keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Makuuhuone miehelle



Tätä kotia (1900-luvun alulla rakenennetussa, korkeahuoneisessa kerrostalossa) asuttaa nykyajan ulkonäköönsä aina(!) panostava 50-luvun gentleman. Hän on kiinnostunut vintagesta, antiikista ja vanhoista mustavalkoelokuvista ja Greta Garbo ja Elizabeth Taylor ovat hänen naisihanteitaan. Vaatekomeron voi penkoa vaikka kymmenesti löytäen korkeintaan yhdet harvoin käytetyt farkut. Hyvin leikattu puku ja kävelykengät eivät ole käytössä vain juhlassa vaan myös arjessa, mutta hän käyttää vähintään suoriin housuihin ja kävelykenkiin yhdistettyä kauluspaitaa. Vaikkei hän olisi kotosalla, kyläilijän ei tarvitse olla älyllisesti mikään Hercule Poirot päätelläkseen millaiselle miehen makuuhuone ja toisessa osassa sisustettu olohuone kuuluvat.



Asunnon alkuperäiset parketit on jätetty paikalleen ja hiottu tai ne on vaihdettu kalanruotoparkettiin.

Tumma Tudorien aikainen panelointi on omiaan korkeisiin huoneisiin.

Verhotyylinä on yksinkertaisuudessa pitäytyvä viktoriaanisuus kultaisine, hapsullisine reunanauhoineen.
















Parisängyn molemmille puolille sijoitetaan yllä tai alla olevat yöpöydät, koska tilavassa makuuhuoneessa ei joudu juuttamaan sänkyä kiinni seinään.

valaisimet yöpöydille



Lyhytnukkaisia ja kevyitä plyysimattoja on hankittu kolmin kappalein, sängyn viereen 80 cm x 150 cm matot ja keskilattialle 160 cm x 200 cm matto. Mattovalinnan etuna on muuten helppohoitoisuus, pölyämättämyys ja vesipestävyys.

Asukas laittaa hiuksensa ennemmin makuuhuoneen lipaston ylle kiinnitetyn peilin ääressä, kuin maleksien kylpyhuoneen peilikaapin edustalla. Peili kannattaa minusta hankkia edullisesti esimerkiksi juuri On24:n verkkokaupasta, IKEASTA tai kirpputorilta, vaikkei olisi budjettirajoitteita. Kuka osaisi sanoa ilman On24-leimaa mistä seinäpeili on ostettavissa?











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti