keveänä ”hömppälinjalla”. Aina voitte jättää lukematta tämän postauksen, jos haluatte välttyä katkerammalta setiltä. ;) Postaukseni käsittelee myös alkoholismia, joka on minulle henkilökohtainen aihe. Minulla itselläni ei ole ikinä ollut pienintäkään alkoholiongelmaa enkä pidä enää suuremmin alkoholista. Juon pari alkoholiannosta muutaman kerran vuodessa jossain illanvietossa tai baarissa. Molemmat vanhempani ovat kuitenkin alkoholisteja ja siksi muutin kolmevuotiaana kokonaan sijaisperheeseen, äitini vanhemmille.

Kaikki nuoret ihmiset eivät osaa olla aina kiitollisia hyvästä terveydestään. Kai he pitävät itseään haavoittumattomina tai luulevat – mikä on vielä pahempaa! - hukkaavansa ”ainoan elämänsä” jolleivät ryyppää ryyppäämistään kuin olisi meneillään viimeinen päivä ennen maailmanloppua. Minä en todellakaan osannut olla kiitollinen hyvästä terveydestä, silloin kun sain vielä nauttia siitä. Kun terveyttä pidetään itsestään selvyytenä, ei muka tarvitse tehdä yhtään mitään sen edistämiseksi ja vaalimiseksi.

Joku menettää terveytensä kerralla aivohalvauksen tai ketiapiinin (vaikuttavaa ainetta ketiapiinina Seroquelissa ja halvemmassa versiossa Ketipinorissa) käytön ja lopetuksen myötä kuten minulle valitettavasti kävi... Aikanaan he toipuvat osittain ja saavat sentään elämänsä takaisin. Sitten he ymmärtävät ettei terveyden arvoa voi mitata rahassa ja tekevät kaikkensa ylläpitääkseen edes sen hataran terveytensä, jonka he ovat sinnikkyydellä saavuttaneet. Nuorilta alkoholisteilta ei riistetä kerralla terveyttä, vaikkeivät he ole piitanneet ollenkaan terveellisistä elämäntavoista toisin kuin joku ketiapiinia unettomuuteen syönyt tai pari masennuslääkekuuria popsinut on saattanut tehdä. Nykyisin minulla on merkittävästi terveellisemmät elämäntavat kuin vielä viisi vuotta sitten, mutta kyllä minulla voisi sanoa silti olleen ihan terveet elämäntavat sitä ennen – monien mielestä todella terveet elämäntavat. En hotkinut silloinkaan monta kertaa viikossa roskaruokaa tai valmisruokaa, en käyttänyt juurikaan alkoholia, tupakoin vähän, ulkoilin päivittäin ja minulla oli välillä liikuntaharrastuksia kuten aerobic teininä ja klassinen baletti.

Alkoholistit ovat vain saaneet hälyttäviä varoitusmerkkejä enemmän kuin kerran tai kaksi, joista heidän pitäisi päätellä että on tehtävä pysyvä elämänmuutos eikä vaan olla kuukautta selvin päin. En oikeasti tiedä tulenko ikinä ymmärtämään miksi alkoholisteille annetaan useita varoitusmerkkejä, muttei minulle. Enhän minä pelannut yhtä riskialtista uhkapeliä omalla terveydelläni? Keskustelupalstat olisivat olleet kyllä täynnä ihmisten käyttökokemuksia ketiapiinista, joista löytyy todella paljon tositarinoita ikävistä sivuvaikutuksista. Totta kai olisi ollut hemmetin järkevää lukea enemmän käyttökokemuksista ja harkita niiden perusteella kannattaako minun todellakaan alkaa käyttämällä käyttää unettomuuteen vakaviin psyykkisiin harhoihin tarkoitettua lääkevalmistetta. Mietin kolkosti virnistäen että ehkä olin siinä määrin pölkkypää että minua piti rangaista niin että seuraamukset ovat elinikäiset ja oppisin punnitsemaan kaikenmaailman lääkkeiden hyötyjä suhteissa haittavaikutuksiin.

Minä kun pidin teini-ikäisenä itseäni tyttönä, jolla ei ollut mitään. Hyvä terveyskö on yhtä kuin ei mitään, olkoonkin kyseessä alle kaksikymmentävuotias tytön hupakko? Minulla on nyt lähes kaikkea jota minulla ei ollut teininä, mutten edes muista enää miltä tuntuu olla fyysisesti terveyden perikuva.

Kuinka kerrytän sanavarastoani opiskellessani vierasta kieltä

Salut, messieurs-dames. Syyskuun alussa aloitin uuden harrastuksen. Toiveenani olisi ollut aloittaa kaksikin uutta harrastusta: itämaisen tanssin sekä ranskan alkeet. Itämaisen tanssin alkeistunnit pidetään minulle täysin sopimattomana ajankohtana ja tunneille pitäisi kulkea vielä KAHDELLA eri bussilla, niinpä ilmoittauduin suosiolla pelkästään ranskan alkeisiin. Kuitenkin ranska kiinnosti minua noista kahdesta harrastuksesta eniten. Sensuellilta ja aistilliselta kuulostava ranska sidottuine ääntämyksineen on ollut vuosia lempikieleni. Ranskaa ennen suurta vallankumousta hallinneiden Ludvig XIV:n ja tämän seuraajan Ludvig XV:n aika kiinnostaa minua suuresti – sattumoisin heidän aikansa on minun erityisalaani historian tuntemuksessa. Osa lempikirjoistani kuten Bel Ami, Kolme muskettisoturia ja kaksi ensimmäistä Angelika-kirjaa ovat ranskalaisten kirjailijoiden luomuksia. Näin ollen Ranskalla on paikka sydämessäni.

Valitsin ranskan valinnaisaineeksi jo seiskaluokan kevätlukukaudella, mutta ryhmää ei voitu aloittaa liian vähäisen osallistujamäärän takia. Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa ei ollut edes ranskaa tarjolla opiskelijoilleen. Saattaisin lukea suuremmitta ymmärtämisvaikeuksitta fanfictionia ranskaksi enkä tarvitsisi englanninkielistä tekstitystä ranskalaisiin sarjoihin, jos olisin päässyt opiskelemaan teininä kieltä. Silti pääasia on että pääsin lopulta aloittamaan ranskan opiskelun, vaikka jouduinkin kustantamaan sen omasta pussistani osittain. Kotkan opistossa on tarjolla oikein seitsemän ranskan kurssia, jos lasketaan mukaan edistyneiden kurssi jossa luetaan ranskaksi Le Petit Prince eli tv-piirrettynäkin tuttu Pikkuprinssi.

Onko teillä usein vaikeuksia kerryttää sanavarastoa vieraita kieliä opiskellessa vai oletteko lahjakkaita kielissä? Haluatteko kokeilla jotakin muuta tapaa kuin sanaston pänttäämistä, jonka jälkeen miesystävä kuulustelee sanoja teiltä? Minullapa onkin tarjota teille jotain muuta niksiksi Olen käyttänyt tätä tapaa sanavarastoni laajentamisessa ja tämä tehokkaaksi havaitsemani metodi on edelleen käytössäni.

Ala-asteella aloitimme kolmannella luokalla englannin opiskelun. Meillä oli sama melkoinen natsitäti englantia opettamassa viidennen luokan loppuun asti. Aina kun aloitimme tekstikirjasta uuden lukukappaleen saimme kotiläksyksi kirjoittaa englannin vihkoon kopion sen sanoista. Minulle se oli tavattoman tylsää puuhaa, eikä urakka valmistunut silmänräpäyksessä. Menetelmä ei ikinä auttanut minua laajentamaan suuresti englannin sanavarastoa. Yläasteen opettaja ei ainakaan laittanut kopioimaan sanastoa. Täti saattoi antaa kotiläksyksi suomentaa kappaleen ruutuvihkoon, ja se onkin jo tehokkaampi opiskelukonsti. Peruskoulussa englanti oli heikoimpia aineitani matematiikan, fysiikan, kemian ja liikunnan jälkeen. Sanaston lukeminenkaan ei oikein toimi minulla sanojen opettelussa.

Minun menetelmäni on seuraavanlainen: kirjoitan mieluiten värikkäille muistilapuille tai valkoisille muistilapuille sanat/ sanonnat vieraalla kielellä ja toiselle puolelle suomeksi. Teen siis pieniä sanakortteja. Plärään ensin sanakortteja ranskan sana/ sanonta päällimmäisenä, kunnes muistan mitä mikäkin on suomeksi. Sen jälkeen käännän sanakorttinivaskan, suomi etupuolella. Minun onkin jo vaikeampia muistaa aluksi kunkin sanan/ sanonnan ranskannos, mutta kun selaan useana päivänä sanakortteja muistan lopulta ainakin lähes jokaisen sananparren. :D Sanakorttien askarteluun pitää uhrata pikkuisen aikaa eikä kirjoittaminen ole ainakaan teineistä miellyttävää älypuhelimien aikakaudella, mutta ainahan opiskelun eteen on uhrattava vähän aikaa ja vaivaa että oppii hyvin.

Patriisittarena isompien ja pienempien halloweenmörköjen seassa

Salut messieurs-dames. En ole vielä ihan kokonaan parantunut flunssassasta, joskin oireet ovat helpottaneet huomattavasti. Olen ollut jossain määrin kuumeinen, minulla on ollut sekavahko ja heikko olo lievine huimauksineen ja sairastaminen on väsyttänyt. Sairastelun aikana minua ei ole yskittänyt kunnolla kuin korkeintaan kahtena päivänä. Ennemmin vähän kuumetta kuin lähes tauotonta limansyöksemistä ja yskimistä, nenä kokonaan tukkoon muurautunut ja parin tunnin mittaisiksi jäävät yöunet. Luullakseni sisarenpoikani tartuttivat flunssan minuun sisarentyttäreni syntymäpäivillä. Aivan ”mahtavaa”. Toivottavasti te ette ole tällä hetkellä flunssassa.

Palatkaamme Halloween 2017:n viettämisestä tarinointiin kuulumiskartoituksen jälkeen. Juhlin tänäkin vuonna Halloweenia/ Kekriä pääkaupunkiseudulla, joskin eri seurassa kuin kahtena aiempansa vuotena. Lähdinkin siskopuoleni H:n ja sisarenpoikieni E:n ja O:n (seitsemän- ja viisivuotias) kanssa ajamaan kotipihastani Karhulasta Espooseen siinä yhdentoista tienoilla aamupäivällä. Kolme vuotta täyttäneellä sisarentyttärelläni oli Halloween-teemaiset syntymäpäivät. Niissä oli kaksi kattausta: ensimmäinen päivänsankarin porvoolaisille isänpuoleisille sukulaisille ja toinen hänen vanhempiensa ystäväpariskunnille plus näiden lapsille, joita oli muistaakseni viisitoista.

Saarekkeen herkut olivat suklaakakun haamumarenkeja ja mutakakkua lukuun ottamatta lankoni ja siskoni M:n käsialaa. H oli leiponut marengit ja mutakakku oli pakastetuote.

Ylhäisen vampyyrittaren asuun sonnustautumisesta on muodostunut minulle ihana Halloween-traditio, koska haluan ennemmin olla elegantti, naisellinen ja viettelevä olento kuin mätäihoinen zombie tai kallonaama. Rikoin kuitenkin tällä kertaa traditioni pukeutumalla patriisittareksi eli antiikin roomalaiseksi aatelisnaiseksi. Alunperin minä olin aikeissa pukeutua patriisittareksi erään kaverini antiikkiteemaisiin syntymäpäiväpippaloihin, mutta jouduin jättämään ne harmikseni väliin, sillä Kiinasta tilaamani mekko ei kulkeutunut ajoissa lähikauppani K-marketin postiosaston hyllylle. Mekon piti olla perillä syyskuussa eikä lokakuussa! Saatuani lopulta mekon kiertelin kirpputoreilla metsästämässä ylellisen näköistä ikkunaverhoa stoolaksi muuten kasassa asusteita myöten olevaan naamiaisasuun. Minun lisäkseni vain siskoni H ja itse päivänsankaritar eivät olleet pukeutuneet kauhuteemaisesti. H oli yksisarvinen sarvipantoineen ja minun sprayhiusväreillä raidoittamissa hiuksissaan. Päivänsankaritar puolestaan oli my little pony pastellinsävyisessä naamiaisasussaan, johon kuului pitkähihainen, legginssit, puffuhelmaisista puffuin tutu ja korvallinen hiuspanta, jossa oli sateenkaarenväreissä säihkyvä otsatukka.

Minusta on kivaa ettei Halloweenin/ Kekrin juhliminen ole toistanut samaa kaavaa. Vuonna 2015 oli isot bileet ja viime vuonna tyttöjen ilta ja tänä vuonna juhlimista lastenkutsujen merkeissä. Ehkä ensivuonna on taas erilainen Halloween? :)

 pieni päivänsankaritar

 minä ja vanhin siskonpoikani ekaluokkalainen E