Photoshootti Sara-Collien kanssa

Vastaantulevat koirat eivät enää pelota ja hermostuta minua, jolleivät ne ala murista turpa rytyssä tai niiden taluttaja ei vaikuta osaavan hallita ulkoilutettavaansa. Koirapelkoisena tienpuolta tuli vaihdeltua vaistomaisesti lähes minkä tahansa koiran ulkoiluttajineen tullessa vastaan ja lenkkeily loppui yläasteella. Huvittavaa turhan murehtimista antaa lemmikkieläinten stressaamisen heikentää elämänlaatua saamalla ihmisen käyttäytymään kuin säikyn peltohiirulaisen. :D Pelottaa milloin naapuritalon koiranomistaja kadottaa tykkänään sen vähäisen hallinnan inhotuspiskiinsä, jolla elukka on tähän asti viety kus- lenkille. En ole ainut, koska ihan naapuruston koiranomistajatkin kiertävät dobermannin kaukaa, vaikka omistaja on muka oikein Ranskassa esitellyt koirankoulutustaitojaan. ”Se on vaan leikkisä”, jamppa uskoo.

Koiran hankkimista suunnitteleville kuuluisi pitää soveltuvuuskokeet, vaikka nelijalkaiseksi perheenjäseneksi ei kaavailtaisikaan esimerkiksi saksanpaimenkoiraa. Hemmetti sentään sakemanni ei ole koirankoulutuksessa laiskottelevan sohvaperunan ja lepertelijän rotu. Mikään koira ei ole kenenkään karvainen vaavelitaaveli vaan lemmikkieläin, joten sille ei kuulu lässyttää kuten pikkumuksulle. Koiranomistaja, ole laumanjohtaja äläkä lepertelevä täti tai setä, niin koirastasi kasvaa suhteellisen harmiton yksilö. Äläkä vetoa laiskuuttasi ja välinpitämättömyyttäsi verukkeeseen ”Ei meiän Rekku mitään tee.”

Kasvoin koirataloudessa, jossa oli kultainennoutaja. Ne ovat kultaisia niin turkiltaan kuin ihmisystävälliseltä luonteeltaan, ja leppoisa ja kiltti oli vanha M:kin – ärsytti vaan karvakuonon kärkkymistaipumus ja piimän juominen. Tädilläni oli yhteen aikaan enimmillään neljä koiraa, saksanpaimenkoiria ja welsh gorgeja. Töppöjalat olivat välillä hoidossakin lapsuudenkodissani, kun minua kaksi vuotta vanhempi M oli jo hitaasti tassuttava vanhus.

Yksikään koira ei ole upottanut hampaitaan minuun. Sitä vastoin erään luokkakaverin susikoira ja kaksoistyttöjen nuori urospuolinen leonbergin koira nousi takajaloilleen näykkäisemään minua ilman että mitenkään ärsytin kumpaakaan koiraa. Urospuolisilla leonbergeilla ei ollut säkäkorkeutta ”kuin” 72 – 80 senttimetriä ja painoa 60 – 100 kiloa. Susikoira piti toimittaa viimeiselle piikille kun se rupesi puremaan (muttei minua). Silmille hyppineestä leonbergista kasvoi kunnollinen koira ilman Ceasar Millania.

Vantaalla kyläillessäni tutustuin paitsi Millan uuteen kotiin sekä hänen isänsä perheen skotlanninpaimenkoiraan, joka tuli vähäksi aikaa hoitoon. Tricolorjuniori Sara ei ollut vielä vuottakaan silloin, nyt taitaa olla. Millan opiskelijaboxissa riitti syynättävää ensimmäistä kertaa kylässä olevalle söpöläiselle, ettei se juurikaan malttanut pysähtyä kirmailultaan poseeraamaan meikäläiselle. Jaloilteluaan mielensä mukaan collie loikkasikin komealle kolmen istuttavalle rokokoosohvalle, vieläpä mainioimmalle paikalle kuvailla. Haa, Sara taitaakin olla esteetikkokoira, joka ei tyydy malleilemaan kyökin kaapiston edessä. ;)

Hauskaa, ihanaa ja tapahtumarikasta kesää lukijoilleni. :)