sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kotini valaistus

Salut, messieurs-dames. Yhdessä vaiheessa kaavailin tekeväni asuntopostauksen, mutta päädyin heittämään idean kauniissa kaaressa romukoppaan. Sisustaminen on nimittäin yksi The Beast in the Boudoirin pääteemoista ja läväyttämällä tänne asunnonesittelypostauksen ammentaisin runsaan sisustuslähteen lähes kuiviin. Asia erikseen, jos kirjoittaisin lifestyleblogia Mitä minulle kulloinkin kuuluu-hengessä. Siispä bloggaan ennemmin kodistani sisustuksineen hyvin paloitellusti – esimerkiksi astioiden, työpisteen, turhamaisuuden alttarin esittelyä ja sen sellaista niin kuin aiemmissa postauksissa. ;) Tällä kertaa aiheena on kotini valaistus.

Kerron kuitenkin hieman kodistani, ennen kun siirryn itseasiaan. Asun Kotkassa Karhulan puolella 1970-luvun alussa rakennetussa kerrostalossa 32 neliöisessä yksiössä, jossa yksi seinä on vuosikymmenen henkeen pelkkää ikkunaa. Viidennen kerroksen lohikäärmeen luolastani näkee suoraan meren kapeana kaistaleena puiden takana sälekaihtimien ollessa auki. Mulla kesti ainakin kaksi vuotta kotiutua tähän ”kylään”. Tuntui kuin tässä asunnossa olisi vallinnut huono energia ja 70-luvulla rakennettu talo tuntui ihan liian uudelta minulle, sillä minun on nopeampaa juurtua syvälle vanhaan taloon.


Olohuoneessa, asuntoni ainoassa huoneessa on paikat kahdelle kattolampulle. Molemmat kattokruununi näyttävät vanhoilta, tosin vain pussikruunu edustaa vintagesukupolvea. Hankin pussikruunun karhulaisesta kierrätyskeskuksesta (nykyään Sotek Goodwill) ja leveän kattokruunun Anttilasta sinä vuonna kun muutin Kotkaan.



Ikeasta ostetun hehkulampun ympärille ripustettu Ford Boontjen Garland Light löysi paikkansa eteisestä muutettuani tänne.


 Lukuvaloksi soffan taakse sijoitettu jalkalamppukin on hommattu Sotekilta suunnilleen samoihin aikoihin kuin pussikruunu. Sattumoisin lapsuudenkodissani papan nojatuolin vieressä olleessa lampussa oli samanlainen jalka, mutta varjostin oli aika ruma viritys eikä tällainen viehättävyys.

 
Millainen valaistus teidän kotoanne löytyy? Pidättekö samantyylisistä valaisimista kuin meikäläinen? :)

2 kommenttia:

  1. Ompas hienoja lamppuja. Metsästän kirpparilta samantapaista jalkalamppua kuin sinun omasi, mutta ei ole vielä tullut vastaan. :/

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Anonyymi. Onnea etsintöihin. ;)

    VastaaPoista