Joulunviettoa ja vuosikatsaus

Salut, messieurs-dames. Käännyttyäni pakanaksi kolme vuotta sitten joulunviettoni on ajoittunut 19.12. - 23.12. Muutoin joulunviettoni on pysynyt lähes täsmälleen samanlaisena kuin tapakristittyaikoinani. Joulu on aina ollut minulle täysin maallinen juhla, johon on kuulunut kodin koristeleminen joulukoristein, joululahjojen antamista ja saamista sekä joidenkin jouluherkkujen syömistä. 

Kerron lyhyesti tämänvuotisesta joulusta valmisteluineen ennen kuin siirryn vuosikatsaukseen. Hain kanahäkkiini varastoimani joulukoristeet suunnilleen kaksi viikkoa ennen joulua. Koristeköynnöksen, kuusenkoristeet ja pöytäkokoisen valkoisen tekokuusen, ja se mokoma tuli koristeltua tänä vuonna kahteen kertaan – joskaan ei tarkoituksella. Sänkyä pedatessani toimin ilmeisesti liian lennokkaasti, sillä huitaisin sänkyni jalkopään lähelle asettamaani joulukuusta täkeillä siten että koristeet menivät vinoon. Suursiivousta minun ei tarvinnut tehdä erikseen joulua varten, siivoanhan enemmässä tai vähemmässä määrin lähes päivittäin/ päivittäin. Pyyhkäisin sentään parit hyllyt tiskirätillä keittokomeron kaapistoista. Kävin 20.12. isovanhemmillani Haminassa siivoamassa tätä ajankohtaa varten. Samalla reissulla ripustin heidän keittiöönsä punatulkkukuvioiset talviverhot ja vaihdoimme lahjat. Siskopuoleni H piipahti myös isovanhemmillani (eivät ole H:n isovanhemmat) lahjanvaihdon merkeissä, sillä tänä vuonna hän matkusti perheineen Lappiin jouluksi. Muutoin olisin käynyt hänellä kylässä Tapaninpäivänä, jolloin M olisi myös ollut siellä perheineen. Tänä vuonna sain lahjaksi rahaa, nahkahansikkaat ja erään magean merkkilaukun, jota olin toivonut tuliaisiksi Jenkkilästä, New Yorkin matkalta. Mutten saanut Wienernougatia, koska sitä ei millään löytynyt Lidlistä höppänämammani ollessa siellä ostoksilla. :D Miten traumatisoiva kokemus!

Joulu on ohi ja niin alkaa olla tämä vuosikin. En odottanut joulua innokkaasti, vaan odotan vuodenvaihtumista. Olen jo kyllästynyt vuoteen 2017, jolloin en ole päässyt niin paljon eteenpäin kaikessa kuin olisin halunnut. Vuosi 2017 lähti minulla liikkeelle aika huonosti humeruksen murtamisen merkeissä, jonka paranteluun kului kokonaiset viisi kuukautta. Vastoinkäymiset eivät jääneet käden telomiseen, joskaan minulle ei sattunut enää mitään pahempaa. Onpahan pitänyt kituuttaa liian pienellä budjetilla, käydä itsekseen läpi ikävää ajanjaksoa menneisyydestä ja elää ajoittaisen ahdistuksen kanssa.

***

Kirjan kirjoittaminen on ollut hyvin satunnaista ja hidasta tänä vuonna. En saanut kirjoitettua edellisenä vuotena niin paljon kuin minun olisi pitänyt, mutta tänä vuonna en saanut aikaiseksi sitäkään vähää. Avaudun miksen saanut/ ole saanut kirjoitettua tarpeeksi mitään fiktiivistä projektia. Syy juontaa siihen että ihastuminen ja intohimo eivät ole osoittautuneet olevan minulle hyväksi omassa taiteenlajissani kirjoittamisessa. Tapasin neljä vuotta sitten erään mieshenkilön ja ihastuin/ hullaannuin oitis häneen, vaikken tiennyt hänestä käytännössä silloin mitään. Olen yhä aika ihastunut häneen, joskaan en onneksi niin järjettömästi hullaantunut etten pysty ajattelemaan ja keskittymään mihinkään muuhun. Emme alkaneet tapailla silloin emmekä tapaile edelleenkään. Toistaiseksi olen tehnyt ihan kaikkeni eikä hänen suhteensa mistään ole tullut yhtään mitään. Joko minä olen arvon herralle täysin ilmaa tai sitten on mahdollista että hän on epävarmempi itsestään kuin haluaisi välttämättä myöntää. Ette voi kuvitella miten olen välillä kironnut huonoa tuuriani ja toivonut etten olisi koskaan tavannut ihastustani.

Neljän vuoden aikana minulle on selvinnyt mikä ihastukseni on tarkalleen ottaen miehiään. Hän on hyvin puoleensavetävä mies, muttei todellakaan mitään unelmien vävymateriaalia. Se ei vielä olisikaan ongelma, ei lainkaan. Sinänsä hänessä olisi muitakin hyviä puolia kuin ulkonäkö ja puoleensavetävyys, mutta kun ne pari huonoa puolta ovat ihan tajuttoman huonoja puolia. 1) Hänen toimintansa ja käytöksensä herättää ajoittain minussa vahvaa myötähäpeää. 2) Hän ei osaa käyttää kaikessa järkeään. 3) Hän on alkoholisti ja minä puolestani en juo kuin pari annosta muutaman kerran vuodessa. Arvostan itseäni niinkin paljon etten ikinä ottaisi rakastajakseni miestä, joka ei saa juomistaan pysyvästi kuriin tai loppumaan (korkeintaan viikonloppuna ja välillä keskiviikkona) ja herättää toiminnallaan sekä käytöksellään minussa vahvaa myötähäpeää.

Välillä haluaisin unohtaa koko miehen lopullisesti, mennä ihan oikeasti eteenpäin vauhdilla. Mieluiten haluaisin kirjoittaa kirjoittamistani, sillä kirjoittaminen on ensirakkauteni. Minulle ei ole välttämättömyys saada juuri hänet parempana versiona itsestään. Mutta kun olen löytänyt itsestäni kerran hyvin intohimoisen naisen, mikään mukava naapurinmies ei tule ikinä riittämään minulle miksikään muuksi kuin päiväkahviseuraksi platonisessa mielessä. Tarvitsen miesseuraa, joka menee kerralla kunnolla veriin. Kaikenmaailman seuranhakupalstoja ja tindereitä on kokeiltu ja herätin siellä ihan tarpeeksi kiinnostusta, joten niitä ei tarvitse ehdottaa minulle. Tapasin jopa seuranhakupalstan ja Tinderin miehiä, jotka olivat ihan okei ja ihan menettelevän näköisiä. Jollen olisi ikinä kokenut tällaista polttavaa intohimoa ihastustani kohtaan, tapailisin luultavasti pari kuukautta jotain peruspertsaa, kyllästyisin, pitäisin ehkä taukoa ja tapailisin taas uudestaan ja uudestaan eri peruspertsaa. Olisipa latteaa elämää minulle, mutta toisaalta olisi sentään niin paljon helpompaa elää noin. Ehkä olen siksikin niin katkera ihastukseni kohtaamisesta, onhan hän liiankin viettelevä? Tai siksi että tunteeni ovat hämmentäneet minua liikaa? Uskon vahvasti että olisin tavannut monta perusjamppaa kiinnostavampaa ja seksikkäämpää tapausta, ellen olisi koskaan tavannut ihastustani.

Saanko minä edes valittaa siitä miten asianlaita on miesten suhteen? Ihmiset ovat solmineet kauemmin järkiavioliittoja kuin rakkausavioliittoja. Se on ainakin tosiasia että kun minulla on mennyt tosi huonosti, syynä eivät ole olleet mieskuviot.

Jopa huonoissa vuosissa on jotain hyvää, koska ainakin vastoinkäymiset uudistavat minua, ja sen seuraamuksena opin asettamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Vuosi 2017 ei ole ollut huono, mutta minulla ei ole mennyt niin hyvin kuin vuonna 2016. Ehkä vuosi 2017 ei ole ollut niinkään hyvä vuosi taloudellisesta tilanteesta ja käden murtamisesta johtuen kuin vuosi 2015, mutta on tämä ainakin ollut parempi vuosi kuin 2014, olkoonkin jopa se siedettävä vuosi minun tapauksessani. Tänä vuonna olen löytänyt uudestaan vanhat mielenkiinnon kohteeni. Olen kasvanut henkisesti. Niinpä ylimääräinen materia tuntuu minusta vastenmieliseltä ja turhalta. Olen hyväksynyt että voin hyväksyä myös itsestäni kovuuteni ja karskiuteni vastapainoksi löytyvän herkkyyden, sillä tiedostan milloin herkkyydelle sopii antaa, mutta kun minulla vastoinkäymisiä kovuus kantaa minua niiden läpi. 

Parempaa uutta vuotta 2018 kaikille!