Tätä minä tarkoitan kun sanon olevani pakana osa 2

Hyvää iltaa. Tätä minä tarkoitan kun sanon olevani pakana -postauksen ensimmäisessä osassa kasvettiin vauvakasteen saaneesta tapaluterilaisesta aikuiseksi naiseksi, jota pakanuus alkoi vetää vahvasti puoleensa parikymppisenä. Tällä kertaa paneudummekin harjoittamaani rekonstruktionistiseen pakanuuteen rituaaleineen ja arvoineen. Instagram-profiilissani on joskus lukenut in english saksalaisen Friedrich Nietzchen sitaatilla ”Kaikesta mistä on kirjoitettu rakastan vain sitä, mikä on kirjoitettu verellä.” ei ole mitään tekemistä pakanuuteni kanssa. Luovana persoonallisuutena satun tiedostamaan että taiteessa on nähtävä, miten paljon siihen on panostettu luomisvaiheessa. 
”Pakanallinen rekonstruktionalismi on menetelmä, jolla kehitetään ja harjoitetaan pakanuuden historiallisia muotoja nykyajan maailmassa. Se lähtee kaksoisoletuksesta, jonka mukaan muinaiset uskonnollisuuden esiintymät olivat merkityksellisiä, ja että uskonnonharjoituksen muodot pysyvät merkityksellisinä aikojen halki.

Käytännössä RP erottuu muista uuspakanuuden muodoista painopisteidensä osalta. RP:n perspektiivin perusajatuksiin kuuluu:

* historiallisten ennakkotapausten ensiarvoinen asema jumaluuksien, palvonnan ja symboliikan osalta

* etninen spesifismi ja eklektisyyden hylkääminen

* mesopakanuuden (kuten elvyttämiskauden druidistiset ryhmät, seremoniallinen magia) hylkääminen

* wiccalaisen teologian hylkääminen, erityisesti sen duoteistisessa muodossa (eli ”kaikki jumalat ovat yksi jumala, kaikki jumalattaret ovat yksi jumalatar”)

* inspiraation kunnioittaminen yhdistettynä selvään rajanvetoon henkilökohtaisesti intuitiosta peräisin olevan uskonnonharjoituksen ja historiallisista ennakkotapauksista tulevien välillä.”-Pakanaverkko

 

Menestyäksemme todella elämässä tarvitsemme jumalten varjelusta ja ohjausta. Kuolevaisen ihmisen kuuluu pyytää menestystä pyytää nöyrästi ja hartaasti, jolloin siinä ilmenee hurskaus. Suhtauduin jumaliin niin kunnioittavasti etten missään tilanteessa halua antaa aihetta vihastumiseen saati tyytymättömyyteen. Minulla ei ole oikein oikeutta vaatia itselleni suopeutta ja ajallista siunausta ennen kuin olen antanut jumalille kunnolliset uhrit. Uhraan joko siksi että haluan säilyttää jatkossakin jumalten suosion tai toivon menestystä juuri jollain tietyllä elämän osa-alueella. Kalenteri ja se mihin satun kulloinkin tarvitsemaan apua määrittävät mille laajan pantheonin jumalalalle tai jumalille uhraan. Eniten tulee uhratuksi kotijumalille ja seuraavaksi eniten kahdelle jumalattarelle johtuen siitä että toinen heistä on taiteiden ja tieteiden suosija ja toinen rakkauden, kauneuden ja erotiikan jumalatar.

Ennen uhrilahjat luokiteltiin joko verettömiin – hedelmiä, leipää, viiniä, maitoa, mettä, suitsukkeita ja kukkia – tai verisiin – karjaeläimiä kuten lampaita ja nautoja. Minulta on kysytty joko tosissaan tai vähän läpällään kauhistellen ei kai uhriseremonioihin vain sisälly eläinuhreja kuten lintuja. Eipä sisälly, sillä nykyään rekonstruktionistit uhraavat joko täysin verettömiä uhreja tai ainakin valmiiksi teurastettua lihaa. Käyttämissäni yksinkertaisissa rituaaleissa jumalille kuuluu antaa uhrilahjaksi viiniä ja jumalattarille maitoa, mutta sitä vastoin kotijumalille voi antaa uhrilahjaksi kukkia, viiniä, maitoa tai polttaa suitsuketta; itse poltan lähes aina suitsukkeen ja satunnaisesti saatan tarjota maitoa. Joka kerta uhratessani saan olla ainakin tietoinen että minua oikeasti kuunnellaan toisin kuin monoteistiaikoinani. Jumalat ja Jumalattaret eivät ilmesty eivätkä puhu rituaaleissa, mutta tunnen hyvin vahvan energian kosketuksen.

Minua on varjeltu usein onnettomuuksilta joko kokonaan tai ainakin minulle ei ole käynyt niin huonosti kuin olisi voinut käydä. Viimeksi mainitusta tapauksesta on esimerkkinä liukastumisonnettomuus Pasaatissa vuonna 2017, josta selvisin sentään murtuneella kyynärpäällä. Silloin aistin ihmistä korkeamman voiman olevan läsnä. Rukouksiini on vastattu, mikäli sen on katsottu olevan minun korkeimmaksi parhaakseni. Esimerkkinä toteutuneesta rukouksesta on että sain pyytämääni viisautta huomattavasti lisää kuukausissa enkä vuosissa. Toiveeni että erään miehen ja minun välilleni muodostuisi eräänlainen friends with benefits -kuvio ei toteutunut, vaikka toivoin sitä hartaasti vuosia. Jälkeenpäin olen niin helpottunut, ettei tämä toive toteutunut, sillä minulle valkeni että olinkin hullaantunut pelkästään kuvitelmaani tästä miehestä/ hänen potentiaaliinsa. Arvon herrasta on ollut harmia aiemmille naisilleen eikä hänestä ole tähän asti laittamaan elämäänsä järjestykseen ihan itsensä takia eikä häneltä löydy edes maalaisjärkeä ja itsehillintää. Tosiasiat ovat olemassa, mutta niiden toteaminen ei tarkoita ettenkö olisi antanut tuolle kaksilahkeiselle anteeksi. Hänestä ei ole enää minulle harmia ja olen päässyt niin paljon elämässäni eteenpäin.

Hurskaudesta syntyvät hyveet ovat yhteiskunnallisia. Minun kuuluu noudattaa yhteiskunnan eli Suomen valtion jäsenenä sen lakeja. Yhteiskunnallisten velvollisuuksien täyttäminen on yksi parhaimpia ja luonnollisimpia tapoja osoittaa hurskauteni ja harjoittaa hyveitä. Yhteisön yleinen hyöty edellyttää minua rajoittamaan tarvittaessa mielihalujani niin etten vahingoita yhteiskunnan muita jäseniä. En saa ajatella pelkästään omaa etuani, vaan minun on otettava muutkin ihmiset huomioon, niin yhteiselo muodostuu harmoniseksi. Neljä päähyvettä versoavat kohtuullisuudesta: kärsivällisyys, oikeus, viisaus ja urhoollisuus. Niiden harjoittaminen on hurskautta, mutta niiden laiminlyönti on syntiä. Synti ei ole jumalan ja ihmisen sisäisen sovun rikkomista, vaan usein koomista ylvästelyä kun kuolevainen ihminen ei muista paikkaansa, vaan änkeää ylemmäs jumalten vallan alalle, jolloin kukkoilusta on seurattavissa huonoa onnea.

”Mikset sä vietä enää joulua?” minulta on kysytty. Tietenkään rekonstuktionisti ei vietä kristittyjen juhlapyhiä kuten pyhäinpäiviä ja pääsiäistä, joskaan en ole viettänyt niitä ennen kääntymistänikään. Meillä on oma kalenterimme juhlapäivineen. Jotkin juhlapäivä sattuvat melkein samaan aikaan kuin esimerkiksi joulu. Se vain päättyy aiemmin, juhlalla on eri nimi, sitä vietetään eri jumaluuden kunniaksi joskin sen juhlimiseen kuuluu tuttuja jouluperinteitä kuten kyläily ja pienet lahjat – joista joulunvietto on saanut vaikutteita. En edusta yleisintä pakanallista suuntausta niin kuin wiccoja tai Karhun kansaa (suomenuskoiset), niinpä juhlapäiväni rajoittuvat rituaaleihin sille jumalalle jonka kunniaksi juhlaa vietetään. Tietysti voin sulauttaa joulukuisen juhlan jouluun kyläilemällä, herkuttelemalla ja antamalla perheelle pienet lahjat. Totta kai minusta olisi mukavaa, jos meikäläisiä löytyisi muualtakin kuin ulkomailta, että voisin juhlia kaltaisteni kanssa. Silti yhteisöllisyys ei ole minulle tärkeintä uskonnon harjoittamisessa,vaan se että saan osakseni jumalten varjelusta ja ohjausta aina tarvittaessa.

En saa mitenkään ympätyksi enää mukaan käsityksiäni siitä, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Niinpä tulin siihen tulokseen, että minun on luontevinta kirjoittaa aiheesta erikseen.