Hiuspidennyksiä ja peruukkeja
käyttäville tytöille ropisee herkästi feikkiysmoitteita, vaikka
lähes kaikista naisihmisistä on löydettävissä jotain muokattua
tai keinotekoista – tarkemmin paneutuen. Hiuspidennykset ovat
ymmärrettävä valinta lyhyen tai puolipitkän hiusmallin
kasvatusvaiheessa tai jos suortuvat ovat kärsineet pahoin käsittelyn
tai sivuvaikutuksia tulvivan lääkityksen takia. Lyhyt hiusmalli ei
tule kysymykseenkään kaikille naisille.
Omat suortuvani eivät kaipaa
hiuspidennyksiä, vaikka hakeutuisin alakerran parturikampaamoon
latvojen tasaukseen. Näissä kolmessa kuvassa hiukseni ovat
vyötäröpituuden tienoilla, vähän sen ylikin. Suosin
vyötäröpituutta ja minulla on tapana pitäytyä niissä lukemissa
käymällä joka toinen kuukausi kampaajalla, mutta hiukseni ovat
päässeet yli puolen vuoden parturointilakon aikana kasvamaan
lanteille asti. 60-luvun nutturakampaukset ja rokokootornit voisivat
edellyttää jopa minulta hiuslisäkkeiden käyttöä, jollen
valitsisi tupeeraamista tupeeraamista tupeeraamista ja vielä ”hieman
lisää” tupeeraamista.
Olen värjännyt
seitsemäntoistavuotiaasta lähtien hiuksiani eebenmustaksi eikä
väri kyllästytä edelleenkään. Mutta miksei eebenmustuuden
seurana voisi lilaa tai punaista raidoitusta, kunhan raidat saisi
koska tahansa pois päästä joutumatta vetämään niitä umpeen
hiusvärillä.
En taida olla ikinä kokeillut peruukkia, jos voin luottaa muistiini sataprosenttisesti. ”Mitä siä peruukilla, kun siulla on hyvät ja vahvat hiukset ilmankin?” Olisi kutkuttavaa vetää peilin edessä päähänsä joitain toisistaan eroavia peruukkeja, vaikka kutrini ovat hyväkuntoiset, pitkät ja osaan tehdä kampauksia. Uteliaisuus erilaisten hiuslookkien sopivuudesta tyydyttyisi peruukkeja kokeilemalla, kampaus olisi valmis ilman vähäisintä rehkintää, omat hiukseni eivät olisi vaarassa kärsiä käsittelystä, eivätkä saksitut hiussentit jäisi harmittamaan jälkeenpäin. Oman leijonanaharjan voisi koska tahansa kaivaa esiin peruukin ja peruukkisukan kätköistä. Peruukki voisi olla ratkaisu huonoon hiuspäivään siinä missä hieno hattu. :D Olen surffaillut Ebayn, Gothic Lolita Wigsin ja Fan + Friendin peruukkivalikoimissa etsimässä peruukkia 80-luku kuvausten autenttiseen toteuttamiseen ja muuten vaan. Etsimäni taisi Ebaystä paremman ja laadukkaamman näköisenä kuin pilailupuodeista sekä halvemmalla. Ebaystä tilanneet ovat kehuneet sen peruukkien olevan päässä laadukkaamman ja edustavamman näköisiä kuin Punanaamion anti, jota on ostettavissa sieltä puolet halvemmalla.
Peruukintekotaito oli varsin pitkälle
kehittynyttä jo muinaisessa Egyptissä, uskokaa tai älkää.
Kaikilla ylhäisillä henkilöillä oli peruukki, jonka koko oli
suoraan verrannollinen tämän statukseen. Peruukkia käyttivät myös
kansanihmiset ja jopa orjat, sillä omat hiukset ajeltiin pois kuuman
ilmaston ja ulkonäköihanteiden takia. Peruukkeja valmistettiin
punotuista villalangoista, eläinten villasta, silkkilangoista,
narusta ja kasvien kuiduista. Ne suojasivat myös auringolta, jolloin
niitä saatettiin käyttää useita päällekkäin, jotta saatiin
ilmakerroksia peruukkien väliin. Tieteen kuvalehden sivuilla oli
artikkeli Tall-al-Amarnan hautalöydöksestä, naisesta jolla oli
kokonaiset seitsemänkymmentä hiuspidennystä.
Myös muissa varhaisissa kulttuureissa
Assyriassa, Babyloniassa, Mesopotamiassa ja Kreikassa näkyi
peruukkeja. Rooman keisarikunnan aikana vaaleita hiuksia arvostettiin
erityisesti. Vaaleat hiukset kerittiin germaanisilta sotavangeilta
mutta germaanien oli hankittava omat peruukkitarpeensa vainajien
päästä. Kristitty kirkko alkoi varhain taistella peruukin käyttöä
vastaan. Peruukkipäiset eivät voineet saada papin siunausta koska
sen ei uskottu kantavan peruukkien läpi. Tuomiorovasti Drogon de
Hautvilliers, Reimsin yliopiston siviilioikeuden professori messusi:
”Mitä muuta nämä kampaukset ovat kuin houkutuksia, joiden
tarkoituksena on vetää Piru taistelemaan sydämen syvyyksissä
Jumalaa vastaan. Kaikki nuo hökötykset, joita naiset panevat
päähänsä eivät ole kuin Pirun heidän ansiostaan saamien
lukemattomien voittojen kruunuja.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti