sunnuntai 8. helmikuuta 2015

80-luvun hiusmuotia

Samoin kuin 80-luvun vaatetrendeissä pyrittiin muunneltavuuteen, niin myös hiusväriä ja kampausta vaihdettiin usein. Muodikkaat kasarikutrit olivat joko suuria, säkkäräksi permanentattuja, tupeerattuja tai krepattuja leijonanharjoja tai geelillä litteäksi kammattuja. Hiusvärimuoti oli dramaattista mustine, punaisine ja valkoisineen. Naiset saattoivat pyytää kampaajaansa saksimaan itselleen lyhyen hiusmallin tai miehet kasvattaa poninhännälle yltävän kuontalon, johon saatettiin ottaa permanentti.

Kasariteemaisiin bileisiin kiskaistaan usein räikeät jumppatrikoot ja kammataan krepatut hiukset korkealle sivuponinhännälle, naisten yleisimmille trendikampaukselle. Keskipitkille ja pitkille naisenkruunuille luodut Jersey girl- ja Big bang -hiustyylit, ennen näkemättömän epäsymmetriset leikkaukset ja rocktähtien mullet-malli olivat myös suurta huutoa.

nuori Kim Wilde

Don Johnson Miami Vicen Sonny Crockettina

nuori Sandra Lauer/Cretu

hiusmuodin kameleontti tällä kertaa kiharassa, pitkässä ja tummassa hiusmallissa


nuori Cyndi Lauper, värikkyydessä pihistelemättömänä

Heart-yhtye

nuori Madonna


keski-ikäinen Joan Collins

Pretty Poison

kasariversio kananperse-kampauksesta

Dingo poseeraamassa silloisella kokoonpanollaan, Neumann keskellä päältä platinanvaaleassa ja alta mustanruskeassa kuontalossa



http://www.hairstylesdesign.com
http://www.israbox.net
http://vimeo.com
http://ultimateclassicrock.com
http://becuo.com
http://www.dailymail.co.uk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti