Bloggausharrastukseni jatkuu vihdoinkin!

Hello. Long time no see.

Koulunkäynti osoittautui aivan liian uuvuttavaksi minulle, vaikkei kestänyt edes ihan viittä kuukautta. Olin ensimmäisen työssäoppisrupeaman aikana ihan poikki, mutta oletin voimieni silti palautuvan kun pääsen takaisin koulunpenkille. En ollutkaan yhtä uupunut, sillä tässä opintojaksossa opiskelu koostui käytännön harjoittelun lisäksi myös teoriaopinnoista pitkälti niin että koulupäivän aikana oli yhtä paljon teoriaa kuin käytäntöä. Silti olin edelleen kaiken aikaa väsynyt, päätäni särki usein, minua heikotti ja huimasi. Noiden oireiden lisäksi minulla esiintyi niin sanottua aivosumua, hengenahdistusta keskittymiskyvyn puutetta, sydänoireita (palpitaatioita). Niihin aikoihin erään hyvinvointiblogin pitäjä kirjoitti että häneltä oli löytynyt raudanpuute ilman anemiaa. Koin ahaa-elämyksen yhdistäessäni oireeni joko anemiaan tai raudanpuutteeseen.

Inhoan verikokeita niin paljon että välttelen niitä, jos suinkin mahdollista. Niiden ottaminen on niin inhottavaa minulle, sillä suonistani on hankalaa saada verta. Minulta löytyi kuitenkin sen verran rohkeutta että menin arvauskeskukseen, josta sain Nopsa-vastaanoton sairaanhoitajalta samaksi päiväksi ajan laboratorioon verenkuvan ottamista varten. Sain kuulla tulokset parin päivän kuluttua, sillä silloin oli perjantai. Hemoglobiinini oli hyvä kuin tehdäkseni pilaa uupumuksestani. Arvauskeskuksessa ei suostuttu ottamaan minulta ferritiiniä, koska hemoglobiini oli niin hyvä. Jeeeeee! Hakeuduin sitten yksityiselle lääkäriasemalle, jossa suostuttiin ottamaan ferritiini ilman lähetettä. Se olikin aivan liian alhainen, vain 24. Kun ferritiini on alle 30, rautavarastot ovat kokonaan tyhjentyneet. Satasta hipova lukema olisi riittävä spesialistien mukaan – Esa Sopin ja Tom Wideniuksen. 

Minulta riitti loppuvuodesta energiaa tasan koulunkäyntiin ja arkirutiineihini (kotiaskareet, kevyt lihaskuntotreeni ja ulkoilu sekä elämäni suurin intohimo kirjoittaminen). Nukahtelin monta kertaa viikossa valot päällä edes ehtimättä pesemään hampaitani. Viikonloppu ei riittänyt minun palautumiseeni alkuunkaan. Jaksoin kuitenkin käydä työvoimapoliittisen koulutuksen loppuun asti ilman että minulle kertyi sinä aikana kokonaan lopahtaneesta kiinnostuksesta huolimatta seitsemää päivää enempää poissaoloja. Olin sen verran ahne että menettelevä päiväraha kannusti minua kestämään loppuun asti. :D

Joulunpyhinä koulutus oli paria etäpäivää lukuun ottamatta onnellisesti ohi. Vuoden viimeinen viikko vierähti kohtuullisen nuuduksissa. Olin aika vähällä torkahtaa hetkeksi joulupäivänä siskoni H:n kulmasohvalle, vaikka kello oli silloin korkeintaan 21 ja se on vielä aikaisin jopa outojen valtavirtapäiväkulkijoiden vuorokausirytmiin hetkeksi pakotetulle yökyöpelille. Vasta viime viikolla aloin tuntea itseni kunnolla levänneeksi ja sen verran energiseksi että jaksan taas tehdä muutakin kuin arkirutiineja – aloittaa vaikka kuukauden sisällä kuntouttavan työtoiminnan jossa olen korkeintaan kolmesti viikossa.

Siitä huolimatta että koulutus uuvutti minut ja huomasin hakeutuneeni näköjään väärälle alalle, se ei ollut raskainta tämän vuoden aikana. Siitä huolimatta että jaksamiseni oli kesällä enemmän kuin koetuksella oli siinä suhteessa elämäni paras vuosi, etten ole ikinä päässyt yhtä paljon eteenpäin yhden ainoan vuoden aikana. Vuoteen mahtui isoja ja pieniä onnellisuuden kultaamia hetkiä. Opin yhdessä vuodessa enemmän kuin monet ihmiset oppivat koko elämänsä aikana, uskokoon ken haluaa. Minusta tuntuikin vuodenvaihteessa olisi kulunut ainakin kymmenen vuotta, mutta olen silti säilynyt hämmästyttävän nuorekkaana siihen nähden.

Blogini tulevat jatkossa taas päivittymään entisellä tiheydellä. Palaillaan. :)