Tätä minä tarkoitan kun sanon olevani pakana osa 1

Moi. Kaverini Belsissa kirjoitti omassa lifestyleblogissaan pakanuudestaan.Teksti oli pitkä, mutta niin koukuttavasti kirjoitettu että olisin voinut lukea vaikka puolet pidemmänkin pläjäyksen. ”Olen aina ollut ihminen, jolle oman totuuden löytäminen on tärkeää. Vierastan ajatusta minkä tahansa aate- tai uskomusjärjestelmän omaksumisesta sellaisenaan.” Hän selventää vielä postauksen toisen kappaleen viimeisessä lauseessa, ettei pakanuus ole hänelle oikeastaan uskonto vaan tapa olla maailmassa. Minä taas olen aivan toisenlainen pakana kuin hän, edustanhan rekonstruktionallista suuntausta. Kerron uskonnollisesta taustani – mitä uskontoa harjoitin ennen pakanuutta, miten ja miksi käännyin pakanaksi.

Minulla on tavallisista tavallisin suomalainen tausta. Olen tapaluterilaisen perheen vesa ja sain kasteen vauvana kuten luterilaisuuteen kuuluu herätysliikkeistä kuten helluntailaisuudesta poiketen. Kasvoin sijaisperheessä äitini vanhemmilla eikä lapsuudenkodissani luettu raamattua emmekä käyneet kirkossa. Varhaisimmat kristilliset muistoni ovat tarhasta ja esikoulusta. Joulukuvaelma ja ainakin yksi joulukirkko, jonne siskoni raahasivat minut. Muistan että minulla oli hyvin tylsää kirkonpenkillä pikkutyttönä, en pysynyt paikallani ja rämpläsin penkkirivin päässä olevaa ovea. Ala-asteella kävimme kahdesti tai kolmesti kouluvuoden aikana kirkossa, osallistuimme aamunavauksiin joihin sisältyi usein joku duurivirsi, lauloimme virsiä koulun juhlissa ja esitimme kolmannella luokalla joulukuvaelman. Yläasteella oli kaksi kirkkoreissua – elokuussa ja toukokuussa – sekä Suvivirsi päättämässä kevätjuhla.

En miettinyt erityisemmin lapsena onko jumaluuksia vai ei, niinpä taisin olla agnostikko. Kaksitoistavuotiaana tulin siihen tulokseen ettei kristinusko ole minun juttuni. Yläasteen loppupuolella muutuin kuitenkin joksikin agnostikon ja tapaluterilaisen välimuodoksi puhtaasti siksi että halusin olla teininä samanlainen kuin kaikki muut. Muistelin lopottaneeni hiljaa kuiskaten Isä meitä- rukousta siitä lähtien vuosia vuosia kunnes käännyin pakanaksi, sillä halusin sisällyttää säännöllisen uskonnollisen rituaalin elämääni, löytyihän minusta jo tuolloin rahtunen hengellisyyttä. Kahdeksantoistavuotiaana aloin uskoa kristinuskon jumalaan kaiketi siksi että halusin uskoa johonkin jumaluuteen enkä ollut muusta oikein kuulunut. Sitä paitsi kristinuskon jumalaan uskominen tuntui järkevältä (en ollut silloin järkevää nähnytkään), koska se oli yli 2000 vuotta vanha uskonto ja mammani oli perustellut kristinuskon jumalan todellisuutta sillä, ettei kirkkoja rakenneta jumaluudelle, joka ei ole olemassa. Jeesukselle en lausunut ikinä yhtäkään rukousta, sillä minusta oli tavattoman kummallista rukoilla häntä, vaikka ensimmäinen käsky kuuluu vanhassa muodossaan: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”

Vuosi 2013 oli elämäni viheliäisin vuosi, kirjaimellisesti oikeaa maanpäällistä helvettiä. Kohtasin liian paljon vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään! Murruin niin eräänä päivänä, että purskahdin itkuun. Siinä tilanteessa oli muitakin ihmisiä paikalla kuin minä. Eräs heistä sanoi sympatian vallassa takuuvarman lohturatkaisupakettina Taivaan Isää. Kun en ollut siihen mennessä vieläkään perehtynyt muihin uskontoihin ja suhtauduin nihkeästi pakanuuteen, talletin hänen neuvonsa sydämeeni. Harjoitin vuoden ajan aika aktiivisesti kristinuskoa: lueskelin raamattua, rukoilin muiden puolesta ja laittelin heille nettisivustoilla oikein rukouspyyntöjä ja kävin huhtikuusta 2014 lähtien Kymin kirkossa joskus jopa joka sunnuntai kuten maaseudulla oli ennen tapana. Uskoin ja pidin oikeana ja kohtuullisena että kyllä alan vähitellen päästä alakulostani ja ahdistuksestani Jumalan avulla. Sitä ei voi kiistää etteikö 2014 olisi ollut vähän vuotta 2013 parempi vuosi, mutta eipä siihen paljoa tarvittu… hohhoijjaa.

Rukoileminen oli erittäin väkinäistä. En saanut edes sanoja kunnolla suustani tai unohdin sekunneissa mitä olin jo sanonut meneillään olevassa rukouksessa. Kellekään jonka puolesta rukoilin ei tapahtunut mitään hyvää. Raamatun lukeminen ahdisti minua entisestään. En ollut tiennyt ennen tarkempaa raamattuun syventymistä, miten ankeaa raamatunmukainen kristinusko on vaikka jumala on rakkaus ja usko Jeesukseen pelastaa ikuiselta kadotukselta. Miten jumala voi olla rakastava isä, jos luvassa on ikuinen helvetti (sanan tulkinnasta riippuen), jollei ota Jeesus Kristusta vapahtajakseen ? Ihmettelin. Miten joku uskonto onkin niin nautinnon vastainen ja tuomitseva? Miten erilainen käsitys minulla on jumaluudesta kuin tämä ankara jumaluus, joka ei halua palvelijoita vaan tahdottomia orjia!

Olin tutustunut tähän mennessä jo pakanuuteen paria blogia lukemalla. Pakanuus alkoi kutsua minua vahvasti puoleensa yhä enemmän ja enemmän. Lukiessani pakanallista juhlista sydänalaani alkoi levitä lämpö ja minulle tuli kodikas olo. Perehdyin samalla vielä lisää raamatun sisältöön ja aloin nähdä siinä vaiheessa kristallinkirkkaasti miten ristiriitainen tämän kirjan sisältö on. En tajunnut että miten joku raamattuun perehtynyt voi mitään sellaista jatkuvan ristiriidan rämettä jumalisen muuttumattomana kirjallisena ilmoituksena.

Esimerkkejä raamatun ristiriitaisuuksista:

2. Moos. 20:13 ”Älä tapa.”

3. Moos. 24:17 ”Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla.”
1. Piet 3:21 Kaste pelastaa, sillä pyydetään synnit anteeksi.
Efes. (Paavali) 1:4-5, 11 Jumala on ennalta määrännyt meidät taivaaseen tai helvettiin. Mitkään ajatuksemme, sanamme tai tekomme eivät vaikuta tähän.

Esimerkkejä raamatun törkeästä sovinismista:

Efes. (Paavali) 5:22-24 Vaimojen on toteltava miehiään kaikessa kuin jumalia:

”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää … Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.”
11:7-9 Miehet ovat Jumalan kuvia, naiset miesten kuvia. Naiset luotiin miehistä ja miehille.
14:34-35 ”Nainen vaietkoon seurakunnassa” ja olkoon tottelevainen miehille.
2:4-5 Opettakaa nuoret naiset olemaan … tottelevaisia miehilleen.

Pakanuus! Mä käännyn pakanaksi. Pakanien jumalat ja jumalattaret eivät halua orjuuttaa ihmistä tahdottomaksi marionetiksi. Pakanauskonnossa ei ole yhtä raakoja jumaluuksia, jotka tuomitsevat ikuiseen helvettiin kärventymään tai ainakin kirjaimellisessa merkityksessä raukeamaan tyhjiin. Pakanajumalilta on varmasti luvassa kaikkea hyvää. Ja jotta musta tulee varmasti oikea pakana, mä eroan kirkosta.

Kirkosta eroaminen hoitui erittäin nopeasti Eroa kirkosta -sivuston kautta.

Kului melkein vuosi siten että olin vain eklektinen pakana eli en palvonut vain tietyn kultin jumalia. Olin hankkinut erään vanhoista pakanajumalista kertovan kirjan, jota lueskelin useasti. Lukiessani tätä mytologiaiheista teosta sydänalaani levisi samanlainen lämpö kuin vuosi aiemmin lukiessani pakanallista juhlista vuosi aiemmin netistä, mutta minut valtasi vielä kodikkaampi olo. Ensinnäkin maailmansynty on lyhyesti mutta paljon loogisemmin kerrottu kuin Genesiksessa, siten että se on enemmän sopusoinnussa tieteen kanssa. Tällaisia ovat jumalat ja jumalattaret! Totesin valaistuneena. Etäisiä ja majesteetillisia kieltämättä sen sijaan että heistä tehtailisi lapsiystävällisiä duurilallatuksia, mutta suopeita kun heitä lähestytään asiaankuuluvin riitein uhrilahjoineen. Nautinnot ovat heidän lahjansa ihmisille eivätkä syntiä. Alan uhrata, niin niihin rukouksiin vielä varmasti vastataan, joihin kristinuskon/ juutalaisuuden jumala ei vastannut.

Rukouksiini on todellakin vastattu. Kaikki toiveeni eivät kyllä toteutuneet, mutta olen vain kiitollinen että minua paljon, paljon viisaammat jumalat ovat suoneet minun osakseni jotain huomattavasti parempaa.

Tämä oli sitten vasta ensimmäisen osa. Seuraavassa osassa kerron tarkemmin miten harjoitan pakanauskontoani ja millaisia arvoja olen omaksunut sen mukana. :)