lauantai 20. lokakuuta 2018

Ideoita halloweenasuun

Iltoja, kanssasynkiöt

Jes jes Halloween on jo ovella meidän ”paheellisuuden” viettelemien ihmisolentojen iloksi ja ”hyveen sanansaattajien” harmiksi. Onko teillä jo selvät sävelet, mitä aiotte tehdä Halloweenina 2018? Järjestättekö itse kotonanne kekkerit vai lähdettekö jonnekin muualle bileisiin?

Halloweenasun suunnittelu olisi kiistämättä parasta aloittaa mahdollisimman hyvissä ajoin – kuukausiakin ennen h-hetkeä – mikäli Halloweeniin haluaa panostaa kunnolla. Valmistelut on aloitettava hyvissä ajoin etenkin siinä tapauksessa että asu on teetättävä/ ommeltava itse tai tilattava verkkokaupasta. Vielä kuitenkin ehtii. Minulla on teille neljä sopivasti toisistaan poikkeavaa asuideaa.



The Brides of Draculan vampyyrineitojen on niin Halloweenia, että minun oli välttämätöntä lätkäistä se ensimmäiseksi postaukseen. Tällä kertaa en kuitenkaan tarjoa sitä asuvaihtoehdoksi. Ensimmäinen vaihtoehto on Marie Antoinette/ mestatun aristokraatin haamu – miksei myös Ranskan Kuningas Ludvig XVI tai aatelismies. Kieltämättä tämä asu tulee näistä kaikkein kalleimmaksi, mikäli kaiken haluaa olevan viimeisen päälle, mutta lupaan että asuun satsaaminen on onneksi kaiken vaivan arvoista! Juuri tämä aaveasu on suosikkini näistä, onhan se kaikkein näyttävin ja korein sekä kotoisin 1700-luvulta.

Molempien kuvien leninki edustaa 1700-luvun lopun ranskalaista hovimuotia, olkoonkin etteivät ne ole ihan autenttisia. (Silti huomattavasti autenttisempia kuin Valtiatar-sarjan wanhojen tanssi -koltut.) Ensimmäisessä kuvassa on käsittääkseni taiteiltu rokokookampaus omista hiuksista jotka on viimeistelty puuteroinnilla – kenties puuterointi on hoidettu suihkauttamalla hiuksiin säästelemättä kuivashampoota? Toisessa kuvassa on taas vedetty valkoinen peruukki päähän. Aaveen iho on pakkeloitu lumivalkoiseksi, kulmat tummennettu hyvin tummiksi, poskeen piirretty ensimmäisessä kuvassa kauneuspilkku ja huulet voi joko jättää vaaleiksi tai maalata helakanpunaisiksi.


Kuolema

Kukaan jota viikatemies on tullut hakemaan ei ole tietenkään ole palannut kertomaan, miltä Kuolema on näyttänyt. Näin ollen Kuolema voi olla seksikäs luurankohahmo mustassa halkiollisessa kaavussaan, kuten tämä lady. Kaavun kaula-aukosta vilkkuvat luut voivat olla ommeltu kiinni kaapuun tai sitten hänellä on kaapunsa alla korkeakauluksinen luurankotoppi/ -t-paita, joita myydään esimerkiksi Empissä.


Narcissa Cissy” Malfoy

 
Moni Harry Potter -fani oli aikanaan aikalailla pettynyt Helen Mcroryn pestaamisesta esittämään Draco Malfoyn äitiä Narcissaa. Kieltämättä rooliin olisi takuulla löytynyt ulkonäön osalta parempia vaihtoehtoja, mutta minulla ei ole mitään valittamista rouva Malfoyn vaatetuksen ja kampausten suhteen Puoliverisessä prinssissä – hiusten väriä lukuun ottamatta. Narcissa ei koskaan poistu Malfoyn kartanosta laittautumatta ihan tiptop kuntoon. Vaaleat hiukset on kiharrettu tai kammattu arkenakin juhlavalle nutturalle ja 1940-luvun tyyppinen meikki kaunistaa hänen kasvojaan, jotka ovat kauniit jo au naturel.


Mustalaisnoita/ mustalaisruhtinatar

Viimeinen asu ei ole kaikkein kekseliäimmistä päästä ainakaan rapakon takana, onhan Youtube täynnä meikkitutoriaaleja mustalaisruhtinattarelle ja Esmeraldalle. Mutta eihän se haittaa, kun asu on näinkin nätti boheeemilla tavalla. Olen itsekin pukeutunut mustalaisnoidasta, joskaan en Halloweenina vaan kaverini Vappubileisiin vuonna 2016, joskaan oma versioni ei ollut ihan täydellinen vaikka onnistuin ihan kohtuullisesti. Korvissani killuivat ”kultaiset” korvarenkaat, sormeni hukkuivat sormuksiin (kuten muutenkin, kaulakoruja ja puhvihihainen pusero sekä huivi päässä. Silloin ei kuitenkaan löytynyt rannerenkaita ja kirjavaa pitkää hametta.

Korujen ja vaatteiden lisäksi on hankittava musta tai ainakin tummanruskea kihara peruukki, mikäli hiusten väri ei ole valmiiksi tumma tai hiukset ovat olkapituisia lyhyemmät. Kiharaiset kutrit hulmuavat auki tai kammataan kahdelle letille. Meikin ei ole tarkoitus olla erityisen näyttävä ja värikäs. Tarkoitus on näyttää raikkaalta ja luonnostaan tummapiirteiseltä. 

 
Lisää Halloween-aiheisia postauksiaksiani:


Vähät me kaikenmaailman kiihkouskovaisista moraalisaarnaajista, jotka vastustavat Halloweenia henkeen ja vereen. Pitäkäämme hauskaa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti