Hello again!
Bloggasin hetken aktiivisesti tauon jälkeen, mutta sitten jäin taas
tauolle – tosin en muista somekanavistani. Tauko ei johtunut
kuitenkaan tällä kertaa uupumuksesta ja siitä toipumisesta. Olen
ollut paljon energisempi viime vuoteen ja alkuvuoteen verrattuna,
välillä suorastaan tarmon pesä. Päätin vaan pitää
bloggailutaukoa tasan niin kauan että saisin yhden hyvin rakkaan
sanataideprojektin valmiiksi. Pyrkimyksenäni oli saada se valmiiksi
jo heinäkuuhun mennessä, mutta en osannut organisoida
ajankäyttöäni, en aina edes keksinyt mitäs kirjoittaisin
seuraavaksi ja olin myös niin rakastunut juuri tähän projektiin,
etten olisi halunnut sen päättyvän koskaan. Valmista tuli viime
viikolla. Tunsin itseni voittajaksi, olinhan niin tyytyväinen kun
olin saanut intohimoni takaisin kirjoittamiseen, mutta minulla oli
myös hyvin haikea olo, kun tajusin että nyt se on valmis. Tietysti
minua lohdutti että voin kirjoittaa lisää näiden hahmojen
juonitteluista aina välillä. Seuraavaksi pitäisi kirjoittaa
ainakin yksi teksti yhden suomalaisen kirjoitussivuston haasteeseen
ja sen jälkeen alan suunnitella romaania – mutten todellakaan
tiedä mitä romaania. Onko se kokonaan kuvitteelliseen Marmorien
-nimiseen maailmaan sijoittuva romaani, vaiko vampyyriromaani vaiko
eroottissävytteinen romaani lähitulevaisuudesta?
Aloitin blogitaukoni
aikana kuntouttavan työtoiminnan samassa paikassa, missä olin viime
vuonna työkokeilussa, eli siellä kierrätysmyymälässä jolla on
Kotkassa kaksi toimipistettä. Työvoimapoliittisessa koulutuksessa
ollessani huomasin, ettei kokopäivätyö sovi minulle ollenkaan ja
olin kiinnostunut testaamaan miten hyvin jaksaisin käydä kolmesti
viikossa töissä. Olisin halunnut päästä aloittamaan kuntouttavan
työtoiminnan jo maaliskuun alussa, mutta se ei tietenkään
onnistunut, koska kesti oma aikansa että pääsin ylipäätään
Väylän asiakkaaksi ruuhkan takia. Näin ollen pääsin aloittamaan
kuntouttavan työtoiminnan vasta huhtikuun lopussa kolmen kuukauden
sopimuksella: neljä tuntia kolmesti viikossa vaihtelevilla
työpäivillä. Olisin halunnut pitää koko heinäkuun lomaa ja
palata elokuun alussa kierrätysmyymälään, sillä heinäkuu on
liian kuuma kuukausi töiden tekemiseen, ellei ole hyvin ilmastoitu
työpaikka, mutta se ei mitenkään sopinut niille. Siksi minua vasta
sapetti etten päässyt aloittamaan maaliskuussa!
Rehellisesti
sanottuna en keksi mitään hyvää töissä läkähtymisestä
helteellä. Muuten kuntouttavassa työtoiminnassa on paljon hyvääkin.
Se on minulle enemmän hyväksi kuin jatkuva kotona oleminen, kunhan
sitä on vain kolme kertaa viikossa. Minulla riittää tällä
työmäärällä energiaa muuhunkin kokkaamiseen, kaupassa käymiseen,
siivoamiseen ja yhteen ainoaan harrastukseen, siihen rakkaimpaan. En
nukahtele jatkuvasti valot päällä jaksamatta pestä edes hampaita,
sillä neljässä vapaapäivässä ehtii jo palautua. Viikonloppu
tuntuu viikonlopulta eivätkä päivät vaan sulaudu toisiinsa kuin
loputon ketju ja olen selkeästi aktiivisempi. Toki kevääseen ja
kesään on mahtunut synkkiä päiviä, jotka ovat ottaneet pahasti
voimille, mutta se ei ole johtunut ainakaan liiasta työmäärästä,
vaan ihan siitä ettei ole aina järin mukavaa olla empaatikko,
olkoonkin että minun on nykyisin helpompi elää tämän
ominaisuuteni kanssa.
Pohdiskelin yhdessä
vaiheessa koulutusvaihtoehtoja, haluanhan jossain vaiheessa opiskella
jotain itseäni kiinnostavaa sekä hyödyttävää. Pidin silloin
koulutusvaihtoehtojen miettimistä ajankohtaisena sitten kun
ferritiini on noussut tarpeeksi. Tajusin kuitenkin ettei ainoastaan
liian alhainen ferritiini tee viisipäiväisestä työviikosta
minulle liian uuvuttavaa, vaan autismin kirjon piirteet, joita
minusta löytyy selvästi. Lapsena ja teininä oireilin
voimakkaammin, kuten jouduin helposti konflikteihin luokkakaverien
kanssa, olin sosiaalisesti kömpelö ja sain hallitsemattomia
raivokohtauksia. Nykyään sosiaaliset taitoni ovat huomattavasti
paremmat, olen paljon rauhallisempi ja minulla on hyvä itsehillintä,
mutta silti palan loppuun, jos elämässäni on liikaa sosiaalista
kanssakäymistä. Niinpä ensin on neuropsykologisten tutkimusten
aika ja vasta sen jälkeen koulutusvaihtoehtojen miettiminen.
Puhtaanapitoala on ainakin kokonaan pois suljettu, vaikka
opiskelumuotona olisi oppisopimuskoulutus – samoin ravintola-ala/
keittiöapulaisen hommat! Herätä nyt kukonlaulun aikaan ja päästä
siihen nähden tosi myöhään kotiin surkealla korvauksella
alimiehityksellä raatamisesta.
Päätän
postauksen Kesän 2019 valokuva-albumilla.
Tarvitsin toki postauksien kuvitukseksi kuvia itsestäni, joskaan se ei ole ainoa syy miksi olen asettunut kameran eteen tavallista useammin. Olen alkanut vihdoinkin viihtyä myös kuvauskohteena, kun hylkäsin pelkän kuvissa koristeena toimimisen ja löysin teemoja, jotka ovat niin minua kuten mystiikka.
En ärsyynny enää, jos kuvausidea ei sitten onnistukaan kuvaustilanteessa, voihan aina yrittää yrittämistään uudelleen. Kuvaamalla pystyi parhaiten selvittämään, mikä toimii parhaiten.
1700-luvun sotilasleiri
Loput
kuvat ovat Haminasta, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa
Miekat, muurit ja musketit -historiafestari, vetonaulaksi niille
vuosille jolloin ei ole Hamina Tattoota. Seuranani oli minun tavoin
historiasta kiinnostunut lapsuudenkaverini A. Oli kyllä varsinainen
onnenpotku että näin lähellä järjestettiin minun makuuni oleva
kulttuuritapahtuma, joita Kotkan meripäivät ja Hamina ja Tattoo
eivät ole, onpahan vaan tullut käytyä ensin mainitussa tätä
vuotta lukuun ottamatta.
Kolme kuvaa Kauppiaantalon museon yhteydessä olevasta sepän asunnosta
Haminan bastioni
Kuvissa Venäjän keisarinna Katariina Suuri ja Ruotsi-Suomen silloinen hallitsija Kustaa III sitä varten että festarikävijät pääsisivät ottamaan itsestään selfien hallitsijan/ hallitsijoiden kanssa. Minun osaltani selfiet jäivät suosiolla ottamatta, koska sateen takia kampaus ei ollut enää kohdallaan.
Ensikertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti