torstai 24. elokuuta 2017

Vanhoina hyvinä aikoina rakastettiin muka enemmän







Eräälle fiftarihenkiselle Facebook-sivustolle oli linkitetty vintagehenkisen naisen kirjoittama mummojen ja pappojen pitkiä avioliittoja ylistävä ja kaihoista blogipostaus. Hänen kynäilyjensä mukaan ennen rakastettiin paljon enemmän kuin nykyään, koska ennen ei oltu heti eroamassa – jos edes erottiin. Ja katinkontit. Avioelämä ei ollut esimerkiksi 60-luvulla yhtään sen rakkaudentäyteiteisempää kuin nytkään, vaan avioliiton onnellisuus oli tapauskohtausta – niin kuin on ollut niin kauan kun ihmiset ovat solmineet avioliittoja.

Kommentoin sitten ”Vintagenaisen” tekstiä. Nostin esille ettei mummojen osa aviovaimona ollut mitään ruusuilla tanssimista. Vaimot olivat ennen tyylikkäämpiä, mutta muuten maailmanmeno on nyt paremmin vaimojen kannalta, sillä on muitakin tapoja olla puoliso kuin passaamalla ukkoa nyrkin ja hellan välissä kotiäitinä. Mahdollista on etteivät kaikki mummot osanneet ylipäätään haaveilla paremmasta kohtalosta kuin piian, lastenhoitajan ja sängynlämmittäjän yhdistelmän osasta. Vaikka köyhällä työläisperheellä olisi ollut ennestään liikaa suita ruokittavana emännän huomatessa olevansa jälleen raskaana, abortti oli vaikea saada 1960-luvulla. Keskiluokkaisella naisella oli siihen epäreilusti paremmat mahdollisuudet vedoten sosiaalisiin syihin. ”Onnellisessa” avioliitossa ei voinut tapahtua raiskausta. (Vasta vuonna 1994 avioliitossa sattuneesta raiskauksesta tuli laissa tuomittava teko, enkä voi käsittää miten tuollainen vääryys sai jatkua noin kauan!)

Ennen ei tohdittu erota usein, vaikka koko avioelämä olisi ollut pelkkää paskaa; suhteissa esiintyi jo silloin samoja ongelmia kuin nykyajan pareilla. Kun nyt oltiin menty vihille Jumalan kasvojen edessä… Yläkerrasta voitaisiin katsoa pahalla eroamista… Mitä sukulaisetkin sanoisivat eroamisesta? Rahat olivat täysin yhteiset, joten se joka päätti lähteä tiehensä, jäi pennittömäksi. Usein lapsuudenkotiinkaan ei ollut enää tervetullut häntä koipien välissä.

Juuri nämä kaksi syytä pitivät useammin isovanhempamme yhdessä kuin rakkaus, ”se niin ihmeellinen rakkaus”. Tuhahdan sille että parisuhde nähdään saavutuksena ja rakkaustarina vaan siksi, että siinä on oltu niin kauan. Lyhyiksi jäävät suhteet eivät kerro huonoista ihmissuhdetaidoista tai että jompikumpi osapuoli on kusipää suhteessa. Molemmat voivat toimia paremmin yksilöinä kuin parina, siispä he jatkavat matkaa omia teitään ja piste! Tietysti ”Vintagenainen” oli siinä oikeassa, ettei suhteessa pidä sentään heti luovuttaa vastoinkäymisten takia. Mutta mistäpä me voimme tietää, vaikka jotkut parit olisivat jo tehneet suhteensa eteen ihan kaiken päätyessään eroamiseen? On omasta itsestään välittämistä lähteä suhteessa, jossa itsellä ei ole hyvä olla – huolimatta ”Nykyään erotaan liian helposti.” -moitteiden mahdollisuudesta.

Kaikki eivät löydä pitkää eli vuosikymmeniä tai loppuiän kestävää onnellista parisuhdetta eikä heidän edes tarvitse. Kenenkään ei pitäisi myöskään huokailla mitä vikaa mussa on, kun ei vaan löydy miestä tai naista jonka kanssa vanheta yhdessä. Sinkkuna tai korkeintaan kuudesta kuukaudesta puoleentoista vuoteen kestävissä parisuhteissa on ainakin onnellisempi/ tyytyväisempi elämäntilanteeseensa kuin vuosikausia kestävässä huonossa parisuhteessa.



2 kommenttia:

  1. Varmasti pitkä avioliitto on monien kohdalla voinut kasvattaa toverillista rakkautta ja kiintymystä, mutta mitään hattaraa se ei ole ollut, ja intohimo on kyllä monissa tapauksissa loistanut poissaolollaan. Minulle on tullut melkoisen paha olo monta kertaa lukiessani/kuunnellessani juttuja näistä monta kymmentä vuotta kestäneistä liitoista. Sieltä tosiaan löytyy sellaista tavaraa, ettei sitä kenenkään pitäisi joutua kestämään. Minä olen ainoastaan iloinen, että nykyään eroaminen on helpompaa. Hyödyt ovat huomattavasti suurempia kuin haitat.

    Mutta kai ihmisillä on vähän luontainen tarve ajatella, että ennen kaikki oli paremmin. Jos nykyiset parisuhteet ja avioliitot tuntuvat synkiltä, on kiva ajatella, että edes joskus asiat olisivat olleet paremmin. Minun mielestäni ratkaisua pitäisi kuitenkin mieluummin etsiä jostain muualta kuin vanhassa roikkumisesta. Ihan ensiksi voisi aloittaa vaikka miettimällä, onko suhteen pituus sen arvon mitta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. <3 Osa mummoikäisistä suhtautuu vielä negatiivisesti seksiin enkä ihmettele. Ehkäisyä ei ollut tai se oli lapsen kengissä, joten avioelämä oli siltä osalta stressaavaa. Esitit kyllä harvinaisen hyvän neuvon: ihan ensiksi voisi aloittaa miettimällä onko suhteessa pituus tärkeintä.

    VastaaPoista