maanantai 2. tammikuuta 2017

Lovestoryistä


Romanttisissa romaaneissa kuten edesmenneen dame Barbara Cartlandin (prinsessa Dianan mummopuolen) aikuisten saduissa prinsessa on keijukaismainen sydänkasvoinen neitsykäinen, joka on sen ajan naisenaluksi huomattavan kirjaviisas. Huomaamattaan neitsyemme rakastuu elostelevaan aatelismieheen. Maailmannaiset ovat pudonneet tumman aateliskomistuksen syliin kuin ylikypsät persikat, mutta jotain on puuttunut. Puuttunut kunnes aatelisherra huomaa keijukaisneidon olevan se oikea. Sitten sännätään vihille, sillä keijukaisneitonen on siniverinen tai ainakin porvarillista syntyperää. Kirjan kymmenen viimeistä sivua käydään tönkköä dialogia. Aviollisista oikeuksistaan täpinöissään oleva ukkomies takaa opettavansa pikkuvaimolleen kaiken aviollisesta intiimiydestä ja vaimoke huokailee soperrellen ”oi oi opeta… minua.” Ooh keijukaisvaimo ja Markiisi Miehekäs Komistus on tarkoitettu toisilleen aikojen alusta. Kirjan lopussa singotaan taivaisiin taivaisiin sydämet auringon valoa heijastavina tai jotain yhtä romanttista.



Suomalaisella fan fiction -sivustolla Finfanfunissa julkaistavasta Tsh-fanifiktiosta suurin osa on slashia (gay-parituksia), vaikka herra Tolkien oli uskovainen setä, katolilainen. Sedän haltioiden kuvataan olevan vähän kuin ihmiset ennen syntiinlankeemusta. Tolkienin haltiat ovat eteerisiä, liki kuolemattomia (11 000-vuotias Cirdan), kauniita, mahtavia, viisaita ja suurimmassa määrin hyviksiä. He ovat koskemattomia mennessään naimisiin – siis mieskin. Englanninkielisessä Tsh-fanifiktiossa on tullut vastaan vähemmän slashia, enkä ole siitä pettynyt. Rakkaustarinat ovat kuitenkin olleet liian täynnä Tolkienin seksimoraalia lisänä avio-onnen täydentävä raskaus. Ihan kuin sydän sulaisi lukiessa tuollaista. <3 Kyllästyin nopeasti Tsh-romanceen, koska fandomin raapustelijat eivät ymmärrä kirjoittaa rakastajista ja rakastajattarista.

Läntätään tähän väliin tosielämän lovestory. Eloveenamainen Pauliina on kihloissa oikean unelmavävyn kanssa. Mies on edustavan näköinen, kiltti ja lempeä. Kihlattu ei halunnut Pauliinasta vain nopeaa halujen tyydytystä, vaan vakavan suhteen. Sitten Pauliina kohtasi ns. pahan pojan Ranen. Don Juanin mieleen tuovan uroksen joka sattuu olemaan gangsteri. Ei alkuunkaan mitään unelmavävymateriaalia. Luultavasti Rane vain naisi ahneesti eloveenaa, kunnes kyllästyisi. Tai hänestä voisi saada aviomiehen, joskin muija olisi kokonaan nyrkin ja hellan välissä. Pauliina uskoi vakaasti rakkauden voittavan ja vaihtoi herra Unelmavävyn gansterinamuun. Viimeistään silloin kuin nainen huomasi olevansa paksuna nykyiselleen Rane muuttui turvalliseksi ja kunnolliseksi elämänkumppaniksi. Nyt Pauliinalla ja Ranella on vaippa- ja pottaikäiset lapsoset Veeti Uolevi Iisakki ja Juulia Rauha Tellervo. Rane opiskelee lähihoitajaksi ja on tällä hetkellä työssä oppimassa vanhainkodilla.

Rakkaus tuntuu olevan yleensä ”parhaimmassa kukoistuksessaan” juuri tuollaista kuin Ranella ja Pauliinalla, Tsh-romancessa ja aikuisten saduissa. Eli ei mitään sellaista, jonka puuttuminen elämästä häiritsisi. Menestystarinat tuntemattomuudesta rikkauteen ja kuuluisuuteen taas saavat sydämeni sykkimään kaihosta. Ovatko nuo rakkausstoorit mitään kunnianhimon, vallan, lahjakkuuden, suosion, kuuluisuuden ja rikkauden rinnalla? Nautin lähestulkoon kun hyviä parituksia tulee vastaan. Se on varma että hyviä parituksia ei löydy aikuistensaduista, Suomifilmeistä saati Tsh-fandomista. Herkulliset paritukset ovat harvinaisia, mutta niitä sentään on oikeasti olemassa. Kyseessä on vieläpä jotain paljon parempaa kuin tarina nuoresta ja sexystä gangsterina, joka pysyy omana pahiksena itsenään, vaikka tapaileekin jonkin aikaa mukavaa tyttöstä.

Mylady de Winter ja d'Artagnan. Matkallaan Pariisiin onnea etsimään d'Artagnan kohtaa ensimmäisen kerran viettelevän ja vaarallisen Mylady de Winterin, kardinaali de Richelieun liittolaisen Alexandre Dumas vanhemman Kolmessa muskettisoturissa. D'Artagnan on nuori ja kuumaverinen herrasmies, joka unelmoi muskettisoturin urasta. Hänen isänsä kuului näes aikanaan samaan joukko-osastoon.



D'artagnan puolestaan oli nyt pääsemässä kaikkien toiveidensa määränpäähän. Nyt häntä ei rakastettu enää toisena miehenä, kilpailijana, vaan ainakin näytti että häntä itseään rakastettiin. Salainen ääni kyllä kuiski sydämen sisimmässä, ettei hän ollut kuin koston välikappale, jota hyviteltiin, jotta hän tuottaisi kuoleman vihatulle miehelle, mutta ylpeys, itserakkaus ja mieletön intohimo vaimensivat tuon äänen kuulumattomiin, tukahduttivat sen kuiskeen. Kaiken lisäksi nuoressa gascognelaisessa oli varsin suuri annos itseluottamusta, niin kuin jo tiedämme. Hän vertaili itseään mielessään de Wardesiiin ja ihmetteli itsekseen, mikä loppujen lopuksi estäisi Myladya rakastamasta häntä hänen itsensä vuoksi siinä kuin tuota toistakin.
D'Artagnan siis heittäytyi kokonaan hetken tunnelmien valtaan. Mylady ei tällä haavaa ollut hänelle, se vaarallinen turmiollisia hankkeita hautova nainen, joka oli häntä kauhistuttanut, vaan tulinen, intohimoinen rakastajatar, joka antautui kokonaan rakkaudelle, jota tuntui itse tuntevan. Melkein kaksi tuntia kului näin.
Vähitellen sentään rakastavien lemmenhurma asettui. Mylady, jolla ei ollut lainkaan samoja syitä kuin d'Artagnanilla unohtaa kaikkea, palasi ensimmäisenä takaisin todellisuuteen ja kyseli nuorelta mieheltä, oliko tämä jo suunnitellut valmiiksi mielessään toimenpiteet, joiden oli määrä seuraavana päivänä johtaa hänen tapaamiseensa de Wardesin kanssa.
Mutta d'Artagnan, jonka ajatukset olivat nyt suuntautuneet aivan muualle, unohti itsensä kerrassaan kuin hölmö ja vastasi kohteliaasti, että nyt oli kovin myöhä puhua kaksintaisteluista ja miekanmittelylyistä.
Moinen kylmäkiskoisuus ainoita asioita kohtaan, jotka askarruttivat Myladyn mieltä, pelästyttivät tätä, ja hän hän alkoi kysellä ja penätä yhä tiukemmin.
Silloin d'Artagnan, joka ei ollut koskaan ajatellutkaan koko kaksintaistelua, koetti kääntää keskustelun toisiin asioihin, mutta se ei enää onnistunut. Vastustamattomalla rautaisella tahdonvoimallaan Mylady pakotti keskustelun pysymään niissä puitteissa, jotka häntä oli hahmotellut jo edeltäpäin. - Kolme muskettisoturia by Alexandre Dumas vanhempi, sivu 555


Georges Duroy ja Clotilde de Marelle. Guy de Maupassantin Bel amin Georges on todella viekoitteleva pennitön aliupseeri, josta tulee nopeasti vaikutusvaltainen sanomalehtimies, sillä naiset haluavat kovasti olla hänelle mieliksi. Clotilde on hänen naimissa oleva onoff-rakastajattarensa, jonka aviomies on usein poissa.




Toimituksen päätyttyä hän nousi, tarjosi vaimolleen käsivartensa ja marssi sakastiin. Siellä alkoi häävieraiden loppumaton ohikulku. Georges, ilon huumaamana, kuvitteli olevansa kuningas, jolle kansa osoittaa kunnioitustaan. Hän puristeli käsiä, soperteli merkityksettömiä sanoja, tervehti oikealle ja vasemmalle, vastaili onnentoivotuksiin. ”Olette hyvin rakastettava.”
Äkkiä hän huomasi rouva de Marellen. Ja muistellessaan kaikkia niitä suudelmia, jotka hän oli rakastajattarelleen antanut ja joihin tämä oli vastannut, muistellessaan heidän kaikkia hyväilyjään, heidän hellittelyjään, Clotilden äänen kaikua, hänen huuliensa makua, hän tunsi suonissaan kiihkeän himon saada uudelleen omistaa rakastajattarensa. Clotilde oli kaunis ja hieno poikamaisine ilmeineen ja virkeine silmineen. Georges ajatteli: ”Hän joka tapauksessa ihana rakastajatar.”
Rouva de Marelle lähestyi hieman häveliäänä ja arkana ja ojensi kätensä Georgesille. Tämä tarttui siihen ja puristi sitä kauan. Silloin hän tunsi naisen sormista hienon kutsun, tunsi sen sen suloisen painahduksen, joka antaa anteeksi ja peruuttaa kaikki kiistat. Ja itse hän puristi tuota kättä aivan kuin sanoakseen: ”Rakastan sinua yhä, olen sinun.” - Bel Ami by Guy de Maupassant sivu 427

Natalie Kranjic ja ”JW” Johan Westlund. Natalie Kranjic on Jens Lapiduksen Luksuselämässä isänsä Radovanin, jugomafian kuninkaan seuraaja. Äskettäin vankilasta päässyt JW on tyylitietoinen rahanpesijä, joka on oppinut vankilassa taitavaksi hommassaan.

Tunnelman keveys hämmästytti Natalieta. Goranin kundi oli kuitenkin ollut hitusen kova JW:tä kohtaan. Natalie arvioi miestä uudelleen. Kundi: näyttelijä. Näytteli Stureplanin arkkityyppiä. Jetset-Carlin kopiota. Nousukkaan prototyyppiä. Kuitenkin taustalla oli jotain… JW:n katse oli älykäs, säihkyvä.
Natalie siirtyi lähemmäksi. Heidän vartalonsa miltei hipaisivat toisiaan.
Hän otti kalanpalan haarukkaansa, mutta muutit mielltään ja jätti sen lautaselle. ”Haluan puhua liikeasioista sinun kanssasi.”
JW siemaisi viiniä.
Natalie jatkoi: ”Tiedän että työskentelit isälle ennen kuin katosit muutamaksi vuodeksi. Tiedän myös ettei kaikki aina mennyt hyvin teidän välillänne. Olit mokannut mutta hän antoi sen olla ja sait auttaa häntä joissain talousasioissa. Voin sanoa että isäni oli hyvän ihmistentuntija. Hän ajatteli ettet petä meitä toista kertaa. Sitä ei tee kukaan.”
Kynttilöiden liekit lepattivat hiukan.
Natalie näki JW:n silmistä tämän tietävän mistä hän puhui. Goran oli kertonut hänelle miten JW:stä oli pian tullut isän tallin diilerikunkku. Mutta aivan loppuvaiheessa hän oli yrittänyt vedätystä – fiksaillut omiaan muutaman muun miehen kanssa. Se oli mennyt perseelleen ja poliisi oli napannut sekä JW:n että muut. Kaikki saivat pitkät tuomiot.
JW sanoi:” Ota iisisti. Se tapahtui kauan sitten. Mutta tiedäthän että nyt puhutaan paljon. Stefanovicista, Goranista, sinusta. Autoin isääsi. Haluan lyödä kortit pöytään. Mitä sinä haluat?” Luksuselämää by Jens Labidus, sivu 353

Kerrottakoon vielä yksi rakkaustarina. Nainen ei ole kaunotar, mutta hänen seurassaan unohtaa sen. Hän on kissamainen, karismaattinen ja viettelevä, lyö kauniimmat naisihmiset laudalta näiden suureksi harmiksi. Hänen rakastajansa on komea ja miehekäs, hänkin hyvin viettelevä. Kukaan nainen ei voi vastustaa häntä, vaan naisten hartain toive on olla tavalla tai toisella mieliksi tuolle hurmurille, vaikka he tietävät olevansa hänelle pelkkiä leluja, joiden kanssa hän saa huvitella rakastajattarensa siunauksella.

Niin hyvältä kuin kissamainen nainen ja hurmuri näyttävätkin yksinään, he ovat yhdessä vielä komeampaa katseltavaa. Naisen vaatetus on aina kuin femme fatalen vaatekaapista ja mies pukeutuu kuin 50-luvun keikarigangsteri. Heidän välillään roihuava intohimo on kaikkien aistittavissa. Heidän katseensa lukkiutuvat toisiinsa kuin he näkisivät aarteen. Heidän elämänsä muuttui ruusuilla tanssimiseksi heidän tavattuaan toisensa, joskaan ei tietenkään yhdessä yössä. Naisen luonteen huonot piirteet karisivat, ainakin loivenivat. Täysin retuperällä ollut mies ei enää ajelehdi elämäänsä hukkaamassa, vaan menestyy – ei tietenkään lampaana oravan pyörässä. He eivät asu yhdessä eivätkä tule ikinä asumaankaan. Lapsia ei ole eikä tule. Heillä on omat kaverinsa, erillisiä sekä yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. He ymmärtävät toisiaan lähes sanatta, he tietävät mikä kohentaa tunnelmaa, kun toisella on huono päivä. Älkäämme unohtako, miten nautinnollista heidän seksielämänsä on intohimolle sopivissa puitteissa.

Rakkaus ei olekaan jonninjoutavaa, jos olisi sellainen suhde kuin noilla kahdella. En voi olla uskomatta jossain määrin rakkauteen. :D0000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti